Tarinankerronta nivoo näyttelemisen ja ohjaamisen tiiviisti yhteen. Siksi siirtymä näyttelijän roolista ohjaajaksi – ja päinvastoin – tuntuu Pihla Viitalasta luonnolliselta. Av-alan ammattilaisena hän ei tahdo tehdä pesäeroa näyttelemisen ja ohjaamisen välillä.
”Minua ovat aina kiinnostaneet monet asiat. Minusta piti tulla muusikko, ja olen tykännyt pitkään valokuvauksesta. Elokuvissa ja tv-sarjoissa sattuvat yhdistymään intressini. Koen, että olen täysin oikealla alalla.”
Yli 15 vuotta kestänyt näyttelijän ura on tarjonnut Viitalalle mahdollisuuden tehdä yhteistyötä kymmenien ohjaajien kanssa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän näkee näyttelijän kokemuksen etuna ohjaajan työssä.
”On arvokasta, että ohjaaja ymmärtää näyttelijän työtä. Tällöin ohjaaja tiedostaa, millaisia ohjeita näyttelijä kaipaa ja miten tiettyjä asioita kannattaa pyytää. Näyttelijä ei ole kuin valoständi, vaan hänen kanssaan voi keskustella kuten vaikkapa kuvaajan kanssa”, Viitala tähdentää.
Näyttelijänä Viitala toteuttaa ohjaajan visiota mahdollisimman tarkasti. Hän on kuullut erään tanskalaisen näyttelijän sanoneen, että näyttelijä antaa ohjaajalle lahjoja, jotka tämä ottaa halutessaan vastaan. Ohjaaja puolestaan hahmottaa kokonaiskuvan lopullisesta teoksesta, ja hänellä on näyttelijää suurempi vastuu teoksen onnistumisesta.
”Kuvauksissa tilanteet muuttuvat alati, jolloin pitää tehdä nopeita ratkaisuja. Silloin ohjaaja voi etsiä vaihtoehtoja yhdessä näyttelijöiden kanssa. Olennaista on kunnioittaa toisen työnkuvaa.”
Viitala tiedostaa, että vieläkin näyttelijän ja ohjaajan roolien yhdistämiseen saatetaan suhtautua epäillen. Hänen mielestään av-alan luutuneita rakenteita on tervettä ravistella.
Näyttelijän tausta syventää ohjaajana työskentelyä
Näyttelijä joutuu avaamaan itsensä jokaista roolisuoritusta varten. Työ pohjautuu reagointiin, mikä vaatii herkkyyttä. Näyttelijän työkaluna ovat omat tunteet, ja etenkin rankat kohtaukset voivat uuvuttaa henkisesti. Kuvausrauha takaa parhaan lopputuloksen.
”Omat tilat eivät ole näyttelijöille siksi, että he olisivat diivoja, vaan siksi, että he voivat keskittyä näyttelemiseen täysillä. Ulkomailla omissa trailereissa voi lukea rauhassa repliikkejä ja vaihtaa vaatteita. Suomessa sama tapahtuu jossain K-Marketin kulmalla”, Viitala naurahtaa.
Sekä näyttelijän että ohjaajan ammatti on Viitalan mielestä niin kokonaisvaltainen, että työt uivat monesti uniin. Kun työstää uutta roolia tai koko tuotantoa, taustatyön merkitys korostuu. Viitala haastattelee ihmisiä, lukee kirjoja, katsoo elokuvia ja tarkkailee erilaisia ihmisiä ja ympäristöjä.
Tuoreimman näyttelijän roolinsa Viitala teki kesäkuussa Paavo Westerbergin ohjaamassa elokuvassa. Intensiiviset kuvaukset kestivät Virossa hieman yli neljä viikkoa. Sekunnin tarkassa aikataulussa ennakkosuunnittelu on erityisen tärkeää ja fokuksen pitää säilyä kirkkaana.
”Projekti oli tosi antoisa – kuin näyttelijän työn juhlaa. Rakastan tuotantoja, joissa kehityn näyttelijänä. Minusta oli myös luksusta seurata arvostamieni näyttelijöiden työskentelyä.
Westerbergillä on näyttelijän tausta, joten hänen tapansa antaa ohjeita oli Viitalan mielestä omaa luokkaansa. Uudenlaista oli improaminen ennen ja jälkeen varsinaisia kohtauksia. Vaikka hetket leikattaisiin pois itse elokuvasta, Viitala uskoo kohtauksien olevan jollain tapaa lihakkaampia.
”Opin Paavolta paljon ohjauksellisia asioita. Hänellä on kiireessäkin aikaa kuunnella kaikkia. Työryhmän kuunteleminen säästää lopulta enemmän aikaa kuin vie. Hyvällä ohjaajalla on myös lempeästi vaativa ohjaustyyli.”
Ohjatessa saa nauttia taiteellisesta vapaudesta
Viitalan ihka ensimmäinen ohjaus oli näyttelijä-ohjaaja Pamela Tolan kanssa tehty lyhytelokuva Elma ja Liisa. Vuonna 2011 Viitala ja Tola olivat vielä uransa alussa ja tekemisen nälkä oli valtava. Kaksikko halusi kokeilla, miten pitkälle he pystyvät toteuttamaan elokuvan omin avuin.
”Tahdoimme välttää tuotantotukirumban ja sen sijaan vain tehdä jotain itse. Niinpä olen joskus työstänyt ohjaustöitäni osittain itsenäisesti.”
Dokumenttielokuva Carmen sai alkunsa seitsemän vuotta sitten, kun Viitala törmäsi YouTubessa magneettiseen nuoreen Suomen-romaniin. Elokuva kertoo tytön kasvutarinan aikuiseksi naiseksi.
”Carmen on uskomattoman karismaattinen persoona, ja hän antaa itsestään tosi paljon. Hän ei välitä kamerasta, sillä hän on tottunut olemaan kuvattavana ja valtaväestön jatkuvan katseen alaisena.”
Viitalan lisäksi työryhmässä ovat useimmiten mukana kuvaajat Päivi Kettunen ja Sonja Huttunen sekä äänittäjä Lou Strömberg. Carmenin elämää on kuvattu 3–4 kertaa joka vuosi muutama päivä kerrallaan. Tarkoituksena on taltioida nuoren naisen elämää vielä vuoden verran.
”Dokumentin tekeminen on ollut minulle tärkeä henkireikä, koska saan olla yhdessä kohtauksessa niin kauan kuin haluan, eikä kukaan hengitä niskaan. Tällainen taiteellinen vapaus tuntuu ainutlaatuiselta, koska av-alalla on aina kiire. Aika on rahaa, ja rahaa on vähän.”
Viitala muistuttaa, että dokumentin pieni kuvausryhmä on halvempi kuin suuri, mutta se mahdollistaa ajallisesti hieman pidemmät kuvaukset.
Parhaillaan elokuvantekijä työstää myös pitkää elokuvaa, joka perustuu Terhi Kokkosen romaaniin Rajamaa. Tiedossa ovat jo päänäyttelijät ja kuvaaja. Viimeinen versio käsikirjoituksesta on Viitalalla työn alla, ja hän etsii kuvauspaikkoja siskonsa Kaisla Viitalan kanssa. Kaisla on yksi elokuvan tuottajista.
”Meillä on siskoni kanssa samanlainen maailmankatsomus. Luotamme toisiimme tekijöinä. Tekeminen on luontevaa, eikä kaikkia asioita tarvitse selittää juurta jaksaen.”
Kotimainen kulttuuri ei kestä enempää leikkauksia
Viitala on saanut urallaan tekijänoikeuskorvauksia, joita Kopiosto maksaa tekijöille televisio- ja radio-ohjelmien jälkikäytöstä. Hän painottaa tekijänoikeuksien merkitystä, sillä ne suojaavat tekijää ja teosta. Tällöin kuka tahansa ei voi käyttää toisen luovaa tuotosta mihin tahansa.
”Meidän ansiomme koostuvat osittain tekijänoikeuskorvauksista.”
Lisäksi AVEK on tukenut Carmen-dokumenttia. Suunnitteluun ja esivalmisteluun vaaditaan paljon työtä, joka jää usein huomaamatta päättäjiltä. Viitalan mukaan seitsemän vuoden seurantadokumenttia varten jokainen euro tarvitaan.
”Ilman tukia ei syntyisi koko elokuvaa. AVEKin ja muiden tahojen tuet ovat äärimmäisen tärkeitä. Jo pelkästään kameralinssien vuokraus on älyttömän kallista.”
Viitala toivoo, että myös Rajamaa saa tuotantotukea. Av-alan leikkaukset kuitenkin huolestuttavat: Miten moni elokuva jää leikkausten takia tekemättä? Kuinka valtavasti työtä valuu hukkaan, jos tuista leikataan? Miten paljon leikkaukset aiheuttavat työuupumusta ja työttömyyttä?
”Tämä on intohimoala. En tunne ketään, joka olisi av-alalla rahan takia. Kaikki ovat valmiita joustamaan ja venyttämään itsensä äärirajoille. On tietämätöntä vaatia av-alalla työskentelevien synnyttävän teoksia tyhjyydestä. Toivoisin, että päättäjät ymmärtäisivät, miten paljon aikaa, vaivaa ja osaamista tuotannot vaativat”, Viitala korostaa ja jatkaa:
”Olemme ylpeitä, kun suomalaiset tuotannot menestyvät maailmalla, mutta emme halua panostaa laatuun ja tukea mahdollisuutta menestyä. Tämä on ristiriitaista ja lyhytnäköistä. On mielivaltaista leikata irti valtiota ruokkiva käsi.”
Viitala muistuttaa, että kulttuurin itseisarvo ja ensimmäinen tehtävä ei ole tuottaa rahaa, vaikka se tekee myös sitä.
”Kulttuuri ei ole luksustuote vaan sivistyksen ehto. Mitä puolustettavaa meillä on ilman kulttuuria, jonka avulla voimme määritellä identiteettiämme? Kulttuurin päämäärä on sanoittaa elämässä ja yhteiskunnassa tapahtuvia asioita, jotta voisimme ymmärtää itseämme ja maailmaa paremmin. Taiteen ja empatiakyvyn yhdistävää napanuoraa ei kannata yrittää tukehduttaa.”
Teksti: Nelli Leppänen
Kuva: Riitta Supperi
