AVEKin tuki mahdollistaa palkkaamisen ja palveluiden ostamisen
Kyselyyn vastanneiden tuotantoyhtiöiden arvion mukaan yhdelle teokselle myönnetty AVEKin tuki työllistää keskimäärin 7,7 eri henkilöä ja tuottaa yhteensä 83 työpäivää. Tämä tarkoittaa, että tukien työllistämisvaikutus on vuosittain arviolta 1077 henkilöä ja 57 henkilötyövuotta. Tuemme keskimäärin 140 teosta joka vuosi.
Monet vastaajista korostivat, että tuen avulla palkattu työvoima ja erilaisten palveluiden hankinta mahdollistivat ammattimaisen teosten tekemisen:
”Elokuva-ala on hyvin työvoimapainotteista, joten raha palautuu hyvin nopealla syklillä takaisin valtiolle. Ilman AVEKin tukea emme voisi palkata henkilöstöä samassa mittakaavassa, jolloin teoksien laatu eittämättä kärsisi, eikä niistä tulisi kansainvälisiä yhteistuotantoja tai kansainvälisesti menestyneitä teoksia.”
”AVEKin tuki on mahdollistanut yrityksellemme useiden lahjakkaiden freelancereiden palkkaamisen tuotantokohtaisesti ja toisaalta toisten pienyritysten palvelujen ostamisen. AVEKin tuen ansiosta toimeliaisuus nimenomaan pien- ja yksinyrittäjien välillä on merkittävää.”
AVEKin tuet edellytyksenä teosten toteutumiselle
Kyselyn avoimissa vastauksissa tuotantoyhtiöt korostivat tukien ratkaisevaa merkitystä teosten tuotannolle ja joissakin tapauksissa koko tuotantoyhtiön toiminnalle. Noin puolet vastaajista erikseen mainitsivat, että meiltä saatu tuki oli edellytys teoksen toteutumiselle.
94 % tuotantoyhtiöistä oli saanut tuotannoilleen muuta kuin julkista rahoitusta, jota on yhtiöiden arvion mukaan saatu mediaanina 77 500 € vuosien 2021–2023 aikana. 89 % kertoi, että AVEKin tuesta on ollut apua muun rahoituksen hankkimisessa.
Myös avoimissa vastauksissa nostettiin toistuvasti esiin tukemme merkitys esimerkiksi teosten levitykselle, kansainvälistymiselle tai muun rahoituksen saamiselle. Monet vastaajat näkivät meiltä saadun tuen olevan ensisysäys, jolla tuotannot ylipäänsä saadaan käyntiin ja siten luodaan edellytykset jatkorahoitukselle:
”AVEKin tuki kohdistui erityisesti teoksen tuotannon varhaiseen vaiheeseen, käsikirjoitukseen ja demoon. Ilman näitä ei olisi voitu esitellä projektia tulevalle esityspaikalle, tai jatkorahoittajille.”
”Useampi tuotanto on saanut varhaisessa vaiheessa AVEKin tukea, joka on mahdollistanut rahoitusdemojen tekemisen ja lisärahoituksen.”
”Dokumenttielokuvien rahoituksen edistäminen niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin vaatii hyvin usein näyttöä kuvatusta materiaalista. Tällaisissa tilanteissa yksittäisten teosten tuet ja niiden merkitys tuotantoyhtiön toiminnan jatkuvuuteen korostuu. On päästävä tekemään ne ensimmäiset kehittämisen toimenpiteet, jotta rahoitus edistyy ja näin myös yrityksen toiminta voi jatkua.”
Tuki avaa mahdollisuuksia myös kansainvälisille yhteistuotannoille ja rahoituksille
Vastaajista 60 % oli saanut myös kansainvälistymistukeamme. Avoimissa vastauksissaan tuotantoyhtiöt kertoivat tuen merkityksen olevan suuri, sillä se edistää kotimaisten elokuvatuotantojen kansainvälistä rahoitusta, näkyvyyttä ja levitystä:
”AVEKin kansainvälistymistuki on mahdollistanut yrityksen pääsyn kansainväliseen yhteistuotantorahoitukseen. Ilman AVEKin kansainvälistymistukea yritys ei olisi saanut viimeisimpään elokuvaan kansainvälistä rahoitusta. Pienellä AVEKin kansainvälistymistuella saimme tukeen nähden lähes 70-kertaisen rahoituksen teoksellemme.”
”Kansainvälistymistuki mahdollistaa osallistumisen elokuvien rahoituksen kannalta merkittäville rahoitusfoorumeille. Osallistuminen näille rahoitusfoorumeille avaa mahdollisuuden merkittäville yhteistöille, kuten kansainvälisille yhteistuotannoille, jotka ovat merkittäviä suomalaisen dokumenttielokuvan kansainvälistymistä ja rahoitusta ajatellen.”
Tuet leikkausuhan alla
Tukien vaikuttavuutta selvittävä kysely lähetettiin vuonna 2021–2023 AVEKin teostukea saaneille tuotantoyhtiöille. Kysely lähetettiin 212 tuotantoyhtiölle, ja siihen vastasi 47.
Myönnämme audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöille tukea mediataideteoksen, dokumenttielokuvan, lyhytelokuvan tai dokumenttisarjan eri tuotannon vaiheiden kuluihin, kuten sisällön kehittämiseen, teoksen toteuttamiseen ja vaikuttavuustyöhön. Myönnämme yhtiöille myös kansainvälistymistukea, jolla edistetään alan tekijöiden ja yritysten sekä teosten ja tuotantojen kansainvälistymistä ja kansainvälistä verkostoitumista.
Tukemme rahoitetaan valtion budjetista tulevasta yksityisen kopioinnin hyvityksestä, jonka kokonaistasoon ehdotetaan puolitusta valtionvarainministeriön talousarvioesityksessä.