Kauppakeskuksen vartijan identiteetti murtuu Veikko Timosen ja Arman Zafarin elokuvassa

Käsikirjoittaja Veikko Timonen ja ohjaaja Arman Zafari kehittävät Kaikkialla-elokuvaa, joka tarkastelee identiteettiä, syyllisyyden tunnetta sekä yhteiskunnallisia sääntöjä ja kysyy, kenelle säännöt lopulta tuovat turvaa. Haastattelu on osa juttusarjaa, jossa esitellään Kehittämö-ohjelmaan valitut tekijät ja heidän projektinsa.

Veikko Timonen ja Arman Zafari työstävät Kehittämössä Kaikkialla-draamaelokuvaa, jonka tuottavat Kaisla Viitala ja Daniel Kuitunen Elokuvayhtiö Komeetasta.

Kehittämö on AVEKin ja Suomen Kulttuurirahaston uusi kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa sukupolvensa lahjakkaimpien tekijöiden omaäänisyyttä ja synnyttää uusia, korkeatasoisia audiovisuaalisia teoksia. Ohjelmaan valitut tekijät saavat teostensa kehittämiseksi 55 000 €:n tuen sekä henkilökohtaista mentorointia alan kansainvälisiltä huippuammattilaisilta.

Ohjelman mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston taloudellinen tuki. Ohjelma rahoitetaan puoliksi Suomen Kulttuurirahaston tuella ja puoliksi AVEKin yksityisen kopioinnin hyvityksestä tulevilla tekijänoikeusvaroilla.