Lastenkirjat eivät ole pelkästään lyhyitä iltasatuja. Parhaimmillaan ne tarjoavat lapselle ja vanhemmalle yhteisen hetken rauhoittua lumoavien tarinoiden äärelle. Aikuisen aito innostus voi kannustaa myös lasta lukemaan, kunhan vain arjesta raivaa aikaa lukemiselle.
Näin uskovat kirjailija Taru Viinikainen ja kuvittaja Silja-Maria Wihersaari, joiden omaleimainen kädenjälki näkyy etenkin lastenkirjoissa. Molemmille lastenkirjallisuus on luontainen ilmaisutapa.
”Lastenkirjoissa on jokin mystinen vetovoima. Muuten en varmaan löytäisi itseäni kirjoittamasta ansiotyön ja lasten kilpaharrastusten lomassa”, Viinikainen naurahtaa.
”Haluan nähdä taianomaisia asioita, joita arjessa ei ole olemassa. Olen haaveilija, ja minusta on ihanaa uppoutua lastenkirjojen maailmaan ja käyttää mielikuvitusta”, Wihersaari täydentää.
Kaksikon mielestä hyvin tehty lastenkirja tekee vaikutuksen paitsi lapseen myös aikuiseen. Usein lastenkirjoilla onkin kaksoisyleisö, kun niitä luetaan yhdessä. Jos jokin juttu naurattaa lasta, toinen huvittaa aikuista. Viinikaista kiehtovat tasot, jotka yhdistävät meitä kaikkia iästä riippumatta.
Yksi yhdistävä tekijä on pelon tunne, johon pureudutaan Viinikaisen ja Wihersaaren tuoreimmassa lastenromaanissa Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko. Kirjassa seikkailee pikkuinen piiskuhäntä, joka hurjankin pelon vallassa löytää itsestään roimasti rohkeutta.
Parhaillaan työpari viimeistelee kirjan jatko-osaa Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi, jossa pohditaan muun muassa ennakkoluuloja ja erilaisuutta. Harva asia on lopulta niin kuin päällepäin näyttää.
”Lapsia ei kannata aliarvioida. Siksi myös lastenkirjoissa voi olla hieman vaikeampiakin teemoja ja monimutkaisempaa kuvitusta”, Wihersaari miettii.
Kirjailijan luoma tarina rikastuu kuvittajan käsissä visuaaliseksi maailmaksi
Kirjailijan ja kuvittajan työntekoa leimaa itsenäisyys. Siksi Viinikainen ja Wihersaari pitävät hämmentävänä, että heidän yhteistyönsä on rullannut niin sujuvasti. Luotto toiseen on ehtinyt rakentua kahden vuoden aikana, kun työpari on tuntenut toisensa.
Saapastalon Aurora on saanut kirjallisen muotonsa ensin Viinikaisen kynästä. Ensimmäisessä vaiheessa kirjailija kutoo tarinan alun ja lopun yhteen juonen avulla. Kustannustoimittajan palaute auttaa hiomaan käsikirjoitusta, joka lähtee kohtalaisen viimeisteltynä kuvittajan työpöydälle.
”Minulla menee aina jonkin aikaa, että saan kiinni hahmosta. Työstämme sitä yhdessä kirjailijan ja kustannustoimittajan kanssa. Sitten teen kuvakäsikirjoituksen, mikä vaatii paljon ajatustyötä. Lopuksi piirrän kuvat, joita voi olla tekeillä monta yhtä aikaa”, Wihersaari kertoo ja jatkaa:
”Kuvittaessa pitää ottaa huomioon miljoona yksityiskohtaa. Saatan hinkata vaikka yhtä ilmettä niin antaumuksella, että eläydyn siihen itsekin. Vaikka Tarulla on Saapastalon sympaattinen maailma omassa päässään, olen saanut toteuttaa aika vapaasti visuaalisen ilmeen kirjaan.”
Jos Wihersaari luo kirjan tunnelmia kuvin, Viinikainen tekee saman kielen ja kertojan äänen avulla. Tekstissä alkanut tarina jatkuu kuvissa, mikä syventää lukukokemusta.
Tekijänoikeudet tuovat kirjailijalle turvaa.
kirjailija Taru Viinikainen
Työparia palkitsee, kun valmis kirja päätyy lopulta lukijoiden hyppysiin. Toivottavasti Saapastalon Aurorasta tulee vielä monen lapsen – ja miksei aikuisenkin – lempikirja, parivaljakko tuumaa.
”Lastenkirjoissa on antoisaa ajatus siitä, että vaikka tarinassa olisi hurjia tai pelottavia käänteitä, lukija on aina turvassa. Pyrin tietoisesti olemaan pehmeyden ja lämmön puolella. Haluan, että kirjoissani käy aina lopulta hyvin”, Viinikainen sanoo.
Lainauskorvaukset ja apurahat tukevat taloudellisesti lastenkirjojen tekijöitä
Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko voitti tänä vuonna Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n jakaman Arvid Lydecken -palkinnon, joka jaetaan vuosittain ansiokkaalle lastenkirjalle. Palkinto rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
”En voi sanoa, kuinka kiitollinen olen tällaisesta huomionosoituksesta. Tuntuu ihmeelliseltä ja hienolta nähdä oma nimi erittäin kunnioitettavan listan jatkumossa. Palkinto kannustaa jatkamaan, ja siitä tulee tunne, että on oikealla tiellä”, Viinikainen iloitsee.
Palkinto tuo näkyvyyttä kirjalle, jolloin yhä useampi lukija löytää sen kirjakaupasta tai kirjastosta. Viinikainen ja Wihersaari pitävät tärkeänä, että Sanasto maksaa lainauskorvausta kirjailijoille ja Kopiosto kuvittajille. Tekijät ovat oikeutettuja korvaukseen, kun yleisö lainaa heidän teoksiaan.
”Vuosien mittaan lainauskorvaukset ovat kasvaneet, kun minulta on ilmestynyt useampia teoksia. Lainauskorvaukset muodostavat kirjailijan tuloista ison osan”, Viinikainen toteaa.
”Pikkuhiljaa lainauskorvaukset alkavat olla hyödyksi, mutta toistaiseksi ne ovat vasta pieni lisä koko vuoden tuloihini. Vuosien työ maksaa itsensä takaisin vasta myöhemmin, kun lainauskorvauksia alkaa kertyä oikeasti enemmän”, Wihersaari näkee.
Kirjailijaliiton vuoden 2023 tulotutkimuksen mukaan lähes puolet kirjailijoista tekee kirjoittamisen rinnalla muutakin työtä. Tällainen on myös Viinikaisen tilanne, sillä hän työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Apurahoilla on iso merkitys kirjailijoiden elannon kannalta.
”Olen saanut useamman kerran apurahaa ja kirjoittanut lastenkirjoja niiden turvin kokopäiväisesti. Apurahajaksot tarjoavat katkeamatonta aikaa, jolloin voi keskittyä täysin vain kirjoittamiseen. Saan silloin hämmentävän paljon aikaiseksi ja jaksan huomattavasti paremmin”, Viinikainen kiittelee.
Viimeisimpänä WSOY:n kirjallisuussäätiö on antanut apurahan sekä Viinikaiselle että Wihersaarelle Saapastalon Auroran työstämiseen. Aiemmin Wihersaari on saanut myös muun muassa Kuvittajat ry:ltä työskentelyvälineisiin ja oman kädenjäljen kehittämiseen apurahaa, joka on rahoitettu Kopiosto-korvauksilla.
Laadukas lastenkulttuuri rapistuu, jos tekijänoikeuksista ei pidetä huolta
Miten kuvittaja ja kirjailija näkevät lastenkirjallisuuden tilanteen Suomessa? Vaikka Wihersaari on alun perin tekstiilitaiteilija ja Viinikainen opettaja, molemmat ovat tehneet lastenkirjoja jo vuosien ajan. Alan kääntöpuolet ovat tulleet tutuiksi.
”Usein saamani palkkiot ovat työmäärään nähden niin pieniä, että pelkästään ne eivät riitä elämisen kuluihin. Joskus kirjasta tai kirjasarjasta tulee suosittu, mutta Suomen markkina on sen verran pieni ja tarjontaa niin paljon, että se on harvinaista”, Wihersaari toteaa ja lisää:
”Työ itsessään on kyllä ihanaa. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan työskennellä lastenkulttuurin parissa. Toisaalta koen, että kuvittajan työn ansaintamalli ei ole kovin reilu. Työtä pitäisi mielestäni voida tehdä ilman apurahojakin, koska niiden saaminen ei ole itsestäänselvyys.
Wihersaaren mielestä yksi ratkaisu olisi se, että lastenkirjoissa panostettaisiin määrän sijaan laatuun. Muuten moni pieteetilläkin toteutettu kirja saattaa hukkua massaan. Lastenkirjojen tekeminen vaatii paljon aikaa ja ajattelua.
”Luova laiskuus on valtavan tärkeää, kiireellä tekeminen myrkkyä. Mieleni ei ole kone, joka jaksaa tuottaa tauotta uutta materiaalia tai tehdä montaa projektia yhtä aikaa”, Wihersaari kiteyttää.
”Myös Saapastalon Auroran tarinan perusidean synty ajoittuu juuri sellaiseen jaksoon, kun minulla oli tavallista enemmän aikaa luovaan työskentelyyn”, Viinikainen mainitsee.
Markkinatalouden jyllätessä kaksikko haluaa muistuttaa kirjailijoille ja kuvittajille kuuluvista tekijänoikeuksista, jotta luovan työn arvostus pysyy yllä.
”Tekijänoikeudet tuovat kirjailijalle turvaa. Niiden ansiosta kukaan ei saa käyttää luvattomasti omia tekstejäni”, Viinikainen muotoilee.
”Luovan alan tekijänä on pakko olla tarkkana sopimuksia tehdessä, tiedostaa omat oikeutensa ja pitää niistä kiinni. Tekijänoikeudet ovat tärkeä osa työtämme, eikä niistä ole varaa nipistää”, Wihersaari päättää.
Teksti: Nelli Leppänen
Kuva: Riitta Supperi