”Meillä on ilo olla jälleen mukana avaamassa lisää lehtiaineistoa, etenkin näin suomalaisen sanomalehden 250-vuotispäivänä”, iloitsee Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen. ”Sanoma- ja aikakauslehtien tekijät ja kustantajat saavat digitoitujen lehtien käytöstä heille kuuluvat tekijänoikeuskorvaukset, joten uudenkin aineiston käyttö on vastuullista ja luovan alan ammattilaisten työtä kunnioittavaa.”
Suomen ensimmäinen sanomalehti, Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo, julkaistiin päivälleen 250 vuotta sitten 15.1.1771. Tämäkin lehti on löydettävissä digi.kansalliskirjasto.fi-palvelusta.
Digitoidut lehtiaineistot ovat historian aarreaitta tutkijoille sekä kaikille historiasta kiinnostuneille
”Asiakkaamme käyttävät digitaalisia lehtiaineistoja todella paljon. Digitaalisten lehtien haku- ja käyttömahdollisuudet ovat moninkertaiset verrattuna paperisiin tai mikrofilmeihin. Kun koko suomalainen sanomalehdistö on verkkokäytössä, voi kuka tahansa tutkia esimerkiksi oman paikkakuntansa historiaa ja tapahtumia. Ammattitutkijoille kattava digitaalinen lehtiaineisto merkitsee mahdollisuutta paitsi nopeampaan ja tehokkaampaan tutkimukseen myös aivan uudenlaisiin kysymyksenasetteluihin ja uusien menetelmien soveltamiseen. Tässä uusimmassa aallossa avasimme 1,4 miljoonaa sivua sanomalehtiä ja 1,8 miljoonaa sivua aikakauslehtiä”, kertoo palvelujohtaja Johanna Lilja Kansalliskirjastosta.
Lehtiä digitoidaan jatkuvasti sekä kirjaston perusrahoituksella että yksityisten rahoittajien avustuksella. Kaikki digitoidut lehdet ovat käytettävissä Suomen kuudessa vapaakappalekirjastossa paikan päällä. Verkkokäytössä ovat ne lehdet, joiden käyttöoikeudesta on erikseen Kopioston kanssa sovittu sekä tekijänoikeudesta vapautunut vanha aineisto. Lisäksi erillisellä tutkijasopimuksella on uudempia lehtiaineistoja käytössä 15 korkeakoulussa ja muutamissa arkistoissa.
Lisätietoja
Kansalliskirjasto, palvelujohtaja Johanna Lilja
johanna.e.lilja(at)helsinki.fi
Kopiosto, toimitusjohtaja Valtteri Niiranen
valtteri.niiranen(at)kopiosto.fi, 040 024 5008
Suomen ensimmäinen sanomalehti digitoituna digi.kansalliskirjasto.fi-palvelussa
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/483775?page=1