Kerro lisää teosprojektistasi. Miten päädyit aiheen pariin ja mistä teos kertoo?
A niinku alusta on nuortenelokuva, joka seuraa yhden kesäisen viikonlopun ajan kolmea näkökulmahenkilöä, veljeksiä ja heidän tapaamaansa tyttöä. 16-vuotias Elina haluaa menettää neitsyytensä, 18-vuotias Tomi katsoo pakonomaisesti pornoa ja 13-vuotias Veli haluaisi vain leikkiä ikuisesti.
Sain idean tästä kolmiodraamasta jo lukioikäisenä käsikirjoituskurssilla. Otin sen esille muutama vuosi sitten erästä käsikirjoituskilpailua varten. Vaikka kilpailussa hanke ei edennyt, niin idea kehittyi paljonkin. Aiemmin elokuvan juoni kietoutui toisen aiheen ympärille. Nyt koen, että keskiössä on laiteriippuvuus.
Käsittelen muissakin töissäni medioiden vaikutusta ja riippuvuuden teemoja. Ehkä työskentelyni ytimessä on nähdyksi tulemisen kokemus. Onneksi Kehittämön ja mentorin avulla saan rauhassa tutkia, mikä juuri tässä tarinassa on minulle keskeisintä.
Miten lähestyt taiteellista prosessia, kun ryhdyt työstämään teoksiasi?
Olen koulutukseltani ensisijaisesti käsikirjoittaja, eli minulle prosessi lähtee liikkeelle tarinasta. Yleensä tarina ilmestyy mieleeni melko kokonaisena. Sen taustalla on kiinnostus johonkin aiheeseen, ja haen aktiivisen epätietoisesti tapaa törmäyttää jotakin hyvin henkilökohtaista johonkin täysin yllättävään. Parhaimmillaan kirjoittaminen voi olla kuin tanssimista, eli flow-tilaan pääsemistä.
Olen kiinnostunut tutkimaan, miten voisin kokea samaa flow’ta elokuvan ohjaamisessa, kun teen yhteistyötä monen ihmisen kanssa ja silloin kun asiat ovat luonteeltaan teknisiä ja käytännöllisiä. Tässäkin suhteessa Kehittämön tuki on kultaa. Voin rauhassa kirjoittaa kuin ohjaisin jo. Uskon oppivani paljon nimenomaan kirjoittamisen ja ohjaamisen suhteesta toisiinsa Kehittämön aikana.
Onko jokin tekijä tai teos, joka on haastanut tai muuttanut ajatteluasi elokuvasta?
On todella paljon tekijöitä ja teoksia, jotka ovat vaikuttaneet omaan tekemiseeni. Silti kun kysytään, mikä on haastanut tai muuttanut ajatteluani elokuvasta, niin vastaan kieron rehellisesti: oma tekeminen. Siitä totisesti oppii eniten. Esimerkiksi kun ohjasin viime vuonna omakustanteisesti lyhytelokuvan Sukuloinen, opin taas niin paljon enemmän kuin olisin vain muiden töitä katsomalla oppinut.
Yleensäkin yhteistyö muiden tekijöiden kanssa avaa päätä kutkuttavalla tavalla. Arvostan sellaisia työkavereita, jotka uskaltavat olla suoria ja tuoda näkemyksiään esiin. Ja kun teos tulee julki, prosessista avautuu vielä uusia oivalluksia. Tunteet, kuten häpeä ja ylpeys, ovat parhaita opettajiani!
Millaisena näet ohjaajan ja tuottajan välisen yhteistyön merkityksen elokuvaa tehdessä?
Kokemukseni mukaan heittäytyminen tuntemattomaan onnistuu silloin, kun sekä ohjaaja että tuottaja osoittavat luottamusta toisiinsa isoin ja pienin teoin. Kun reflektoin omaa polkuani, havaitsen, että olen saattanut jännittää ja pelätä tällaisen luottamuksen osoittamista.
Tekemisen myötä olen kasvattanut itselleni terveen itsetunnon luovan työn kentällä. Olen huomannut, että jos tuottaja näkee jännitystä ohjaajassa – tai toisinpäin, niin hyvin tehokkaita tapoja kannustaa työparia ovat suora keskustelu peloista ja toisen kehuminen, unohtamatta kiitollisuuden osoittamista puolin ja toisin.
Haastattelu: Ella Jaakkola
Kuva: Riitta Supperi
