Korvaukset ovat peräisin kirjojen, lehtien ja nuottien valokopioinnista ja tulostamisesta oppilaitoksissa, yrityksissä, kunnallishallinnossa sekä uskonnollisissa yhteisöissä. Myymillämme luvilla oppilaitokset, julkishallinto ja yritykset voivat kopioida kirjoissa, lehdissä ja verkossa julkaistuja tekijänoikeuden alaisia aineistoja, kuten tekstiä ja kuvia.
Maksamme kopiointikorvauksia jäsenjärjestöillemme kolme kertaa vuodessa. Vuonna 2020 olemme tilittäneet korvauksia järjestöille yhteensä lähes 21 miljoonaa euroa.
Jäsenjärjestömme jakavat saamansa korvaukset alansa tekijöille ja kustantajille esimerkiksi apurahoina, palkintoina tai koulutuksen, tiedotuksen ja neuvontapalveluiden muodossa. Kuluvana vuonna useat Kopioston jäsenjärjestöt ovat tukeneet koronapandemian kurittamaa luovaa alaa kopiointikorvausten turvin muun muassa ylimääräisillä apurahakierroksilla.
Lisätietoja: Sari Ahonen, johtaja, oikeudenomistajapalvelut, puh. 040 526 7257