Kerro lisää teosprojektistasi. Miten päädyit aiheen pariin ja mistä teos kertoo?
Elokuvani on yksinkertaisimmillaan tarina pelastajan ja uhrin välisestä ystävyydestä – suhteesta, jossa kaksi eri tavoin yksinäistä naista saavat toisiltaan huomiota, jollaista eivät keneltäkään muulta ole saaneet. Elokuva käsittelee vastuuta toisista ihmisistä, mustavalkoisten tarinoiden houkutusta ja juoruilua sosiaalisena liimana.
Minua kiehtoo valtavasti ihmisen tarve tulla nähdyksi ja tarvituksi, kokea olevansa osa tarinaa. Tässä elokuvassa haluan tutkia sitä outoa janoa, jolla joskus suhtaudumme karmeisiin tarinoihin ja kohtaloihin sekä sitä, miten kärsimystarina voi joko pyhittää henkilön tai syöstä hänet häpeään. Näiden ilmiöiden tarkastelu on samaan aikaan synkkää ja huvittavaa, ja nautin tasapainottelun tuomasta haasteesta.
Mikä pitkän elokuvan muodossa puhuttelee sinua tekijänä?
Rakastan yksityiskohtia. Ajatukseni uudesta elokuvasta kehkeytyy usein yhdistelmästä, jossa pienet konkreettiset yksityiskohdat ja suuret abstraktit teemat kohtaavat.
Pitkässä elokuvassa minua kiinnostaa mahdollisuus syventyä henkilöihin, näyttää heidät moniulotteisina ja ristiriitaisina, luoda runsas maailma, jossa pienet ja valtavat asiat ilmentyvät rinnakkain. Sytyn elokuvista, joissa tekijät ovat löytäneet teokselle omalaatuisen elokuvallisen kielen, joka ei selitä itseään, vaan antaa katsojalle tilaa kokea ja ajatella sitä, mitä ei heti ymmärrä.
Minkälaisia aiheita ja teemoja käsittelet teoksissasi?
Huomaan liikkuvani sellaisten aiheiden ympärillä, joissa julmuus ja hellyys ovat olemassa yhtäaikaisesti ihmisten välillä. Binäärisesti ilmaistuna naisten elämät ja tarinat kiinnostavat, mutta laajemmin ajateltuna kyse on sukupuoleen kytkeytyvistä olosuhteista ja selviytymiskeinoista tässä maailmassa.
Millaisia haasteita aloittelevat elokuvantekijät mielestäsi kohtaavat uransa käynnistämisessä Suomessa?
Koen, että keskeinen haaste liittyy resurssien niukkuuteen, joka kaventaa niiden ihmisten joukkoa, jotka voivat tehdä elokuvia ammatikseen. Ajatteluun, ammattitaidon kartuttamiseen ja taiteelliseen kokeilemiseen tarvitaan aikaa ja tilaa, jonka raha konkreettisesti mahdollistaa.
Tahtoisin nähdä Suomessa pelottoman ja innostuneen ilmapiirin, jossa kannustetaan ja juhlitaan rohkeita ja omaäänisiä teoksia. Resurssien vähyys tuntuu usein ruokkivan varovaisuutta ja varmistelua. Ajattelen, että taiteessa täytyy olla mahdollisuus myös “epäonnistua”. Epäonnistumisen riskin kanssa tulee olla tekemisissä, jotta jotain kiinnostavaa voi syntyä. Jos aloittelevilla tekijöillä onnistumisen paine kasvaa liian suureksi, vaarana on, että menetetään kaikki elävä ja uusi ajattelu.
Haastattelu: Ella Jaakkola
Kuva: Riitta Supperi
