Tähän asti on lupa pyydetty suoraan kuvittajalta. ”Lukuvideoiden ja -striimauksien määrä on korona-aikana kasvanut erittäin paljon, mikä on mahtavaa, mutta on myös luonut kuvittajille lupien hallinnoinnista lisätyötä”, kertoo Kuvittajat ry:n vs. toiminnanjohtaja Asta Boman-Björkell.
Halusimme helpottaa kuvittajien ja kirjastojen tilannetta tarjoamalla kätevän ratkaisun: uuden tekijänoikeusluvan, joka mahdollistaa kuvituksen ja kansikuvien käytön kirjaston tekemällä videolla ja livestriimaustapahtumassa.
Olemme tiedottaneet kirjastoja uudesta luparatkaisustamme. Lupa on tuonut esiin kysymyksen, tarvitseeko luvan aina kirjan kansikuvien näyttämiseen kirjavinkkauksessa.
”Kun kirjan kuvitus tai kansikuva on videolla pääroolissa tai muuten näyttävämmin esillä, tarvitaan siihen tekijänoikeudenhaltijan lupa. Näin on esimerkiksi, kun satutuokiovideolla kirjaa lukiessa näytetään kirjan kuvitusta tai liitetään kirjan kuvia osaksi vinkkaus- tai lukutuokiovideota. Tähän haluamme tarjota kuvittajien ja kustantajien puolesta helppoa luparatkaisua”, lisensiointipäällikkömme Kirsi Salmela.
”Lupaa ei tarvita, jos kirjan kansikuva näkyy videolla toisarvoisessa merkityksessä”, Salmela täsmentää. Näin on esimerkiksi, jos vinkkaaja näyttää kirjaa videolla pitämällä sitä kädessään tai teos on vaikkapa pöydällä haastateltavien välissä. Lupaa kuvan käyttöön ei myöskään tarvita, jos käytettävän kuvan tekijänoikeus on jo päättynyt. Tekijänoikeus on voimassa tekijän eliniän sekä 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä.
”Olemme iloisia, että Kopiosto vastasi kuvittajakentältä nousseeseen toiveeseen uudesta lukuvideoita ja -striimauksia koskevasta lupatuotteesta. Selkeä lupa kirjastojen käyttöön auttaa kuvittajia keskittymään luovaan työhönsä ja tuo kirjastoillekin helpon tavan hankkia vaadittavat luvat”, Boman-Björkell iloitsee.
Kirjallisen teoksen tekstin ja sen osien lukemiseen ja taltioimiseen videolle tai livestriimaustapahtumassa kirjasto tarvitsee lisäksi erillisen luvan tekstin tekijänoikeudenhaltijalta eli kirjailijalta, kääntäjältä tai kustantajalta. Luvan voi pyytää suoraan kustantajalta ja/tai kirjailijalta tai kääntäjältä. Tästä saa lisätietoa sisarjärjestöltämme Sanastolta.