Neljä mielivaltaisesti valittua hahmoa leijuu pitkän pöydän takana. Sydän, luu, pilleri ja toukka haastattelevat videopuhelun välityksellä ehdokasta, joka osallistuu koe-esiintymiseen iäisyyttä varten.
”Taideteos sai alkunsa, kun mietiskelin läsnäolon ja ajankulun näkökulmia. Kolmiulotteinen videoinstallaatio kutsuu katsojan olemaan läsnä haastattelussa. Asetelma tarkastelee aitoutta ja yrittää tutkia, matkia ja syleillä sitä ja kaikkea sen välillä”, Anna Estarriola kuvailee.
Kyseessä on Estarriolan uusin mediataideteos Haastattelu – Koe-esiintyminen iäisyyttä varten, joka on nyt esillä Nykytaiteen museo Kiasman ARS22 – Eläviä kohtaamisia -näyttelyssä.
Teos syntyi tiiviissä yhteistyössä muun muassa äänisuunnittelija Joonas Pehrssonin ja videon päähenkilöä näyttelevän Jane Marxin kanssa. Poikkeuksellisen teoksen synnystä tekee se, että Estarriola ohjasi Marxin ja muun kuvausryhmän toimintaa etänä Helsingistä käsin, kun nämä olivat samaan aikaan New Yorkissa.
”Olen kiitollinen kaikille, jotka osallistuivat kanssani teoksen toteuttamiseen. Yhteistyö on tuntunut erityiseltä pitkän korona-ajan eristäytyneisyyden takia”, Estarriola iloitsee.
Hän arvostaa myös AVEKia ja Kiasmaa, jotka alun perin valitsivat juuri hänen teoksensa ARS22-näyttelyyn. Taideteos sai 24 500 euron tuen, joka mahdollisti rikastavan ja kannustavan ympäristön teoksen luomiselle.
Taide tarjoaa katsojalle läsnäolon kokemuksen
Katalonialaissyntyinen Estarriola sai ensikosketuksensa Suomeen vaihto-opiskelijana vuonna 2004. Kuvataideakatemian innostava ilmapiiri ja monipuoliset mahdollisuudet keskittyä taiteilijan työhön inspiroivat Estarriolaa, ja niin hän päätti jäädä Helsinkiin.
Kansainvälisenä taiteilijana hän on kotiutunut Suomeen hyvin ja saavuttanut aseman yhtenä Suomen omaäänisimmistä ja näkyvimmistä nykytaiteilijoista.
Estarriolan kädenjälki tunnetaan siitä, kuinka hän yhdistelee taidokkaasti erilaisia taidemuotoja muun muassa audiovisuaalisesta teknologiasta kuvanveistoon ja performanssiin. Usein teoksissa voi olla tulkittavissa myös häivähdys huumoria, mutta se ei ole Estarriolan mukaan itsetarkoitus.
”Ehkä käsittelemäni universaalit aiheet sulautuvat lopulta jollain tavalla olemassaolon kömpelöön ja raskaaseen muotoon”, Estarriola pohtii.
Teoksissaan hän tarkastelee monesti sitä, miten totuus ymmärretään, sillä se muuttuu jatkuvasti. Saatamme käsittää todellisuuden joko totena tai abstraktina – ovatpa kyseessä sitten globaalit poliittiset kysymykset tai yksityiskohtaiset läheisyyden kokemukset.
Estarriolan moniulotteisia ja interaktiivisia performansseja on nähty paljon lavoilla, mutta viime aikoina taideprojektit ovat olleet esillä näyttelytiloissa. Hän yrittää tuoda yhden kontekstin toiseen ja saada siten katsojan kohtaamaan taideteoksen mahdollisimman elävästi.
”Kun taidetta esitetään lavalla, läsnäolon kokemus on välitön. Minua kiehtoo, miten voimakas ja hauras tämä kokemus voi samanaikaisesti olla. Kun taideteos taas on esillä vaikkapa näyttelyssä pidemmän ajan, pyrin usein median ja teknologian keinoin luomaan illuusion läsnäolosta”, Estarriola valottaa.
Ihmettelyn halu imaisee taiteilijan luovuuden lähteille
Tavallisesti ideat uusiin teoksiin pulpahtelevat Estarriolan mieleen, kun hän tarkastelee, miten ajattomat käsitteet ja ilmiöt ovat vaikuttaneet meihin ajan mittaan ja vaikuttavat edelleen – etenkin viestinnän ja vuorovaikutuksen välityksellä.
”Taiteilijana minulla on tarve ihmetellä, pohdiskella ja jakaa asioita. Olen kiinnostunut tiedostamattomasta. Niinpä työskentelen epäilysten ja intuition varassa. Tutkin ja järjestelen niitä tarkasti, jotta voin luoda erilaisia hypoteeseja kokijoiden välille”, Estarriola havainnollistaa.
Kun taidetta esitetään lavalla, läsnäolon kokemus on välitön. Minua kiehtoo, miten voimakas ja hauras tämä kokemus voi samanaikaisesti olla.
Taideteoksen syntyminen on aina omakohtainen prosessi. Estarriola aloittaa usein luonnostelemalla ideoita, jotka ovat heijastuksia todellisuudesta. Hän hahmottelee sellaisia asioita, jotka jollain tapaa kiehtovat ja joita hän haluaisi jakaa ihmisille nähtäviksi ja koettaviksi.
”Luonnokset heijastelevat sitä, mitä meidän ja muiden sisällä ja ympärillä on. Tarkastelen taiteessani asioita, jotka kiehtovat minua tai herättävät minussa vastustusta, ja toisaalta myös asioita, joita en ymmärrä.”
Seuraavaksi taiteilija pähkäilee, miten hajanaisistakin luonnoksista ja muistiinpanoista voi kypsyä jotakin suurempaa taiteen keinoin.
”Joskus asiat etenevät nopeasti, mutta usein niitä täytyy testata studiossa. Pitää kokeilla, epäonnistua ja oppia. Oppiminen on olennaisessa roolissa sekä prosessissa itsessään mutta myös yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, jotka luovat kanssani teosta.”
Luovan alan taloudellinen tuki kannattelee uralla
Estarriola arvostaa taloudellista tukea, jota eri tahot myöntävät luovan alan tekijöille. Vuonna 2015 hän sai 15 000 euron arvoisen AVEK-palkinnon, joka on Suomen suurin mediataiteelle suunnattu tunnustus. Palkintoa Estarriola pitää kunnia-asiana ja etuoikeutena.
AVEK-palkinto oli myös muistutus siitä, miten ansiokkaasti Suomeen kotoutuneet taiteilijat ovat onnistuneet kehittämään ja uudistamaan taidekenttäämme.
”Palkinto edisti merkittävällä tavalla työskentelyäni ja tuki minua taiteilijaurallani eteenpäin”, Estarriola näkee.
Tällä hetkellä Estarriolan teoksia on esillä ARS22-näyttelyn lisäksi Helsingin taidemuseon Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 -näyttelyssä, Amos Rexin Maanala-näyttelyssä, Vantaan taidemuseo Artsin Muutoskoht(i)a-näyttelyssä sekä Ruotsissa Boråsin taidemuseon Uskomattomuuksia-näyttelyssä.
Teksti: Nelli Leppänen
Kuva: Riitta Supperi
