”Olen saanut tehdä monenlaisia töitä, mikä on rikkaus. Freelancerin elämä pitää myös sopivan nöyränä töiden edessä. Toisella puolella on se pieni huoli huomisesta koko ajan niskassa”, Taneli summaa.
Hän näyttelee teatterissa, elokuvissa sekä tv- ja radiotuotannoissa ja tekee mainosspiikkejä. Sen lisäksi hän on ohjannut, kirjoittanut ja vähän laulanutkin. Tulot kertyvät siis monista lähteistä ja vaihtelevat vuosittain. Teatterissa näytteleminen on pääasiassa palkkatyötä, elokuvista ja tv-töistä tulee myös tekijänoikeuskorvauksia, jotka merkitsevät jatkuvaa tulovirtaa vaihtelevassa työnkuvassa. Parhaimmillaan korvausten osuus Tanelin vuoden tuloista on ollut toistakymmentä prosenttia, vähimmilläänkin joitakin prosentteja. ”Vuoden tienesteistä ei tiedä etukäteen, mistä osasista ne koostuvat. Tekijänoikeuskorvaukset vaihtelevat esimerkiksi uusintojen mukaan todella paljon. Niiden osuus on kuitenkin merkittävä.”
Kopiosto on Tanelille tärkeä paitsi rahojen tilittäjänä myös tekijänoikeuksien valvojana. ”Tietty rauha siitä tulee, kun tietää jonkun pitävän huolta minunkin oikeuksistani. Ei siitä mitään tulisi, jos minun pitäisi itse pitää huolta jostain vuonna 1993 tehdyn työn uusinnasta ja oman siivuni saamisesta siitä”, Taneli toteaa. Työrauhaa ja resursseja Taneli kaipaakin luovaan työhön. Hänestä tuntuu välillä siltä, että elokuva- ja tv-alalla tingitään kivijalkavaiheessa eli käsikirjoituksesta ja ennakkovalmisteluista. ”Hyvän käsikirjoituksen päälle on palkitsevaa rakentaa sujuvaa tarinaa. Jos siitä tingitään, ongelmat kertautuvat. Jos talo rakennetaan huonon sokkelin päälle, se luhistuu. Ihan samasta on kysymys.”
”Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty – sen voisi luovallakin alalla pitää kirkkaana mielessä!”
Haastattelu: Anne Hänninen/Cocomms
Kuva: Riitta Supperi