Kerro teosprojektistasi. Mistä siinä on kyse ja mitä teemoja tai kysymyksiä se käsittelee?
Elämänlanka-työnimellä kulkeva elokuvani kertoo kirjastoautoista ja kirjastoautoissa asioivista ihmisistä. Elokuva on kunnianosoitus kirjastolle, joka ylläpitää ajatusta siitä, että jokaisella on oikeus ilmaiseen taiteeseen, tietoon ja tarinoihin.
Elokuva käsittelee sekä yhteyden että erillisyyden kaipuuta. Lukeminen tapahtuu usein yksinollessa, silti lukemalla voimme kokea hyvin voimakasta yhteyttä. Ihmisenä olemisen tragedia on se, että olemme jumissa yhdessä ruumiissa ja yhdessä mielessä koko elämämme. Lukemalla tämän erillisyyden voi hetkellisesti puhkaista: voimme asettua toisen ihmisen nahkoihin tavalla, joka ei reaalimaailmassa ole mahdollista. Projektissani tutkin, voisiko lukemisen paradoksin esittää elokuvallisessa muodossa. Jos kyllä, niin miten?
Lukemisen visuaalisuus on usein aika epämääräistä ja se kiinnostaa minua. Mustat merkit valkoisella paperilla muodostavat kuvia lukijan aivoissa. Lukija saattaa seurata hahmoa satoja sivuja ilman, että koskaan näkee tämän kasvoja. Minusta olisi kiinnostavaa yrittää kääntää lukemisen visuaalisuus elokuvan kielelle.
Toivon, että Elämänlanka voisi toimia kunnianosoituksena kirjastolle, sillä se on upea palvelu. Haluan elokuvallani syleillä kaikkea sitä, mitä se edustaa: taiteen-, sanan- ja uskonnonvapautta, sosiaalista tasa-arvoa, ilmaista koulutusta ja mahdollisimman saavutettavaa taidetta. Kirjastossa tapahtuu vaihtoa, johon ei liity raha ja kirjat ovat yhteisomistuksessa. Etenkin kirjastoautojen idea on minusta erityisen runollinen ja kaunis: pitkin pitäjiä huristavat kirjastoautot ovat symboli jollekin todella arvokkaalle, jota haluaisin ensimmäisessä pitkässä elokuvassani vaalia ja tarkastella.
Mitä dokumentaarisuus elokuvassa tarkoittaa sinulle?
Tämä on suuri ja kiinnostava kysymys ja siihen on vaikea vastata lyhyesti. Dokumentaarinen elokuva ei periaatteessa rajoita kerronnan keinoja millään tavalla. Vapaus ilmaisussa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elokuva olisi sepitteellinen. Dokumentaarisuus löytyy ennen kaikkea elokuvan asenteesta ja tavasta katsoa maailmaa. Joskus juuri tyylittely tai kokeilevuus voi olla tehokkain keino kuvata sitä maailmaa, josta elokuva kertoo.
Dokumentaarisessa ilmaisussa voi siis ottaa suuriakin vapauksia, kunhan valitut keinot ovat perusteltuja. Perustelematon kikkailu etäännyttää ja syö luottamusta elokuvaan.
Suosittelen lämpimästi kaikkia dokumentaarisen ja fiktiivisen elokuvan rajasta kiinnostuneita lukemaan elokuvaohjaaja Susanna Helkeen väitöskirjan Nanookin jälki, jossa hän pohtii nimenomaan sitä, mikä tekee elokuvasta dokumentaarisen.
Miten lähestyt taiteellista prosessia, kun ryhdyt työstämään teoksiasi?
Kun saan elokuvaidean, minulla on välittömästi jonkinlainen käsitys siitä, millainen elokuva olisi ja mitä haluaisin sillä sanoa. Kypsyttelen ideaa hetken itsekseni, minkä jälkeen alan puhua siitä muille. Puhuessani elokuvaideasta huomaan, ettei minulle olekaan selvää, millaisen elokuvan haluaisin tehdä ja mitä haluaisin sillä sanoa.
Taiteellinen prosessini on jonkinlaista omien ajatusten ja motiivien sovittamista yhteen sen maailman kanssa, jota elokuva käsittelee. Yritän tunnistaa maailmasta alkuperäistä ideaani, joka on koko ajan vaarassa hukkua. Jos idea katoaa tai huomaan sen perustuvan virheellisille oletuksille, luovun ideasta. Jos taas löydän sille vastakaikua, jatkan idean työstämistä.
Koska olen dokumentaristi, tapaamiset niiden ihmisten kanssa, joita elokuvan maailma koskettaa ja jotka saattaisivat esiintyä itse elokuvassa, ovat olennaisen tärkeitä. Tapaan ihmisiä paljon ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Elokuvaa työstäessä myös kirjoitan paljon. Suurin osa kirjoituksistani on tajunnanvirtaa: lähestyn aihetta kautta rantain ja eri näkökulmista. Teen elokuvalle myös hyvin varhaisessa vaiheessa soittolistan, jota en välttämättä jaa muille. Spotify-tililläni on useita soittolistoja eri elokuvaideoille, jotka ovat jääneet pöytälaatikkoon.
Oma taiteellinen työni on eräänlaista soutamista ja huopaamista: tutkin omia motiivejani ja sitä mitä haluaisin sanoa. Lisäksi mietin, missä suhteessa olen tutkimaani ilmiöön. Lopulta lähden uteliaasti kohti maailmaa ottamaan uusista asioista selvää. Kuljen koko elokuvan tekemisen ajan edestakaisin tätä kolminapaista triangelia.
Mikä sai sinut hakemaan Kehittämöön? Mitä toivot ohjelmalta ja mitä haluat kehittää teoshankkeessasi?
Hain Kehittämöön, sillä tämä on ainut ohjelma Suomessa, joka tarjoaa näin kattavan kehittelytuen varhaisessa vaiheessa olevalle elokuvaidealle. Kehittämön myöntämä rahallinen tuki mahdollistaa minulle työryhmän muodostamisen ja sen, että työryhmä pystyy antamaan aikaansa elokuvaidean kehittämiseen. Tämä on minulle erityisen tärkeää, sillä näin en ole elokuvaideani kanssa niin yksin.
Kehittämössä saamme mentorin, jonka kanssa voimme pohtia sitä, mikä on elokuvan ydin. Toivonkin, että Kehittämön aikana minulle kirkastuu erityisesti elokuvani emotionaalinen ja sisällöllinen ydin sekä se, miten voin esittää tämän ytimen elokuvan kielellä.
Haastattelu: Ella Jaakkola
Kuva: Riitta Supperi
