”Av-ala on innovatiivinen ala, joka on tottunut omaksumaan aina uusimmat työtavat ja tekniset välineet. Meillä on siis hyvät valmiudet paitsi omaksua kestävämmät työtavat, myös kehittää niitä eteenpäin vielä paremmiksi”, Ekosetti-oppaan kirjoittaja Kaisa Astikainen toteaa.
Oppaan tarkoituksena on toimia keskustelun avaajana uudenlaiselle toimintakulttuurille, jossa ekologisuus tuodaan mukaan päätöksentekoon ja käytännön työhön. Se on tarkoitettu kaikille audiovisuaalisen alan toimijoille formaatista riippumatta aina sidosryhmiä myöten. Kirjoittajina ovat Kaisa Astikainen ja Anne Puolanne, joilla molemmilla on noin vuosikymmenen kokemus kotimaisista tv- ja elokuvatuotannoista.
Ajatus oppaan kirjoittamisesta oli kytenyt molempien mielessä pitkään: sekä Astikaisen että Puolanteen mediatutkintojen päättötyöt käsittelivät ekologisempaa av-alaa. Kun Astikainen sai tehtäväkseen suunnitella tuotantoyhtiö Bufon Veden vartija -elokuvan tuotannon ekologisen toteuttamisen, hän huomasi miten työtä vaikeutti se, ettei Suomessa ollut vielä kestävän tuotannon ohjeistusta. Se täytyi siis luoda.
”AVEK tuli mukaan hankkeen rahoittajaksi Vieteri-tuella alkuvuonna 2019, ja samoihin aikoihin saatiin myös Aalto-yliopiston seed funding -tuki”, hän kertoo. Myöhemmin hankkeen rahoittajaksi tuli myös Audiovisual Producers Finland APFI ry. Lisärahoituksen myötä mukaan liittyi Puolanne, joka tarjosi näkökulmaa ja osaamista erityisesti tv-alaan liittyviin kysymyksiin.
Ekologisempaa tuotantoa kameran takana ja sen edessä
”Kestävässä tuotannossa on tärkeää pohtia koko tuotannon kokonaisuutta eli ekologisuuden huomioimista kaikissa toteutusvaiheissa”, Astikainen kertoo.
Opas antaa konkreettisia neuvoja ekologisemman tuotannon toteuttamiseen, joka voi tapahtua sekä kameran takana että teoksen sisällössä. ”Kameran takana keskitytään esimerkiksi siihen, miten työryhmä liikkuu, mitä sähköä käytetään toimistolla, kuinka kuvauslokaatiossa on järjestetty saniteettitilat ja mitä työryhmä syö lounaaksi”, Puolanne selittää.
”Pitäisi pohtia myös suuria linjauksia – esimerkiksi sisällön suhteuttamista vuodenaikaan. Suomesta lennetään talvisin kuvaamaan kesää ulkomaille, mutta onko tämä aina välttämätöntä? Jos ulkomaille siirtyminen ei ole rahoituksen ehto, olisiko mahdollista toteuttaa sama sisältö eri tavalla, kotimaassa pysyen?”, Astikainen jatkaa.
Ekologisuuden toteuttaminen sisällössä ei tarkoita sitä, että ympäristöystävällisyyden tulisi olla joka teoksen aiheena. Teos voi silti ottaa kantaa kestävyysasioihin. “Älä kangistu vanhoihin kliseisiin. Lääkkeiden huuhtominen vessanpöntöstä alas on visuaalisesti tehokasta, mutta toimintana äärimmäisen epäekologista. Sama pätee heitettäessä tupakantumpit luontoon ja ruoantähteet roskikseen”, Puolanne lainaa opasta. ”Ei-fiktioissa voidaan lisäksi linjata, että kameran edessä näkyvissä yhteistyökuvioissa, kuten esiintyjien vaatteissa, suositaan kotimaisuutta ja ympäristövalveutuneita tahoja.”
Astikainen ja Puolanne myöntävät ekologisen tuotannon haasteet. ”Jos projektin ydintoiminta on muutenkin tiukilla esimerkiksi aikataulujen puolesta, voi ekologisuuden miettiminen tuntua vain yhdelle lisätaakalle kaiken muun ohessa”, Puolanne toteaa. ”Helppoja keinoja on vähentää lihansyöntiä, vaihtaa ekosähköön, kierrättää, välttää turhaa muovia ja pyrkiä vähentämään turhaa lentämistä – hyvin pitkälti siis ihan samoja asioita, mitä ihminen voi tehdä omassa arjessaan.”
Kaikki lähtee Astikaisen mukaan johdosta ja vastuuhenkilöistä. Tuotannon tulee määrittää selkeät raamit sille, miten ekologisuutta lähdetään toteuttamaan. Ideaalitilanteessa tuotantoon palkattaisi erillinen henkilö suunnittelemaan kestävän tuotannon kokonaisuutta. Oppaassa tällaista henkilöä kutsutaan ekokoordinaattoriksi. ”Ekokoordinaattori on henkilö, joka suunnittelee kestävän tuotannon, ja mahdollisesti myös sen toteuttamisen ja seurannan, tuotannon puolesta”, Astikainen selittää.
Puolanne korostaa myös rahoittajien roolia ekologisen tuotannon toteuttamisessa. ”Alalla ollaan totuttu omanlaisiinsa työtapoihin ja nyt, kun työtapoja tulisi hieman pohtia uusiksi, tarvitaan lisää aikaa eli lisää resursseja. Tilaajien ja rahoittajien olisi tärkeä sitoutua ekotyöhön mukaan.”
Ekosetti-oppaalle on av-alalla tarvetta
AVEK on yksi hankkeen rahoittajista ja kumppaneista. AVEKin johtajan Ulla Simosen mielestä oppaalle on ollut alalla selkeä tarve. ”Ympäristöystävällisyys näkyy elokuvatuotannoissa lähinnä puheissa, mutta ei tekoina. Audiovisuaalisen alan toimijat ovat yleisesti arvomaailmaltaan ihmisiä, jotka pyrkivät toimimaan ympäristön kannalta vastuullisesti, mutta kiireessä ja tuotannon keskellä se on vaikeaa. Opas antaa tietoa siitä, mihin keskittyä ja mikä on ratkaisevaa”, Simonen toteaa.
Simonen jatkaa, että tuotannon ekologisuus tullaan ottamaan huomioon myös AVEKin tukipäätöksissä: ”Toivottavasti ensi kaudella myös erityistuen muodossa.”
Astikainen ja Puolanne toivovat oppaan toimivan av-alalla erityisesti inspiraation lähteenä. ”Toivon, että Ekosetti-opas viimeistään tuo ekologisen tuotannon koko kotimaisen av-alan tietoisuuteen ja että sen myötä alan eri tekijät rohkaistuisivat kokeilemaan ja testaamaan kestävämpiä toimintamalleja”, Astikainen toteaa.
”Opas itsessään ei ole vastaus kaikkeen, koska jokainen tuotanto on yksilöllinen eli jokaisen tuotannon ekotoimet tulee aina suunnitella erikseen. Toivoisinkin, että opas motivoisi ajattelemaan omaa työtonttia uusiksi oli kyse rahoittajasta, tuotantoyhtiöstä tai freelancerista”, Puolanne kertoo. ”Uskon itse esimerkin voimaan, joten toivoisin ympäristöystävällisten toimien puhuvan puolestaan ja innostavan muita muutokseen.”
Kaisa Astikainen on työskennellyt elokuvien ja tv-draamasarjojen parissa tuotannon toimenkuvissa vuodesta 2006. Nyt hän on ensimmäisen vuoden elokuvataiteen tohtoriopiskelija Aalto-yliopistolla.
Anne Puolanne on työskennellyt tv-alalla vuodesta 2010 käsikirjoittajana, toimittajana ja tuotannon toimenkuvissa. Tällä hetkellä hän opiskelee töiden ohessa ympäristösuunnittelijaksi Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Teksti: Iina Saarinen
Kuva: Ekosetti-opas