Olemme valitettavasti päättäneet perua 19.3. järjestettävän Ilta AVEKin kanssa -tilaisuuden johtuen Covid-19-koronavirustilanteesta Suomessa.
Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja muille tapahtumasta kiinnostuneille. Pyrimme löytämään tilaisuudelle uuden ajan, josta tiedotamme myöhemmin some-kanavissamme ja nettisivuillamme tässä uutisessa.
Ilmoitamme peruutuksesta kaikille jo ilmoittautuneille ja jonossa oleville myös henkilökohtaisesti sähköpostilla.
Tilaisuudessa pohditaan dokumenttielokuvan ja animaation yhdistämisen mahdollisuuksia case-esimerkin, tekijähaastattelun sekä yhteisen keskustelun avulla. Lisäksi tilaisuudessa verkostoidutaan muiden tekijöiden kanssa. Paikalla ovat myös AVEKin tuotantoneuvojat Milla Moilanen ja Mikko Peltonen.
Kaikki animaation tai dokumenttielokuvan parissa työskentelevät ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen.
Mukaan mahtuu 30 ensin ilmoittautunutta (15 animaation ja 15 dokumentin maailmasta). Ilmoittautumiset alla olevan linkin kautta.
Tervetuloa laajentamaan verkostoa ja oppimaan uutta!