Yksityisen kopioinnin hyvitys on tekijänoikeuslakiin ja Suomea velvoittavaan EU-direktiiviin perustuva korvaus luovalle alalle siitä, että teoksia kopioidaan yksityiseen käyttöön. Hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2025–2028 päätettiin hyvityksen puolittamisesta. Päätetty 5,5 miljoonan euron vuosittainen taso ei vastaa tekijänoikeuslain tarkoittamaa kohtuullista hyvitystä yksityisestä kopioinnista tekijän- ja lähioikeuden haltijoille aiheutuvasta haitasta.
Yksityisen kopioinnin hyvitys on kotimaiselle luovalle alalle elintärkeä. Osa korvauksista maksetaan suoraan luovan alan ammattilaiselle, joten se on osa heidän toimeentuloaan. Lisäksi sillä tuetaan monimuotoista ja alueellisesti kattavaa kulttuuritoimintaa, joka edistää myös talouskasvua.
Maksoimme hyvityksestä vuonna 2023 yhteensä 2,8 miljoonaa euroa noin 8000:lle audiovisuaalisen alan ammattilaiselle suorina tekijänoikeuskorvauksina. Osanamme toimiva AVEK edistää audiovisuaalista kulttuuria hyvitysvaroilla joka vuosi noin 2,5 miljoonalla eurolla. Tuella syntyy vuosittain noin 140 elokuvahanketta ja mediataideteosta.
Äkillinen hyvityksen tason muutos vaikuttaa erittäin kielteisesti sekä luovien alojen tekijöiden henkilökohtaiseen toimeentuloon että kulttuurin edistämistarkoituksiin osoitettuihin tukivaroihin. Leikkaus kuihduttaa luovan alan toimintamahdollisuuksia ja elinvoimaisuutta.
Yhtäkkisen leikkauksen sijaan yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmää on ryhdyttävä uudistamaan. Tämä jo edellisen hallituksen ohjelmassa mainittu järjestelmäuudistus on aloitettava viipymättä. Ennen uudistamistyön valmistumista ja uuden järjestelmän käyttöönottoa hyvitys on säilytettävä sen nykyisellä 11 miljoonan euron tasolla. Näin luovalle alalle varmistetaan taloudellinen ennakoitavuus ja jatkuvuus.
Hyvityksen oltava kohtuullinen korvaus teosten yksityisestä kopioinnista
Yksityisen kopioinnin hyvitys ei ole harkinnanvarainen kulttuurin tukimuoto, vaan se perustuu EU:n tekijänoikeuksia tietoyhteiskunnassa koskevaan direktiiviin sekä tekijänoikeuslakiin.
Hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta. Tekijänoikeuslain mukaan määrärahan tulee olla sen suuruinen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kopioinnista yksityiseen käyttöön. Tietoyhteiskuntadirektiivin mukaan tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden ”olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla.”
Edes nykytasollaan hyvitys ei ole kohtuullinen korvaus yksityisestä kopioinnista. Tällä hetkellä korvaus on noin 5 senttiä/kopiointikerta. Se jaetaan kaikkien teoksesta tekijänoikeuksia saavien tekijöiden kesken, ja esimerkiksi yhdestä elokuvateoksesta korvauksia saa noin 10–15 tekijää.