Luovilla aloilla on suuri merkitys Suomen talouden kasvun, työllisyyden sekä koko yhteiskunnan kehityksen kannalta. Luovien alojen tekijät ja yritykset synnyttävät tietoa, kulttuuria, taidetta ja viihdettä.
Kulttuuri on merkittävä tekijä ihmisten hyvinvoinnille ja psyykkiselle palautumiskyvylle, resilienssille. Taiteella on myönteisiä vaikutuksia sairauksien hoitamisessa ja ehkäisemisessä sekä terveyden edistämisessä.* Kulttuuri ja taide myös vahvistavat kommunikointitaitoja, kognitiivista suorituskykyä, empatiaa ja mielen joustavuutta, joita kaikkia tarvitaan muutoksen ja kriisien aikana.
Luovan alan osuus Suomen BKT:stä, 3,1 %, on suurempi kuin esimerkiksi maatalouden tai paperiteollisuuden osuudet.** Kirittävää verrokkimaihin kuitenkin vielä riittää, sillä tekijänoikeuteen pohjautuvien alojen osuus BKT:stä on EU:ssa keskimäärin 4,4 %.*** Meidän onkin yhdessä tavoiteltava korkeammalle realisoidaksemme luovan alan merkittävän kasvu- ja vientipotentiaalin.
Koronavuodet koettelivat rajusti luovaa alaa. Kulttuuri osallistui koronatalkoisiin kohtuuttoman suurella osuudella, eikä suluista ja rajoituksista johtuvia tulonmenetyksiä kompensoitu kokonaisuudessaan.
Alalle olisi kuolinisku, jos se joutuisi vielä kärsimään lisäleikkauksista. Epävarman maailman keskellä luova ala tarvitsee toivoa ja näkymää tulevaan. Moderni tekijänoikeuslaki on tähän yksi konkreettinen keino. Keväällä 2023 Suomen tekijänoikeuslaki uudistui vastaamaan EU:n direktiivien tavoitteita, mutta kansalliset muutostarpeet päätettiin huomioida myöhemmin.
Tekijänoikeudet mahdollistavat luovan talouden
Tekijänoikeudet muodostavat luovan alan ja kulttuuriin perustuvan talouden perustan. Siksi tekijänoikeuslainsäädännön on pysyttävä ajassa kiinni: sitä on uudistettava vastaamaan yhteiskunnassa ja luovilla aloilla tapahtuvia muutoksia.
Luovien alojen tekijöille, esiintyville taiteilijoille ja kustantajille on turvattava lainsäädännön avulla toimintaympäristö, jossa teosten käytöstä sopiminen on sujuvaa. Tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden on voitava tulla toimeen omalla työllään ja investoinneilla erilaisiin sisältöihin.
Hallituskauden aikana on ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla varmistetaan oikeudenmukainen ja kannustava tekijänoikeuslainsäädäntö sekä ennustettavat tekijänoikeustulot alan toimijoille.
Siksi esitämme, että:
Tekijänoikeuslain uudistamista jatketaan hallituskauden aikana.
Uudistus aloitettiin 3.4.2023 voimaan tulleella lain osittaisuudistuksella.
Tekijänoikeuslain uudistamisen seuraavaan vaiheeseen liittyy kolme asiaa:
- tekijänoikeuslakiin sisältyvän kattavan ja joustavan lupajärjestelmän eli sopimuslisenssin kehittäminen
- tekijänoikeuslain uudistamisen jatkaminen kotimaisista lähtökohdista
- tekijänoikeuslakiin liittyvien asioiden hoitaminen jatkossakin opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Valtteri Niiranen
Kopioston toimitusjohtaja
* WHO, What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review, 2019
** Tilastokeskus, Kulttuurin satelliittitilinpito 2019
*** EY, Eurooppaa jälleenrakentamassa, 2021
1. TEOSTEN KÄYTÖSTÄ ENTISTÄ HELPOMPAA
Joustava lupajärjestelmä mahdollistaa teosten vaivattoman käytön.
Kattava ja joustava, laajennettu lupajärjestelmä takaa sen, että tekijänoikeusluvat saadaan kustannustehokkaasti, helposti ja vaivattomasti monenlaisiin eri käyttötarkoituksiin. Yksi käyttökohde on muun muassa painettujen ja digitaalisten teosten monipuolisen käytön mahdollistaminen kaikissa Suomen oppilaitoksissa.
Laajennetun lupajärjestelmän eduista hyötyvät sekä teosten käyttäjät että tekijät ja kustantajat. Sillä varmistetaan, että teoksia voidaan käyttää monipuolisesti ja vastuullisesti opetuksessa, valtionhallinnossa ja elinkeinoelämässä. Tämä on niin tekijöiden ja kustantajien kuin teosten käyttäjien ja koko yhteiskunnan edun mukaista.
Lakiin kirjatun laajennetun kollektiivisen lupajärjestelmän eli sopimuslisenssin toimivuutta ja soveltamisalaa päivitettiin keväällä 2023 tekijänoikeuslain osittaisuudistuksen yhteydessä. Järjestelmässä on kuitenkin edelleen merkittävästi parannettavaa.
Miten?
Laissa olevaa laajennettua lupajärjestelmää eli sopimuslisenssiä on edelleen päivitettävä ja kehitettävä vastaamaan tämän päivän digitaalisia käyttötarpeita. Tämä tulisi toteuttaa tekemällä tekijänoikeuslakiin teknisiä korjauksia.
- Tekijänoikeuslakiin jo sisältyvät sopimuslisenssisäännökset tulee päivittää ja uudistaa.
- Yleisen sopimuslisenssin tarve on arvioitava ja mahdollisesti säädettävä osaksi tekijänoikeuslakia muiden Pohjoismaiden tapaan.
INFO: Sopimuslisenssi
Sopimuslisenssi on tekijänoikeuslakiin perustuva järjestelmä, joka tukee teosten yhteishallinnointia. Lupajärjestelmää ylläpitävät suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt. Opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä tekijänoikeusjärjestö voi myöntää lupia teosten käyttöön myös sellaisten tekijöiden puolesta, jota järjestö ei valtuuksien perusteella suoraan edusta.
2. MODERNI LAINSÄÄDÄNTÖ ELÄÄ AJASSA
Kotimaisten tarpeiden huomiointi auttaa kotimaisia tekijöitä.
Suomen tekijänoikeuslakia päivitettiin keväällä 2023 vastaamaan EU:n verkkolähetysdirektiiviä ja direktiiviä tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Lain osittaisuudistuksessa päädyttiin toteuttamaan vain direktiiveistä aiheutuvat välttämättömät muutokset.
Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan laki on tuotava tähän päivään myös kansallisiin tarpeisiin vastaamalla.
Kun lakiin saadaan tehtyä viimeisetkin, kotimaisista tarpeista kumpuavat muutokset, on luovan talouden potentiaali yhä paremmin käytössämme. Näin saadaan luotua luovalle alalle ne edellytykset toimia suomalaisen yhteiskunnan hyväksi, jotka siltä aiemmin on evätty.
Moderni tekijänoikeuslaki on koko yhteiskunnan etu, sillä se mahdollistaisi joustavasti uudenlaisia teosten käyttötapoja – luovan alan tekijöitä kunnioittaen.
Miten?
Tekijänoikeuslain uudistamista on ripeästi jatkettava vastaamaan suomalaisista lähtökohdista syntyneitä ja syntyviä muutostarpeita.
- Valokuvan ja valokuvaajan suojaa on selkeytettävä.
- Tekijöille ja kustantajille kuuluva tekijänoikeudellinen korvausoikeus on toteutettava tarjotessa aineistoa lukemisesteisille.
- Lainsäädäntöön on sisällytettävä tekijänoikeusjärjestöjen mahdollisuus edustaa sekä ajaa kannetta oikeusprosesseissa oikeudenhaltijoiden puolesta.
INFO: Tekijänoikeuslaki
Luovan alan tärkein laki on tekijänoikeuslaki. Tekijänoikeus mahdollistaa sen, että luovalla alalla voi ansaita ja tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Tekijänoikeuslain osittaisuudistuksessa vuonna 2023 Suomen lainsäädäntöön implementoitiin kaksi EU-direktiiviä. Uusia direktiiviperusteisia muutostarpeita ei ole odotettavissa moniin vuosiin.
3. TEKIJÄNOIKEUKSILLA SUORA KYTKÖS KULTTUURIIN, TAITEESEEN JA TIETEESEEN
Tekijänoikeusasioiden säilyttäminen opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa edistää parhaiten luovaa alaa.
Luovien alojen, kulttuurin, tieteen, tutkimuksen ja opetuksen kytkös tekijänoikeuksiin on välitön ja ilmeinen. Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva määräämisoikeus. Toimiva lainsäädäntö luo raamit kulttuurialan toiminnalle ja edistää sen toimintaedellytyksiä. Myös tutkimuksen ja opetuksen saralla tehdään paljon tekijänoikeuden suojaamia luovia teoksia, kuten tietokirjallisuutta.
Toimiva lainsäädäntö helpottaa myös teosten käyttöä niin, että luovan työn tekijät saavat korvausta ja voivat luoda uusia teoksia myös jatkossa. Taiteellisella työllä tehtyjä teoksia hyödynnetään erityisen paljon opetuksessa ja tutkimuksessa. Uusi kulttuuri on mahdollista, kun tekijät tulevat toimeen tekemällään työllä ja esimerkiksi tekijänoikeuskorvauksiin perustuvat apurahat tarjoavat tukea uusien teoksen synnyttämiseen.
Tekijänoikeuslainsäädäntöä ja siihen liittyviä asioita on hoidettu jo vuosikymmenien ajan opetus- ja kulttuuriministeriössä. Selkeää syytä tai perustelua näiden asioiden siirtämisestä pois opetus- ja kulttuuriministeriöstä ei ole. Ministeriö on muun muassa noudattanut tekijänoikeuslakiin liittyvillä lausunto- ja kuulemiskierroksilla kaikkien intressitahojen tasapuolista ja puolueetonta kohtelua.