Karoliina Huovila aloitti Temen toiminnanjohtajana puoli vuotta sitten
Kuka olet ja mikä on taustasi?
Olen Karoliina Huovila, pitkän uran työmarkkinajärjestöissä tehnyt edunvalvonnan ammattilainen. Aloitin Temen toiminnanjohtajana viime elokuussa. On hienoa saada yhdistää kulttuuri- ja työmarkkinaedunvalvonta nykyisessä työssäni. Koulutukseltani olen juristi.
Miten päädyit Kopioston hallitukseen? Minkälaista näkökulmaa tuot mukanasi?
Olen iloinen, että pääsen Kopioston hallituksen jäsenenä tekemään työtä luovilla aloilla työskentelevien tekijänoikeuksien hyväksi. Teme yhdessä Kopioston kanssa haluaa olla varmistamassa, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Tekijänoikeuksiin liittyviä kysymyksiä tuleekin liittoon paljon, ja tekijänoikeudet ovat keskeinen osa temeläistä edunvalvontaa.
Mitkä tekijänoikeudelliset seikat ovat tärkeitä Temen edustamille tahoille?
Tekijänoikeudet kuuluvat tekijälle, eivätkä esimerkiksi siirry automaattisesti työnantajalle. Työntekijöiden on tärkeä tuntea oikeutensa ja oikeuksien luovuttamisen kanssa kannattaa olla tarkkana.
Mikä kulttuurielämys on viime aikoina koskettanut sinua erityisesti ja miksi?
Kulttuuri ja taide on näytellyt isoa osaa vapaa-ajan vietossani aina. Nyt erityisesti esittävän taiteen elämyksiä on tullut runsaasti lisää.
Saatko tekijänoikeuskorvauksia?
En.
Mottosi/sanontasi/elämänviisautesi?
Kulttuuri- ja työmarkkinakentän edunvalvonta on usein mutkikasta ja ”peruna kerrallaan” sopii moneen tilanteeseen.
Freelancerina työskentelevä radiotoimittaja Jani Tanskanen saa itsekin Kopiosto-korvauksia
Kuka olet ja mikä on taustasi?
Olen Jani Tanskanen, kulttuuriin ja kirjallisuuteen erikoistunut radiotoimittaja. Työskentelen freelancerina lähinnä Ylelle. Lisäksi olen väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa.
Olen Radio- ja televisiotoimittajien liiton puheenjohtaja ja Journalistiliiton hallituksen jäsen. Kopioston hallituksessa edustan juuri näitä tahoja. Olen myös Julkisen sanan neuvoston (JSN) jäsen.
Miten päädyit Kopioston hallitukseen? Minkälaista näkökulmaa tuot mukanasi?
Asetuin hallitukseen ehdolle, koska Radio- ja televisiotoimittajien liitossa minulta toivottiin tätä kovasti. Liitto pitää tärkeänä, että tekijänoikeusjärjestön hallituksessa on mukana paitsi juristeja myös meitä, joiden tekijänoikeuksia Kopiosto ajaa. Katson siis tekijänoikeusasioita tekijän näkökulmasta.
Minkälaisena näet oman roolisi Kopioston hallituksessa?
Aloittelevana jäsenenä otan varmaankin sen roolin, johon kuuluu niin sanottujen ”tyhmien kysymysten” esittäminen. Sama rooli on muuten myös toimittajan työssä tärkeä asia.
Mitkä Kopioston toiminnan osa-alueet ovat edustamillesi tekijöille erityisen tärkeitä?
Radio- ja televisiotoimittajien liitolle tuleva järjestökorvaus tv-ohjelmien verkkotallennuspalveluista mahdollistaa oman koulutustoiminnan järjestämisen. Minulla on ollut ilo olla mukana tämän koulutustoiminnan starttaamisessa.
Tekijänoikeuskorvauksia tulee Radio- ja televisiotoimittajien liiton jäsenille Kopiostolta myös henkilökohtaisina tilityksinä. Nämä korvaukset eivät ole välttämättä suurensuuria, mutta ne muistuttavat meitä tekijöitä työn merkityksestä ja siitä, että työtämme seurataan, hyödynnetään ja arvostetaan.
Lisäksi radion ja television tekijät tietysti seuraavat tarkasti sitä, miten AVEK toimii ja tukee audiovisuaalista kulttuuria.
Mikä kulttuurielämys on viime aikoina koskettanut sinua erityisesti ja miksi?
Intiassa kuvattu elokuva Viimeinen näytös sai viime syyskuussa ensi-iltansa Suomessa. Se sykähdytti, sillä en ollut pitkään aikaan kokenut mitään niin kaunista valkokankaalla.
Saatko tekijänoikeuskorvauksia?
Kyllä saan, ja kun tekijänoikeuskorvaukset tulevat tilille, se on aina juhlallista.
Mottosi/sanontasi/elämänviisautesi?
Rakentava kriittisyys voi olla maailmaa palveleva muutosvoima, minkä Lauri Viita antaa ymmärtää klassikkorunossaan On ja ei. Sitä ei sovi tekijänoikeussyistä lainata tässä kokonaisuudessaan, mutta nostan siitä yhden säkeen esiin: ”Ei, sanoo: eikö, eiköhän!”
Vappu Verronen pitää tekijänoikeuksien keskitettyä lupajärjestelmää tärkeänä yhteiskunnan toimivuudelle
Kuka olet ja mikä on taustasi?
Olen Vappu Verronen, Suomen Säveltäjät ry:n toiminnanjohtaja, juristi ja humanisti. Päädyin tekijänoikeusmaailmaan opiskellessani oikeustieteellisessä, kun erilaiset muusikkoystävät kyselivät neuvoja ja otin selvää.
Nyt saan tehdä edunvalvontaa ja palvella jäsenistöä itselleni rakkaalla taidemusiikin kentällä.
Miten päädyit Kopioston hallitukseen? Minkälaista näkökulmaa tuot mukanasi?
Taustajoukkoinani pidän koko musiikin luovaa alkutuotantoa, eli Teostoa ja sen laajaa tekijöiden ja kustantajien kokonaisuutta. Säveltäjien osalta olen saanut nähdä, kuinka olennaisia Kopiosto-korvaukset ovat alan apurahojen kannalta.
Näkökulmani on lisäksi tekijänoikeuksien kollektiivisen lisensoinnin tärkeys yhteiskunnan toimivuudessa: sopimuslisenssi turvaa teosten oikeuksien saatavuuden käyttäjille sekä korvaukset tekijöille.
Hallituksen jäsenenä pidän tärkeänä myös henkilöstönäkökulmaa. Olen ollut vaikuttunut Kopioston väen asiantuntijuudesta sekä palveluasenteesta.
Olet aiemminkin toiminut Kopioston luottamushenkilönä valokopiojaostossa ja av-jaostossa. Mitkä ovat vahvuutesi Kopioston luottamustoimissa?
Varmastikin juuri kokemus Kopioston molemmista lisensointialueista: yhtäältä audiovisuaalisten teosten käytöstä ja toisaalta graafisten teosten kopioinnista ja käytöstä − vaikka nykyään pääpaino on jälkimmäisessä. Olin aikoinaan mukana verkkotallennuspalveluiden lisensoinnin syntyvaiheessa, ja se toimii hyvänä esimerkkinä mahdollisuuksista ja myös haasteista, kun uutta lisensoitavaa rakennetaan.
Mikä kulttuurielämys on viime aikoina koskettanut sinua erityisesti ja miksi?
Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen ooppera Innocence sai minut aivan hiljaiseksi, mitä ei ihan helposti tapahdu. Loppuun asti hiotussa esityksessä ja musiikissa oli se jokin taika, jossa taide muuttuu kokemukseksi, jota ei pysty tyhjentämään sanoin.
Saatko tekijänoikeuskorvauksia?
Enpä ole aikoihin saanut, vaikka nuoruudessa vilahdin joitakin kertoja TV2:n tuotannoissa.
Mottosi/sanontasi/elämänviisautesi?
Aina voi yrittää!