Dokumenttielokuva vetoaa yleisöön, kun sen välittämä tarina herää eloon. Arthur Franckin ohjaama ja käsikirjoittama The Helsinki Effect teki katsojiin vaikutuksen, sillä se palkittiin Jussilla vuoden 2025 parhaana dokumenttielokuvana ja parhaana leikkauksena.
Franck on leikannut dokumentaarin Markus Leppälän kanssa. Jo aiemmin he ovat työstäneet yhdessä dokumenttielokuvat Olliver Hawk (2019) ja Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia (2021). Yhteistyö on rullannut saumattomasti, ja työkavereista on tullut ystäviä.
”Leikkaajana pääsen hyppäämään maailmoihin, joihin en muuten törmäisi. Työni on samalla jonkin uuden teeman harrastamista”, Leppälä kuvailee.
”Leffan tekeminen on paljon hauskempaa kuin valmiin elokuvan tuijottaminen. Uusi projekti on aina hyvä tekosyy olla tekemisissä hyvien tyyppien kanssa”, Franck myötäilee.
Franckin ja Leppälän yhteistyö pohjautuu avoimelle keskustelulle. Kaksikko luottaa siihen, että toinen sanoo ääneen totuuden: milloin idea on hyvä, milloin sitä kannattaa parannella ja milloin siitä pitää luopua.
”Minun roolini Arthurin kanssa tehdessä on, että joko heitän lisää bensaa liekkeihin tai haen sammutusvälineistöä”, Leppälä hymähtää.
Tuoreinta The Helsinki Effect -elokuvaa Franck ja Leppälä leikkasivat tiiviisti yhdessä. Aikaa oli puolisen vuotta. Loppuvaiheessa mukaan saatiin myös dramaturgi ja leikkaaja Mikko Sippola.
”Elokuvan arkistomateriaaleissa sadat miehet keskustelevat käytävillä harmaissa puvuissaan. Ensinäkemältä se ei tuntunut miltään muulta kuin saatanan tylsältä. Keskustelut Arthurin kanssa ja demomusiikki auttoivat minua kiinnittymään emotionaalisesti materiaaliin”, Leppälä muotoilee.
”Leikkaaja hallitsee teoksen tunnekuljetuksen ja rakentaa sisällöt tarinallisesti mielenkiintoiseen muotoon. Ohjaajana taas mietin sisältölähtöisesti, mitä haluan sanoa”, Franck lisää.
Tekoäly herätti henkiin maailmanpolitiikan johtohahmot
The Helsinki Effectiä varten Franck alkoi penkoa arkistoja syksyllä 2021. Elokuva kertoo vuoden 1975 Etyk-kokouksesta, joka järjestettiin Helsingissä. Etyk-prosessia voidaan pitää eräänlaisena alkusoittona kylmän sodan päättymiselle.
Alusta asti oli selvää, että dokumenttielokuva perustuu autenttiseen arkistomateriaaliin eikä siinä ole lainkaan kuvattua sisältöä. Kolmen vuoden tutkimustyön ja useiden demokohtausten jälkeen oli aika purkittaa elokuva.
”Kuvamateriaalin katselua suuremman työn vei kirjojen, kirjeiden ja muistioiden lukeminen ja niiden yhdistäminen kokonaisuuteen. Onneksi valtaosa materiaalista löytyi digitaalisesti, joten relevanteimmat asiat oli helppo paikallistaa”, Franck kuvailee työmaata.
Leikkaaja hallitsee teoksen tunnekuljetuksen ja rakentaa sisällöt tarinallisesti mielenkiintoiseen muotoon. Ohjaajana taas mietin sisältölähtöisesti, mitä haluan sanoa.
Arthur Franck
Osa materiaalista saatiin käsiin vasta leikkauspöydällä, koska mukaan haluttiin eri maiden yleisradioyhtiöiden klippejä. The Helsinki Effectistä rakentui lopulta käsikirjoituselokuva, jossa tarinaa kuljettaa kertojaääni.
”Historiallinen aihe avataan subjektiivisen kertojahahmon kautta, kun minä – nykyajan ihminen – koetan saada menneistä tapahtumista selvää. Mukana on myös huumoria, jotta tarina ei jää liian etäiseksi”, Franck valottaa.
Hän mietti pitkään, miten herättäisi 1970-luvun johtohenkilöt eloon. Avuksi tuli tekoäly, koska Franck halusi tehdä jotain toisin kuin aiemmissa elokuvissaan.
Franck teki äänisimulaatioita muun muassa Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Henry Kissingerin ja Neuvostoliiton entisen kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brežnevin litteroiduista keskusteluista. Idea toimi niin hyvin, että Franck päätti jopa soittaa heille elokuvassa.
”Ajoittain minulla oli alitajuinen fiilis, että tekoälysimulaatio olisi kuin aito nauhoite.”
”Hankalinta oli saada henkilöt nauramaan. Tekoäly tuottaa kyllä puhetta, mutta siinä ei ole naurunappia. Niinpä tuotimme erilaisia kirjainyhdistelmiä, nopeutimme puhetta ja leikkasimme katkelmia päällekkäin”, Franck kertoo.
”Yritimme tehdä AI-äänihahmoista mahdollisimman inhimillisiä ja samaistuttavia. Maailman johtajatkin ovat ihan tavallisia ihmisiä, joista tulee kavereita keskenään. Eri asia on, mitä heistä kerrotaan ulospäin mediassa”, Leppälä toteaa.
Tekoälyn käyttö vaatii tasapainoilua elokuvatuotannossa
Nykyään Franck käyttää tekoälyä tutkimustyöhön. Se on pallottelukaveri, joka auttaa konkretisoimaan ideoita ja tiivistämään ajatuksia. Tekoäly selvittää nopeasti, onko jostain aiheesta jo tehty elokuvia ja mistä näkökulmasta. Leppälä sen sijaan karttaa tekoälyä työssään.
”Minä olen sen verran kivikautinen ihminen, että minua tekoäly ei innosta. Elokuvaaja Aarne Tapola on sanonut, että häntä kiinnostaa, mitä toinen lajitoveri esittää tai kertoo, ei tietokone. Olen samaa mieltä. Nautin ihmisten kanssa tekemisestä”, Leppälä kuittaa.
”Markuksen teknologiaskeptisyys on hyvä jarru, jos minä alkaisin menettää otteen”, Franck virnistää.
Kaksikko tiedostaa, että tekoälyyn liittyy erilaisia yhteiskunnallisia riskejä, jotka voivat rapauttaa jopa demokratiaa. Siksi tekoälyn käyttöä suitsivat säännöt, jotka lisäävät läpinäkyvyyttä ja ihmisten tietoisuutta. Franckin mielestä ne voivat kuitenkin vesittää taiteellisen ilmaisun taian.
”Jos disclaimereita tekoälyn käytöstä pitää olla joka paikassa, taiteellinen luomus menee pilalle. Ehdottomat byrokraattiset säännöt ovat erotiikan tappaja taiteessa”, Franck pohtii.
Tekoälyn hyödyntäminen taiteessa on hänen mielestään yksinkertaista: tärkeintä on, että voi luottaa omaan moraaliinsa tekijänä.
”Taiteilijan pitää löytää oma tapansa ilmaista itseään. Siihen saa käyttää mitä vain työkaluja. Jos tekoälyn käyttäminen herättää tunteita ja reaktioita, silloin se toimii”, Franck näkee ja jatkaa:
”Tekoäly itsessään ei edusta tekijyyttä, mutta kun alan tehdä valintoja tekoälyn tuotoksista, silloin tekijyys tulee mukaan. Jos taiteessa käyttää vain tekoälyä, lopputuloksesta voi kyllä tulla nopeasti aika tylsä ja geneerinen.”
Käyttääpä tekoälyä tai ei, kaikki uudet ideat ovat joka tapauksessa olemassa olevien ideoiden yhdistelmiä, Franck tuumaa. Niinpä keskustelu ihmisen omasta puhtaasta luovuudesta on lähinnä filosofinen. Dokumentaristin mielestä elokuvahistorian parhaat elokuvat on luultavasti jo tehty.
Kotimaiset tuotannot pitävät kulttuurikentän elävänä
Parhaillaan Franck työstää dokumentaaria Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin ystävyydestä ja Leppälä leikkaa ohjaaja Einari Paakkasen pitkää dokumenttielokuvaa. Uransa varrella miehet ovat saaneet Kopiostolta tekijänoikeuskorvauksia ohjaajan, käsikirjoittajan ja leikkaajan roolissa.
”Korvaukset vastaavat noin yhden kuukauden nettopalkkaa vuodessa. Olen kokenut ne erittäin merkittävänä asiana sen lisäksi, että taiteilijoilla on periaatteellinen tekijänoikeus”, Leppälä sanoo.
”Korvauksista tulee ihana fiilis. Ne rohkaisevat tekemään elokuvia jatkossakin”, Franck lisää.
Kopioston osana toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tuki The Helsinki Effect -elokuvaa vuonna 2024. Edellytyksenä kansainväliselle rahoitukselle oli, että Elokuvasäätiön, Ylen ja AVEKin muodostama kotimainen rahoitus oli vahvalla pohjalla.
”AVEKin tuki on tosi merkittävä etenkin pienten projektien alkuvaiheessa, jotta niistä voi kasvaa jotain suurempaa”, Franck korostaa.
Hän työskentelee nykyään myös tuottajana ja yrittäjänä kansainvälisissä hankkeissa. Isoissa yhteistuotantohankkeissa on isommat budjetit kuin pelkissä kotimaisissa tuotannoissa. Siksi Franck kannustaa av-alan tekijöitä tutustumaan kansainvälisiin rahoitusfoorumeihin.
Kannustaisin päättäjiä tulemaan DocPoint-festareille aistimaan tunnelmaa ja katsomaan, miten hienoja kotimaisia dokkareita meillä tehdään.
Markus Leppälä
Franck ei tunnista aikaa, jolloin Suomessa olisi ollut helppoa työskennellä elokuvantekijänä. Vaikka kotimaista rahoitusta on edelleen saatavilla, Franck ja Leppälä ovat huolestuneita viimeaikaisista leikkauspäätöksistä.
Vuoden 2025 alussa hallitus puolitti yksityisen kopioinnin hyvityksen. Se muodostaa merkittävän osan av-alan ammattilaisten Kopiostosta saamista tekijänoikeuskorvauksista, ja AVEK tukee sillä uusien teosten tekemistä.
”Kulttuurille varattu raha on aika pieni valtion budjetissa, mutta sen hyöty ja jalanjälki on hyvin merkittävä Suomen kulttuurikentässä”, Franck painottaa.
”Kannustaisin päättäjiä tulemaan DocPoint-festareille aistimaan tunnelmaa ja katsomaan, miten hienoja kotimaisia dokkareita meillä tehdään”, Leppälä rohkaisee.
Teksti: Nelli Leppänen
Kuvat: Riitta Supperi
