Järjestyksenvalvojan koulutus on verrattain lyhyt ja palkka pienehkö. Silti hänellä on vastuullinen tehtävä pitää järjestystä yllä julkisissa tiloissa. Miten järjestyksenvalvoja käyttää valtaa päivittäisessä työssään? Millaista toimintaa työyhteisö tukee? Millainen rooli koulutuksella on?
Tällaisia kysymyksiä kuvataiteilija Pilvi Takala pohti, kun ääriviivat AVEKin tukemalle Close Watch -videoteokselle alkoivat hahmottua. Hän käsittelee teoksessaan voimankäyttöä, rasismia ja toksista käytöstä järjestyksenvalvojan työssä – ja etenkin sitä, voisiko työtä tehdä nykyistä eettisemmin.
Takalaa kiinnostavat pienet arkiset tavat, joilla kontrolloimme toistemme käytöstä.
”Yksittäisellä järjestyksenvalvojalla on valtaa ja vastuuta yleisöä kohtaan mutta myös työyhteisön jäsenenä. Tarvitaan uusia tapoja käsitellä ja kyseenalaistaa vallankäyttöä myös mikrotasolla”, Takala valottaa teoksensa taustoja.
Close Watch näki ensiesityksensä Venetsian kuvataidebiennaalissa huhtikuussa 2022. Vaikka koronapandemia siirsi tapahtumaa vuodella, se tarjosi Takalan mukaan vain sopivasti lisäaikaa monikanavaisen teoksen työstämiselle.
”Biennaali on ollut hieno tilaisuus edustaa Suomea kuvataiteilijana. Lisäksi budjetti on mahdollistanut kunnianhimoisen ja pitkäkestoisen työskentelyprosessin”, Takala iloitsee.
Tuorein teos pitää Takalan edelleen kiireisenä, sillä helmikuun 2023 alussa Close Watch palaa Suomeen. Installaatio nähdään Espoon modernin taiteen museo EMMAssa osana InCollection-näyttelysarjaa.
Sukellus järjestyksenvalvojan ristiriitaiseen työnkuvaan
Pilvi Takalan taideprojekti sai alkunsa loppuvuodesta 2019, kun hän otti yhteyttä turvallisuusalan yritys Securitakseen. Hän marssi toimitusjohtajan pakeille ja kertoi projektistaan. Takalalle luvattiin neljän viikon koulutus, kunhan hän työskentelisi tietyn ajan järjestyksenvalvojana.
”Allekirjoitin samanlaisen työsopimuksen kuin muutkin järjestyksenvalvojat, joten en ollut mitenkään erityisasemassa taiteilijana. Securitaksen kanssa meillä oli suullinen yhteisymmärrys siitä, mitä olin tekemässä”, Takala tähdentää.
Vähän yli puoli vuotta Takala työskenteli järjestyksenvalvojana yhdessä Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Hän kyseli kollegoiltaan paljon ja pyrki sukeltamaan järjestyksenvalvojan työn ytimeen. Muistiinpanoja kertyi sivutolkulla.
Myöhemmin Takala haastatteli kollegoitaan syvällisemmin ja järjesti heille ja itselleen ammattilaisen avustuksella työpajan, jossa hyödynnettiin Forum-teatteri-menetelmää. Sen keinoin voidaan käsitellä konfliktitilanteita ja kokeilla käytännössä erilaisia ratkaisuja. Työpaja tarjosi avoimen tilan keskustelulle ja siten roimasti videomateriaalia lopullista teosta varten.
”Vaikka löysimme työpajassa ratkaisuja joihinkin työstämiimme tilanteisiin, keskityimme leikatessa erityisesti niihin kohtauksiin, jotka olivat haastavia, jäivät avoimiksi tai eivät ratkenneet täysin.”
Kiusaantumisen ja epämukavuuden tunteet toimivat minulla työskentelyn suunnannäyttäjinä.
Omista havainnoistaan Takala avautui lopuksi Securitakselle: miten hän oli kokenut työ, millaisia ongelmakohtia siinä oli ja miten niihin kannattaisi puuttua. Takala ehdotti, että järjestyksenvalvojille olisi hyvä järjestää etenkin antirasistista koulutusta.
”Nähtäväksi jää, miten Securitas kenties muuttaa käytäntöjään ja miten tällainen taide onnistuu herättämään laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Vaikka taiteen tehtävä ei ole korjata asioita tai tuottaa ratkaisuja, se voi havahduttaa ihmisiä muuttamaan toimintaansa”, Takala miettii.
Performatiiviset interventiot teosten polttopisteessä
Oma keho ja henkilökohtaiset kokemukset ovat Takalan työkaluja, kun hän tekee taidetta. Hänet tunnetaan performatiivisista interventioistaan. Esimerkiksi Trainee-teoksessaan (2008) Takala värväytyi harjoittelijaksi suuryritykseen ja istui useita päiviä tekemättä mitään.
”Kiusaantumisen ja epämukavuuden tunteet toimivat minulla työskentelyn suunnannäyttäjinä. Kaikki kiusallinen ei ole kiinnostavaa, mutta jos tilanteessa ei ole mitään epämukavaa tai emotionaalisesti haastavaa, se ei motivoi.”
Close Watch -teoksen lähtökohta on Takalan mukaan erilainen verrattuna hänen aiempiin teoksiinsa: nyt hän todella pestautui järjestyksenvalvojaksi ja teki työtä kuten kuka tahansa muu. Työssä Takala oli niin pitkään, että hän ehti ymmärtää ja oppia sen todellista luonnetta.
Projektin aikana Takala pääsi kokemaan, millaisia eettisiä haasteita järjestyksenvalvojan työhön liittyy, ja havainnoimaan, miten työyhteisössä käsitellään erilaisia konfliktitilanteita. Takala itse pyrki tekemään työtä niin hyvin ja eettisesti kuin mahdollista.
”Kun laitan itseni likoon taideprojekteissa, en väitä, että olisin neutraali toimija. Positioiden monimutkaisuus leimaa tekemistä. Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä tällaista työtä.”
Takala myöntää, että hänen tapaansa tehdä taidetta liittyy paljon eettisiä kysymyksiä. Close Watch -teosta työstäessään hän ei heti töihin tullessaan paljastanut kollegoilleen kaikkia taustojaan tai tarkoitusperiään taiteilijana. Ilman tällaista peiteroolia kokemus järjestyksenvalvojan työn oppimisesta olisi voinut vääristyä.
Ennen pitkää Takalan ura taiteilijana kuitenkin paljastui, ja hän pyrki keskustelemaan kaikkien kollegojensa kanssa tutkimusagendastaan henkilökohtaisesti.
”Osa ymmärsi idean tosi hyvin, osa koki sen uhkaavana. Koen kuitenkin, että teos tuotti paljon enemmän hyötyä siihen haittaan nähden, että jätin kertomatta kollegoilleni alussa koko totuuden”, Takala toteaa.
Tuki mahdollistaa kunnianhimoiset projektit ja työrauhan
Parhaillaan Takala asuu Berliinissä, jossa hän on viihtynyt jo seitsemän vuotta. Välillä hän piipahtaa Helsingissä. Takala kehuu Berliinin kansainvälistä ja luovaa ilmapiiriä mahtavaksi. Silti monen taiteilijan on vaikeaa tulla toimeen. Esimerkiksi työhuoneiden vuokrat kallistuvat koko ajan.
”Berliinissä kuitenkin tuetaan kulttuuria ja suojellaan kohteita, joissa sijaitsee taiteilijoiden studioita. Kaupungissa ymmärretään, että luovan alan ihmiset ovat rikkaus.”
Saksaan nähden Takala arvioi, että Suomessa on varsin tukeva apurahajärjestelmä. Taiteilijoiden toimeentuloa tuetaan eri tavoin, mutta työskentely on silti kovin itsenäistä. Hän soisi, että esimerkiksi media- ja elokuvataiteen tuottamisen tavat ja rahoitusmallit lähentyisivät toisiaan.
Takala nauttii tällä hetkellä Taiteen edistämiskeskuksen myöntämää viisivuotista apurahaa. Sen ansiosta hän voi panostaa taiteilijan työhönsä täysipäiväisesti. Apuraha takaa työskentelyrauhan lisäksi sen, että teoksiin voi satsata aiempaa kunnianhimoisemmin.
AVEKilta Takala on saanut tukea teoksiinsa, Close Watchin lisäksi myös aiempiin videoteoksiin. Takala kokee AVEKilta saamansa tuen korvaamattoman tärkeänä. Hän arvostaa sitä, että vaikka taide ei olisi aina kaupallisesti kannattavaa, sille on silti mahdollista hakea ja saada tukea.
”AVEKin tuki on tarjonnut tilaisuuden ammattimaisempaan tekemiseen säilyttäen kuitenkin luovan taiteilijuusprosessin. Tällaisen tuen ansiosta on mahdollista palkata muitakin ammattilaisia tiimiin ja toteuttaa näin laadukasta mediataidetta”, Takala näkee.
Teksti: Nelli Leppänen
Kuva: Riitta Supperi
