Sopimukset koskevat esi- ja perusopetusta, lukiokoulusta ja perustutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta, sekä nyt ensimmäistä kertaa myös varhaiskasvatusta. Kopiointilupa on hankittu keskitetysti myös valtionosuutta saaville musiikkioppilaitoksille. Korkeakoulut hankkivat kopiointi- ja tv-ohjelmien käyttöluvat suoraan Kopiostolta ja Audiovisual Producers Finland APFI:lta.
Kopiointilupa mahdollistaa aineistojen monipuolisen kopioinnin ja käytön
Opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa saa kopioida ja tulostaa verkkosivuilla vapaasti saatavilla olevia kuvia ja tekstiaineistoa sekä kopioida ja skannata osia painetuista julkaisuista. Kopiointilupa mahdollistaa muun muassa kuvien, nuottien, laulujen sanojen, tekstiotteiden, lehtiartikkelien ja karttojen kopioimisen ja tulostamisen osaksi omaa opetusmateriaalia, oppijoiden töitä sekä lisämateriaaliksi opetukseen.
Kopiot voi jakaa monisteina tai tallentaa sähköiselle oppimisalustalle oman opetusryhmän saataville. Kopiointiluvalla saa myös muokata digitaalisia kuva- ja tekstiaineistoja osana opetusta.
Tv-ohjelmien käyttöluvalla saa esittää ja tallentaa tv-ohjelmia
Tv-ohjelmien käyttöluvalla saa esittää kotimaisia ohjelmia Yle Areenasta ja Elävästä arkistosta sekä tallentaa tv-ohjelmia Yle TV1 -, Yle TV2 -, MTV3- sekä Yle Teema & Fem –kanavilta. Luvalla saa esittää ja tallentaa muita ohjelmia paitsi elokuvia, mainoksia ja ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja.
Elokuvien esittämiseen opetuksessa tulee hankkia erillinen lupa. Kotimaisten elokuvien esittämislupia voi tiedustella APFI:lta (www.apfi.fi) ja ulkomaisten elokuvien lupaa M&M Viihdepalvelusta (www.elokuvalisenssi.fi).
Lisätietoa kopiointiluvasta ja tv-ohjelmien käyttöluvasta Kopioston verkkosivuilla
Lisätietoa tekijänoikeuksista
Kopiraittilasta löydät kaiken tarvittavan tiedon tekijänoikeuksista ja vastauksia usein kysyttyihin tekijänoikeuskysymyksiin. Kopiraittilan koulusta löytyy myös pelillistä materiaalia tekijänoikeuksien oppimiseen sekä muistilistoja projektitöiden tekemiseen ja muuta pedagogista materiaalia.
Maksutonta lupa- ja tekijänoikeuskoulutusta
Kopiosto tarjoaa maksutonta koulutusta ja tietoiskuja tekijänoikeuksista ja käyttöluvista. Varaa koulutus omaan oppilaitokseesi tai oman kuntasi varhaiskasvattajille: neuvonta@kopiosto.fi
Lisätietoja
Lisensiointipäällikkö Kirsi Salmela, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2349, kirsi.salmela@kopiosto.fi
Johtaja Juha Jukkara, Kopiosto ry, puh. 09 4315 2346, juha.jukkara@kopiosto.fi
Lakimies Sanna Haanpää, Opetushallitus, puh. 029 533 1663, sanna.haanpaa@oph.fi
Johtaja Matti Lahtinen, Opetushallitus, puh. 0295 331 241, matti.lahtinen@oph.fi