Tekijänoikeus suojaa erilaisia teoksia, kuten kirjoja, lehtiä, uutisia, runoja, verkkovideoita, valokuvia, elokuvia ja musiikkia. Tämä tarkoittaa, että niiden kopiointiin ja käyttöön tarvitaan lähtökohtaisesti lupa. Teoksen käyttäjällä on vastuu siitä, että teosta käytetään tekijänoikeuksia kunnioittaen.
Tarvittavat luvat teosten käyttöön varhaiskasvatuksessa, opetuksessa ja koulutuksessa on monilta osin jo opettajien puolesta hoidettu. Opetushallitus on hankkinut kattavat tekijänoikeusluvat julkaisujen ja verkkoaineistojen kopiointiin ja tv-ohjelmien käyttöön, ja musiikin käyttäminen opetuksessa kuuluu usein oppilaitoksen tai kunnan tekemään sopimukseen.
Opettajan tulee kuitenkin huolehtia, että hän käyttää teoksia lupaehtojen mukaisesti. Lisäksi aina, kun käytetään muiden tekemiä teoksia, on muistettava mainita tekijän nimi ja lähde.
Aiemmin on ollut epäselvää, voiko verkossa tai somealustoilla olevia videoita käyttää opetuksessa.
”Vuoden 2023 tekijänoikeuslain muutoksista ja käyttölupien laajennuksista opettajien kannalta merkittävin on se, että nyt verkossa ja somealustoilla olevista videoista saa käyttää otteita opetuksen havainnollistamiseksi. Jos video on lyhyt, sitä saa käyttää opetuksen havainnollistamiseen kokonaankin”, kertoo lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela Kopiostosta.
Useimmilla oppilaitoksilla on kopiointilupa, tv-ohjelmien käyttölupa ja musiikin käytön lupa
Opetushallitus on hankkinut kopiointiluvan ja tv-ohjelmien käyttöluvan kaikille varhaiskasvatuksen yksiköille, peruskouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille valmentavaan ja perustutkintoon johtavaan koulutukseen. Kyseiset luvat on hankittu myös valtionosuutta taiteen perusopetukseen saaville oppilaitoksille.
Kopiointiluvalla opettaja saa kopioida ja tulostaa täydentävää materiaalia opetukseen: kuvia, artikkeleita ja otteita kirjoista, lehdistä ja verkkosivuilta. Myös nuotteja ja laulujen sanoja saa kopioida opetukseen.
”Kopiointiluvan kattavuutta laajennettiin tämän vuoden alussa, ja samalla lupaehtoja selkeytettiin. Opettajan tulisi muistaa 20−20-ohje: Samasta julkaisusta saa kopioida enintään 20 %, kuitenkin korkeintaan 20 sivua. Verkkosivustolta saa kopioida korkeintaan 20 kuvaa tai tulostettua sivua ja samasta lehdestä korkeintaan 20 artikkelia”, Salmela sanoo.
Keskitetysti hankitulla tv-ohjelmien käyttöluvalla opettaja saa esittää ja tallentaa kotimaisia ja ulkomaisia ohjelmia, elokuvat pois lukien.
”Tämäkin lupa on tänä vuonna laajentunut aiemmasta. Nykyisin luvalla saa tallentaa ja esittää kotimaisten ohjelmien lisäksi myös ulkomaisia ohjelmia Yle TV1-, Yle TV2-, Yle Teema & Fem- ja MTV3-kanavilta. Suoratoistopalveluista luvan piirissä on Yle Areenan ja Elävän arkiston lisäksi myös maksuton MTV Katsomo”, Salmela kertoo.
Musiikin käyttäminen opetuksessa ja koulun juhlissa tai tapahtumissa kuuluu usein oppilaitoksen tai kunnan tekemään sopimukseen tai hankkimaan lupaan. Elokuvien ja näytelmien esittämisen käyttölupia ei ole sovittu keskitetysti, joten niiden esittämiseen oppilaitoksen tulee hankkia erillinen lupa.
”Jos olet epävarma siitä, mitä keskitettyjä lupia täydentäviä käyttölupia varhaiskasvatusyksikölläsi, koulullasi tai oppilaitoksellasi on tai miten saat teoksia opetuksessa käyttää, varmista asia rehtorilta tai esihenkilöltäsi”, ohjeistaa opetusneuvos Matti Ranta Opetushallituksesta.
Mikäli lupaa ei ole tarjolla, voi teosta käyttää opetuksen havainnollistamiseen
Joidenkin teosten käyttöön opetuksessa ei ole saatavilla lupaa. Tällaisia ovat esimerkiksi verkossa ja somealustoilla olevat videot sekä tietokonepelit. Vuoden 2023 tekijänoikeuslain uudistuksen myötä opettaja voi nyt käyttää tällaisista teoksista otteita opetuksen havainnollistamiseen. Lyhyttä teosta on sallittua esittää myös kokonaisuudessaan.
Opetuksen havainnollistaminen tarkoittaa teoksen osien tai otteiden käyttöä opetuksen tukemiseen, rikastuttamiseen tai täydentämiseen. Opetuksen havainnollistamista koskeva käyttöoikeus ei koske ansiotarkoituksessa tapahtuvaa opetusta.
Kopiraittilasta ohjeet teosten käyttämiseen opetuksessa
Kopiosto ja Opetushallitus kokosivat ohjeet teosten käyttämisestä opetuksessa Kopioston ylläpitämälle Kopiraittila-verkkosivulle, joka tarjoaa tekijänoikeustietoa ja opetusmateriaalia tekijänoikeuksien oppimiseen ja opettamiseen.
Ohjeista on tehty opettajille myös infotaulu, josta voi helposti tarkistaa, miten teoksia saa opetuksessa käyttää. Infotaulu toimitetaan syksyn aikana painettuna noin 75 000 opettajalle Opettaja-, Läraren- ja VOL-lehtien liitteenä.
Lisätietoa:
Kopiraittila: Näin saat käyttää teoksia opetuksessa
Kopioston ja Opetushallituksen toteuttama infotaulu opettajille
Tekijänoikeuksista ja kopioinnista oppilaitoksissa lisätietoa myös Opetushallituksen verkkosivuilla
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tekijanoikeus-ja-kopiointi-oppilaitoksissa
Lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela, Kopiosto, 09 4315 2349, kirsi.salmela(at)kopiosto.fi
Opetusneuvos Matti Ranta, Opetushallitus, 029 5331537, matti.ranta(at)oph.fi