Sinulla luovan työn tekijänä pitää olla oikeus päättää siitä, miten teoksiasi saa tekoälyn kouluttamisessa käyttää. Käytännössä yksittäisellä tekstin tai kuvan tekijällä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valvoa tai puuttua teostensa luvattomaan käyttöön. Yksittäinen tekijä ei myöskään pääse sopimaan teostensa käytöstä suurten teknologiayritysten kanssa. Kopiosto valvoo, että oikeuksiasi kunnioitetaan.
Kopiosto voi valvoa oikeuksiasi ja puuttua teostesi luvattomaan käyttöön, kun annat Kopiosto-valtakirjan. Vuonna 2025 Kopiosto-valtakirjaan lisättiin oikeusluokka, joka koskee tekoälyn kouluttamista ja kehittämistä. Hyväksymällä tämän lisäyksen annat Kopiostolle luvan valvoa oikeuksiasi ja puuttua teostesi luvattomaan käyttöön myös tekoälymallien kouluttamisessa sekä kaupallisessa tekstin- ja tiedonlouhinnassa. Tällaiseen käyttöön voidaan myös rakentaa tekijänoikeuslupa, mikäli luovan alan tekijät ja oikeudenhaltijat itse niin haluavat. Kopioston jäsenjärjestöt päättävät mahdollisten lupien sisällöistä ja ehdoista. Tekijänoikeusluvan toteutuessa Kopiosto kerää teosten käytöstä korvaukset tekijöille ja oikeudenhaltijoille. Luvan toteutuessa sinulla on oikeus myös jättää teoksesi luvan ulkopuolelle.
Oletko jo antanut Kopiosto-valtakirjan?
Kopiosto-valtakirjaan lisättiin uusi tekoälyn kouluttamista ja kehittämistä koskeva oikeusluokka kesäkuussa 2025. Sen jälkeen annettuihin valtakirjoihin uusi oikeusluokka sisältyy heti antohetkestä alkaen.
Jos olet antanut Kopiosto-valtakirjan ennen kesäkuuta 2025, sinun täytyy käydä itse hyväksymässä valtakirjaasi tehty lisäys. Lue tarkemmat ohjeet alta kohdasta ”Mitä minun tulee tehdä”.
Jos olet antanut Kopiosto-valtakirjan kesäkuun 2025 jälkeen tai annat sen nyt, valtakirjasi sisältää uuden, tekoälyn kouluttamista koskevan oikeusluokan jo sen antamishetkellä. Sinun ei siis tarvitse erikseen hyväksyä Kopiosto-valtakirjaasi tehtyä lisäystä.