Hyvä kaunokirjallisuuden käännös on sellainen, jonka äärellä lukija ei joudu pysähtymään. Tarina etenee töksähtelemättä. Taitava kääntäjä ei siis lado sanoja summanmutikassa peräjälkeen vaan varmistaa, että teksti on eheä ja loogisesti jäsentyvä kokonaisuus, toteaa Kristiina Drews.
”Kääntäjä puhuu aina alkuteoksen kirjoittajan äänellä, mutta samalla tekstiin tulee mukaan kääntäjän ääni. Jokainen käännös on kääntäjän subjektiivinen tulkinta, mikä saa myös näkyä. Täysin objektiivista käännöstä ei ole olemassakaan.”
73-vuotias Drews on suomentanut kaunokirjallisuutta yli 40 vuoden ajan. Hän opiskeli 1970–80-lukujen taitteessa englantilaista filologiaa, muita kieliä, kotimaista kirjallisuutta ja tiedotusoppia. Kääntäjäksi hän päätyi sattumalta.
”Kääntäjän ammatti on kuin tie, jolla edetään askel kerrallaan. Yhtäkkiä sitä huomaakin, että on tehnyt kääntäjän töitä vuosikymmeniä”, Drews naurahtaa ja jatkaa:
”Aikoinaan suomentamisen kurssin opettaja Eila Pennanen kysyi minulta, tajuanko, miten yksinäistä kääntäjän työ tulee olemaan. Minulla on kuitenkin iso suku ja paljon kavereita. Kun saan olla työhuoneellani yksin, se on ihan luksusta.”
Drews nauttii työnsä vaihtelevuudesta. Hän on kääntänyt niin romaaneja, novelleja kuin runojakin. Muun muassa brittikirjailija Ali Smithin älykkään salaperäiset, ovelasti kantaa ottavat ja kielellä leikittelevät romaanit viehättävät Drewsia.
Konkarikääntäjä on päässyt myös itse ehdottamaan kustantamoille käännösideoita. Anne Carsonin Punaisen omaelämäkerran suomennos on valmistunut vastikään, ja lähitulevaisuudessa Drews ryhtyy tekemään uutta käännöstä Edgar Lee Mastersin Spoon River antologiasta.
”Olen jo eläkeiässä, mutta kääntäminen on hirveän kiehtovaa ja kivaa työtä, jossa saa sukeltaa aina vain uusiin seikkailuihin. Tämä on minulle elämäntapa.”
Kielenkäytön mestari puntaroi huolella erilaisia ilmaisutapoja
Tyypillisesti Drews kääntää teoksen ensimmäisen version kronologisesti alusta loppuun. Hän työskentelee noin kuusi tuntia päivässä. Työ vaatii roimasti itsekuria, sitkeyttä ja istumalihaksia. Kääntäjän mielestä oma elämänkokemus on tuonut vuosi vuodelta varmuutta kädenjälkeen.
Kun käännös on riittävän valmis, se lähtee toisen silmäparin syyniin – kustannustoimittajalle.
”Kustannustoimittajan kommentit ovat äärettömän tärkeitä ja kullanarvoisia. Käyn ne huolella läpi ja teen sitten omat ratkaisuni. Kirjaanhan painetaan lopulta minun nimeni.”
Toisinaan käännökseen pitää ottaa etäisyyttä. Silloin Drews suuntaa metsään inspiroitumaan. Hän saattaa kuunnella alkuteosta äänikirjana, jolloin käännöksestä voi hoksata jotakin uutta. Viimeisten muutosten jälkeen kääntäjä lukee vielä tarkkaan oikovedokset ennen kirjan painamista.
”Kääntämisen perusedellytyksenä on hyvä suomen kielen ja lähtökielen taito. Kielitaito ei kuitenkaan vielä takaa, että on hyvä kirjallisuuden kääntäjä.”
Koska jokaisessa kielessä on lukemattomia tasoja ja rekistereitä, kääntäjä tarkkailee kielten muutosta jatkuvasti. Hän osaa arvioida, millainen ilmaisutapa sopii mihinkin kontekstiin.
Tekijänoikeus on todella tärkeä asia, koska silloin minun kääntämääni tekstiä ei saa käyttää missä vain kysymättä lupaa. Tekijänoikeus selkeyttää, kenen tontilla milloinkin ollaan.
Drews on lukenut koko uransa ajan paljon sekä suomenkielistä että käännöskirjallisuutta. Samalla hän on perehtynyt erilaisiin kulttuureihin ja aihealueisiin. Kääntäjän työkalupakissa on siis paljon muutakin tietoa kielenkäytön ja kirjallisuuden konventioiden lisäksi. Uteliaisuus ohjaa työntekoa.
”Kirja voi tapahtua missä vain – menneisyydessä, tulevaisuudessa tai vaikka avaruudessa. Kääntäjän pitää parhaansa mukaan löytää tiensä juuri siihen maailmaan.”
Tekoälyn kehitys haastaa ammattikääntäjien tekijänoikeuksia
Mitä Drews ajattelee tekoälystä, joka leimaa jo lähestulkoon kaikkea ihmistoimintaa? Toistaiseksi hän ei ole hyödyntänyt tekoälyohjelmia työssään. Kääntäjä ei halua tuomita erilaisia kääntämisen tapoja, mutta hän uskoo vakaasti ammattikääntäjien asiantuntemukseen.
”Minulla on hyllyt täynnä sanakirjoja ja tietosanakirjoja, ja nykyään monet niistä ovat myös netissä. Luotan omaan päähäni niin kauan kuin se toimii”, Drews muotoilee ja lisää:
”On vaikeaa kuvitella, että tekoäly olisi ihmistä parempi ja nopeampi kääntämään vaativaa taiteellista tekstiä. Kääntämisessä tarvitaan edelleen ihmisen kokemusta ja tunneälyä.”
Drews tiedostaa, että tekoälyä käytetään apuna esimerkiksi asiatekstien kääntämisessä ja kirjallisuuden jälkieditointityössä. Moni luottaa myös käännösmuistiohjelmiin. Ne kuitenkin lohkovat tekstiä osiin tavalla, joka häiritsee Drewsin mukaan lopputulosta.
Sitä, viekö tekoäly kääntäjien työt, Drews ei jaksa pelätä. Maailma on pullollaan mielettömiä kirjoja, jotka kaipaavat kääntäjän inhimillistä kosketusta.
Viime aikoina käännöspiireissä on puhuttu tekstien lisensoinnista tekoälyn käyttöön. Tällöin alkutekstin kirjoittaja voisi antaa oman tekstinsä tekoälyn koulutusmateriaaliksi asianmukaista korvausta vastaan.
”Kääntäjänä en halua eikä minulla ole oikeutta laittaa tekoälyä kääntämään jotakin teosta puolestani. Jos tietokoneohjelma tekisi käännöksen, tekijänoikeudet eivät olisi enää kääntäjällä. Tämä vaikuttaa ainakin kääntäjän saamiin lainauskorvauksiin”, Drews pohtii.
Tekijänoikeusjärjestö Sanasto jakaa lainauskorvauksia kirjailijoille ja kääntäjille. Ne perustuvat tekijänoikeuksiin ja tuovat kääntäjille taloudellista turvaa.
”Tekijänoikeus on todella tärkeä asia, koska silloin minun kääntämääni tekstiä ei saa käyttää missä vain kysymättä lupaa. Tekijänoikeus selkeyttää, kenen tontilla milloinkin ollaan.”
Käännöskirjallisuus kaipaa enemmän näkyvyyttä ja arvostusta
Mittavan uransa aikana Drews on saanut apurahoja muun muassa Suomen Kulttuurirahastolta ja Koneen Säätiöltä sekä valtion taiteilija-apurahoja. Lisäksi Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on myöntänyt Drewsille useita pienempiä apurahoja, jotka on rahoitettu Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
”Apurahoilla on mieletön merkitys. Jos ilman apurahoja meinaa elättää itsensä kirjallisuuden kääntäjänä, saa olla todella ahkera.”
Parhaillaan Drewsin suomentama Anne Carsonin Punaisen omaelämäkerta on ehdolla Kääntäjäkarhu-palkinnon saajaksi. Käännöstä Drews teki pitkään ja hartaasti. Hän toivookin kääntämiselle ja käännöskirjallisuudelle nykyistä enemmän näkyvyyttä ja arvostusta.
”Minusta on oikein hyvä asia, että jotkut kustantamot ovat ottaneet periaatteeksi, että kääntäjän nimi mainitaan kirjan kannessa. Tällainen näkyvyys lisää ehkä ammattimme arvostusta. Toisaalta palkkiot ovat edelleen pieniä, vaikka kääntäjät ovat korkeasti koulutettuja ammattilaisia.”
Itsenäisen työnkuvan vastapainoksi vertaistuen ja yhteisöllisyyden vaaliminen kääntäjien kesken on Drewsin mielestä äärimmäisen tärkeää. Kouluttautuminen pitää yllä kollektiivista ammattitaitoa.
”Työpajoissa ja kursseilla kollegoilta saa tosi hyödyllisiä vinkkejä ja arvokasta palautetta. Etenkin nyt kun minun sukupolveni on jäämässä pikkuhiljaa pois, tieto välittyy näin myös tuleville polville.”
Suomessa käännetään edelleen valtavasti kirjallisuutta toisin kuin anglosaksisissa kulttuureissa. Drews ihailee maamme osaavien ja kokeneiden kääntäjien joukkoa.
”Kääntäjät kirjoittavat suomeksi ison osan niistä kirjoista, joita me suomalaiset luemme. Käännöskirjojen kautta pääsemme nojatuolimatkalle kaikkialle maailmaan – kirjastolaitoksen ansiosta myös aivan ilmaiseksi”, Drews painottaa.
Teksti: Nelli Leppänen
Kuva: Riitta Supperi
