Helmi-maaliskuun 2026 tukipäätökset
Käsikirjoitustuki
Achté Inka, 3 500 €
Significant Other
Dokumenttielokuva ihmisen ja koiran suhteesta kolmessa ympäristössä: kaatopaikalla, koiratarhalla ja suomalaisessa kodissa.
Hauru Hannaleena, 3 500 €
Auteur/muusa
30-minuuttinen essee-elokuva.
Malkki Tomi Niko Krister, 3 500 €
Alz hem?
Tutkimusmatka Alzheimerin taudin sumuisille aivolabyrinttikäytäville, jonka lopputulos on vaha-animaatio.
Niemi-Junkola Fanni, 3 500 €
Synty, videoinstallaatio
Hevosaiheisen trilogian kolmas osa.
Suhonen Ville, 3 500 €
Kadonnut sävel
Dokumenttielokuva Nyrki Tapiovaarasta, Suomen legendaarisimmasta elokuvaohjaajasta sekä kuvaus kokonaisesta aikakaudesta, suomalaisen kulttuurin avantgardisteista ja kansainvälisistä vaikutteista.
Viitahuhta Marja, 3 500 €
Tulva ja palo
Tulva ja palo on elokuva oletuksista ja erehtymisestä. Se pohjautuu osin 1800-luvulla eläneen ruukinpatruuna Robert Bremerin ennustukseen vedenpaisumuksesta, joka peittäisi koko Turun kaupungin alleen. Tulvan sijaan tapahtuikin pohjoismaiden historian suurin tulipalo.
Vuorisara Niina, 3 500 €
Minä putosin varjoon
Tarina burnoutista, syrjäytymisestä, elämänilon kadottamisesta ja hyvin pienestä toivosta.
Kohdeapuraha
Helenius Venla & työryhmä, 7 000 €
The Birds
Kokeellinen lyhytelokuva.
Moisander Juhana ja Hanna Rajakangas, 7 000 €
Serafi
Uuden teoksen toteuttaminen Kampin Kappeliin.
Ruscica Jani, 7 000 €
Flesh to Ashes to Flesh (portrait of a dancer – Ken Mai)
Videoteoksen toteutukseen.
Straschnoy Axel, 7 000 €
We Believe and Accept These Beings Exist
Teoksen valmistamiseen.
Av-teosten tuki yrityksille ja muille organisaatioille
Bufo, Lucas Sene, 15 000 €
Sanansaattaja
Dokumentaristi Lucas huomaa, ettei menestynyt artistiveljensä Max pysty kohtaamaan esiintymispaineita ja epäonnistumisen pelkoa selvin päin. Lucas rohkaisee Maxia kohtaamaan vaikeat tunteensa, mutta Max vetäytyy entistä syvemmälle tähteytensä taakse.
Kenno Filmi, François Yazbeck, 15 000 €
Dark Verses
An experimental film that ventures into amnesiac war memory and intergenerational trauma set in a post-human Lebanon. A soul seeking reincarnation drifts through fractured decades, reliving the forgotten memories of a family’s dead.
Mouka Filmi, Jukka Kärkkäinen, 15 000 €
44 Names Without Thinking
Dokumenttielokuva Helsingin kaduilla elävistä miehistä, joiden elämä on romuttunut alkoholismin ja asunnottomuuden seurauksena.
Kehittämö
Ennen tai jälkeen, Jesse Jalonen (Wacky Tie / Ida Karoskoski), 52 000 €
Toisten tarpeet, Helmi Donner (Silmu Films / Jenni Jauri), 52 000 €
A niinku alusta, Vilja Autiokyrö (Tekele Productions / Julia Elomäki, Miia Haavisto, Marja Pihlaja), 52 000 €
Kesämaa, Jonnakaisa Risto (Making Movies / Pauliina Maus, Kaarle Aho), 52 000 €
Maailman reuna on lähellä, Terhi Nieminen (Filmimaa / Markku Tuurna), 52 000 €
Kansainvälistymistuki
Good Hand Production, 3 500 €
CEE Animation Workshop
Making Movies Oy, 980 €
Osallistuminen Verzio Doclabiin (Documentary Development Workshopiin) Budapestissa Unkarissa.
Kurssituki
Dokumenttikilta ry, 1 750 €
Dokumenttielokuvien levityksen kehittäminen
Näyttelijäliitto ry, 6 500 €
Elokuva- ja tv-näyttelemisen intensiivikurssi
Koulutusapurahat
Forsman Nina, 480 €
Osallistuminen Below Zero -workshopiin
Haavisto Miia, 3 700 €
Osallistuminen ACE Leadership Special -koulutukseen
Koivisto Saana, 520 €
MVM Acting, Voice & Scene Study Workshop
Lappetelainen Jani, 192 €
Autorigauksen nettikurssi
Maikkula Melli, 6 000 €
EAVE Producers Workshop 2026
Piipponen Pauliina, 6 000 €
EAVE Producers Workshop 2026
Uunila Raimo, 1 600 €
Koulutusapuraha AI elokuvan tekniikoihin
