Suomen hallituksen päätös puolittaa AVEKin rahoitukselle keskeinen yksityisen kopioinnin hyvitys huolestuttaa eurooppalaisia elokuva-alan toimijoita. AVEK tukee vuosittain noin 2,5 miljoonalla eurolla dokumenttielokuvia, lyhytelokuvia ja mediataideteoksia sekä niiden kansainvälistymistä ja alan tekijöiden koulutusta. Leikkausten toteutuessa koko AVEKin toiminta on vaakalaudalla.
Eurooppalaiset elokuva-alan organisaatiot ovat osoittaneet tukensa AVEKille avoimien kirjeiden muodossa.
”Riippumaton kotimainen elokuvateollisuus on elintärkeä Suomen kulttuurin ja identiteetin säilyttämisen kannalta. AVEK on keskeinen osa tätä kokonaisuutta, sillä se tarjoaa olennaista tukea ja resursseja elokuvateollisuudelle sekä edistää suomalaisten elokuvien näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Nordisk Panorama -elokuvafestivaalin vastaava tuottaja Heidi Elise Christensen.
European Audiovisual Entrepreneursin toimitusjohtaja Kristina Trappin mukaan AVEKin tuki on mahdollistanut suomalaisten elokuvantekijöiden pääsyn osaksi kansainvälisiä yhteistuotantoja ja edesauttanut suomalaisten elokuvien kansainvälistä levitystä.
”Saavutettaviin säästöihin verrattuna AVEKin verrattain vähäisen rahoituksen leikkaamisella on pitkällä aikavälillä katastrofaaliset seuraukset Suomen elokuvateollisuudelle ja alan ammattilaisille“, Trapp varoittaa.
Vakaalla tukijärjestelmällä nähdään olevan selvä yhteys suomalaisten lyhyt- ja dokumenttielokuvien menestykseen maailmalla.
”AVEKin rahoituksen puolittaminen valtion budjetissa vahingoittaa suomalaisten elokuvantekijöiden kykyä hyötyä AVEKin verkostoista ja suhteista, mikä johtaa kansainvälisen vaikuttavuuden ja yhteyksien rapautumiseen”, toteaa Sandra Whipham, joka toimii yhtenä brittiläisen Doc Society -järjestön viidestä johtajasta.
”Voimme vain kuvitella, millaista tuhoa näin suuri leikkaus AVEKin budjettiin aiheuttaa ja mikä sen vaikutus on Suomen kykyyn pysyä keskeisenä yhteistuotantomaana Euroopassa ja kansainvälisesti”, sanoo puolestaan Scottish Documentary Instituten johtaja Flore Cosquer.
Hyvityksellä korvataan tekijöille teosten yksityistä käyttöä
Yksityisen kopioinnin hyvitys on EU-direktiiviin ja lakiin perustuva korvaus luovalle alalle siitä, että jokainen kansalainen saa kopioida ja tallentaa teoksia omaan käyttöönsä. Hyvityksen vakiintunut taso valtion budjetissa on vuosia ollut 11 miljoonaa euroa. Tästä kokonaissummasta Kopioston ja sen osana toimivan AVEKin kautta luovalle alalle jaettavaksi on tullut noin 5,5 miljoonaa.
AVEK tukee dokumenttielokuvia, lyhytelokuvia ja mediataidetta hyvitysvaroilla joka vuosi noin 2,5 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 AVEK tuki 135 teoksen tekemistä. Lisäksi Kopiosto maksoi hyvityksestä yhteensä 2,8 miljoonaa euroa noin 8000:lle audiovisuaalisen alan ammattilaiselle suorina tekijänoikeuskorvauksina. Korvaukset ovat osa heidän toimeentuloaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämät tutkimukset osoittavat kopioinnin määrän pysyneen jokseenkin samana vuodesta 2017 lähtien. Taloustutkimuksen vuonna 2017 tekemän selvityksen mukaan yksityisestä kopioinnista luovalle alalle aiheutuva haitta oli 32–44 miljoonaa euroa.
Viime viikolla myös kansainväliset tekijänoikeusjärjestöt vaativat Suomen hallitusta perumaan tuhoisan puolituksen hyvitysmaksuun. EU-direktiiviin ja lakiin perustuvan korvauksen leikkaus on herättänyt maailmalla suurta huolta sekä sen EU-oikeudenvastaisuuden että dramaattisten seurausten takia.