Kategoria: Vaikuttaminen

Hae samalla hakusanalla AVEK-sivustolta
  • Kaikki
  • Sivut
  • Ajankohtaiset
  • Tiedostoliitteet
Kädet kopiokoneella

Selvitys: Kirjoja ja lehtiartikkeleita kopioidaan omaan käyttöön satoja miljoonia sivuja vuodessa

Suomalaiset kopioivat edelleen paljon sisältöjä omaan käyttöönsä, ilmenee tuoreesta Taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta. Tänä vuonna yksityisen kopioinnin kokonaismäärä on jopa hieman kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. Graafista aineistoa, kuten kirjoja, lehtiä, kuvia ja nuotteja, yksityiseen käyttöön kopioi useampi kuin neljä viidestä Suomessa asuvasta henkilöstä. Elokuvia ja tv-ohjelmia kopioi noin 655 000 ja musiikkia 115 000 Suomessa asuvaa.
Lue lisää

Luovien alojen kasvutavoitteet tarvitsevat onnistuakseen riittävän rahoituksen

Korotuspainetta valtion budjetista tuleviin tekijänoikeuskorvauksiin on syntynyt teosten käytön kasvusta, inflaatiosta ja teknologisen kehityksen, kuten tekoälyn, mahdollistamista uusista teosten käyttötavoista. Moni määräraha on jäänyt riittämättömälle tasolle. Lausuimme hallituksen vuoden 2027 talousarviosta sivistysvaliokunnalle ja valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle.
Lue lisää
Kaksi kättä pitelevät älypuhelinta.

Kopiosto opastaa eduskuntavaaliehdokkaita tekoälyn ja tekijänoikeuksien pelisäännöistä vaalikampanjoissa

Vuoden 2027 eduskuntavaaleissa tekoälyä käytetään todennäköisesti aiempaa enemmän vaalikampanjoiden sisältöjen ideoinnissa, kirjoittamisessa, kuvittamisessa ja muokkaamisessa. Tekijänoikeusjärjestö Kopioston uusi ohjeistus kokoaa kampanjatiimeille käytännön pelisäännöt tekijänoikeuksista, tekoälyn käytön merkitsemisestä ja syväväärennöksiin varautumisesta.
Lue lisää
1. Lainsäädäntö tekoälyaikaan 2. Hyvitysjärjestelmä kuntoon 3. Kulttuurille puolustusohjelma

Tekoäly käyttää suomalaisia teoksia, mutta pelisäännöt puuttuvat

Tekoäly hyödyntää kirjallisuutta, kuvia, journalismia ja muuta luovaa sisältöä tavoilla, jotka murtavat tekijänoikeuden suojaa. Kopiosto varoittaa, että ilman nopeita päätöksiä suomalaisen luovan alan toimeentulo ja kotimaisten teosten tekemisen edellytykset heikkenevät. Juuri julkaistuissa hallitusohjelmatavoitteissaan Kopiosto peräänkuuluttaa lainsäädännön päivittämistä tekoälyaikaan.
Lue lisää

Tilausohjelmapalveluille asetettava investointivelvoite ei saa korvata av-alan perusrahoitusta

Hallitus esittää av-tuotantojen rahoituspohjan laajentamista velvoittamalla tilausohjelmapalvelut investoimaan kotimaisiin tuotantoihin. Lausunnossamme kannatamme ehdotettua investointien ja maksuvelvoitteen yhdistelmää. Painotamme, että uusien tuotantojen immateriaalioikeuksien on säilyttävä Suomessa eikä uusi rahoitusmuoto saa korvata av-alan perusrahoitusta.
Lue lisää