Kuvituksen kuntaluvan tavoitteena on mahdollistaa kirjastoille laajempi kirjojen kuvituksen käyttö kuin ilman lupaa olisi mahdollista. Tekijänoikeuslaki säätelee sitä, millaiseen kuvien käyttöön tarvitaan teoksen tekijän tai muun oikeudenomistajan lupa.
”Tavoitteenamme on osaltamme helpottaa sitä tärkeää työtä, jota kirjastot tekevät eri puolella Suomea. Tarjoamamme kuntatasoisen luvan etuna on, ettei yksittäisen kirjaston työntekijän tarvitse käyttää aikaansa lain edellyttämien tekijänoikeuslupien hankkimiseen vaan hän voi keskittyä täysipainoisesti arvokkaaseen kirjallisuuden edistämistyöhön”, sanoo Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela.
Lupaehtoja selkeytetty ja hintaa korjattu
Kuvituksen pilottilupa kirjastoille tehtiin alun perin varsin kattavaksi. Tähän päädyttiin kuvien käyttäjän mahdollisimman laajan oikeusvarmuuden takaamiseksi. Lupamme ehdot kuitenkin koettiin hämmentäviksi: niiden ymmärrettiin tarkoittavan sitä, että kirjan kansikuvan liittäminen kirja-arvosteluun tai vinkkaukseen edellyttäisi luvan hankkimista. Näin ei ole. Siksi olemme selkeyttäneet lupaehtojamme.
Edustamamme tekijät ja kustantajat ovat halunneet sallia myös sellaisia käyttötilanteita, jotka tekijänoikeuslain mukaan vaatisivat luvan. Siksi lupaamme muutettiin niin, että kirjan kansikuvan käyttö rajattiin useassa kohdassa luvan ulkopuolelle. Samalla teimme lupamme ehdoista helpommin lähestyttävät lisäämällä juridisen sopimustekstin rinnalle arkikieliset kuvaukset siitä, mitä kyseinen kohta käytännössä tarkoittaa.
Luvan ehtoihin tehtyjen muutosten vuoksi tarkistimme myös luvan hinnoittelua: Hintaa laskettiin 3 senttiin/asukas. Kuntakohtainen minimilaskutus vuodessa on kuitenkin 30 €.
”Luvan hinta on sidottu kunnan asukaslukuun, jotta hinta olisi yhdenvertainen kaikille kunnille. Toivomme, että päivitetty lupa uudella hinnalla vastaa nyt aiempaa paremmin kirjastokentän tarpeisiin”, Salmela toteaa.
Kehitämme lupiamme aina yhteistyössä teosten käyttäjien kanssa. Kirjastolupa rakennettiin alun perin yhdessä keskustellen kirjastojen edustajan, Kuntaliiton sekä kirjailijoita, kuvantekijöitä ja kustantajia edustavien järjestöjen kanssa. Myös luvan uudelleenmuotoilu on tehty laajassa yhteistyössä suoraa asiakaspalautetta kuunnellen.
Selkeämpää viestintää
Saimme kehittävää palautetta viestinnästämme. Olemme tämän vuoksi käyneet läpi ja päivittäneet kaikki viestintämateriaalimme. Lisäksi teimme koonnin niistä verkkokäytön tilanteista, joissa kirjojen kuvia voi käyttää ilman lupaa. Samassa dokumentissa kerrotaan myös, millaiseen käyttöön lupa tarvitaan ja mitä eri vaihtoehtoja luvan hankkimiseen on. Toivomme tämän helpottavan kirjastojen työntekijöitä, jotka haluavat käyttää kirjallisuuskuvia tekijänoikeuksia kunnioittaen.
Kun lupa tarvitaan, sen voi hankkia meiltä Kopiostosta. Kuntatasoinen lupamme kattaa sekä kotimaiset että ulkomaiset kirjallisuuden kuvittajat ja monenlaiset kuvien käytön tilanteet. Kopiostolla on tarjolla myös tallennekohtainen lupa yksittäisen kirjavinkkaus- tai lukutuokiovideon tekemiseen. Tämän luvan voi ostaa yksittäinen kirjasto. Yksittäiseen käyttötilanteeseen on aina mahdollista myös sopia käyttöluvasta ja -korvauksesta suoraan kuvan tekijän kanssa.
Kopioston luvat koskevat vain kirjan kuvitusta. Tekstin käytöstä on sovittava erikseen Sanaston kanssa: sanasto.fi.
Lisätietoja
Kirsi Salmela, Kopioston lakiasiainjohtaja, 09 4315 2349, kirsi.salmela (at) kopiosto.fi
Luvan hankinta
Kuntatasoinen lupa: kopiosto.fi/kirjastojenverkkolupa
Tallennekohtainen lupa: kopiosto.fi/kirjastojentallennekohtainenlupa
Asiakaspalvelu: 09 4315 2320, kopiointiluvat (at) kopiosto.fi