Uudistuksen myötä lukioiden ja ammatillisen perustutkintokoulutuksen oppimateriaalit ovat opiskelijoille maksuttomia ja niiden hankinnasta ja tarjoamisesta opiskelijoiden käyttöön vastaavat koulutuksen järjestäjät.
Kustannussäästöjä ajatellen valtionavustuksella on pilotoitu avointen digitaalisten oppimateriaalien ja materiaalipankkien kehittämistä. Jo rakennetusta avointen oppimateriaalien kirjastosta opettaja voi etsiä tarpeeseensa sopivia avoimia sisältöjä ja myös muokata niitä edelleen.
Hyvää oppimateriaalia ei tehdä hetkessä
Mutta mistä opettaja tietää, onko avointen oppimateriaalien kirjastoon ladattu sisältö laadukasta? Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Haanpää muistuttaa, ettei hyvää oppimateriaalia tehdä hetkessä.
”Esimerkiksi oppiaineeseen liittyvän uusimman tutkimustiedon haltuunotto, oppimisnäkemyksen valinta sekä uuden oppimateriaalin koekäyttö ja muokkaus vaativat aikaa ja ammattitaitoa. Kustannettuja oppimateriaaleja tehdään usein myös useamman oppikirjailijan työryhmässä, jossa on mukana sekä oppiaineen akateemisia osaajia että opettajia erilaisista kouluista”, Haanpää kertoo.
Avointen oppimateriaalien aineistopankin käyttäjän eli käytännössä opettajan vastuulle jää varmistaa, onko pankista otettu aineisto ajan tasalla. Kustannettu oppimateriaali sen sijaan on opettajalle huolettomampaa jo siksikin, että oppimateriaalikustantajan kilpailupaine muiden kustantajien kanssa pakottaa pitämään sisällöt ajan tasalla ja laadukkaina.
“Laadun unohtaminen on mailman helpoin tapa säästää”, Haanpää kiteyttää. ”Toivottavasti laadukasta oppimateriaalia ei kuitenkaan pidetä kustannuseränä vaan kilpailukeinona.”
”Kustannettu oppimateriaali pärjää kyllä”
Myös Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho korostaa oppimateriaalin laadukkuutta. Hän uskoo kustannetun oppimateriaalin selviytyvän hyvin kilpailussa avointen oppimateriaalien kanssa.
”Niin kauan kun valintakriteerinä on laatu – johon liittyy myös päivityksen luotettavuus, tekijänoikeuksista huolehtiminen, katsomuksellinen neutraliteetti ja esteettömyys – kustannettu oppimateriaali pärjää kyllä”, Laiho summaa.
Kustannusyhdistyksen huolenaiheena sen sijaan on kuntatalouden heikkeneminen. Kun oppimateriaalit toiselle asteelle hankkiikin opetuksen järjestäjä, eikä opiskelija itse, voivat helpot säästötoimet tuntua houkuttelevilta.
Unohtuivatko laatukriteerit?
Oppivelvollisuusuudistuksen tavoitteena on opetusministeri Li Anderssonin mukaan varmistaa, että jokaisella nuorella on riittävät valmiudet ja kyky oppia uutta. Opetusmateriaalin laadukkuutta ei kuitenkaan uudistuksessa korosteta. Miksi näin on?
”Laatu ei tule mieleen hallintovirkamiehelle, joka pohtii euroja”, Laiho arvelee. ”Opettajat pedagogeina ymmärtävät myös tämän kilpailutekijän, eli mitä rahalla oikeasti saa. Siksi onkin tärkeää, että opettajat saavat olla päättämässä oppimateriaalin valinnoista.”
Sanna Haanpää kertoo ymmärtävänsä, että lakitekstiin sanaa ”laatu” ei kovin helposti saa. ”Olisi kuitenkin ollut toivottavaa, että hallituksen esityksen taustatekstissä olisi nostettu myös laatua esiin”, Haanpää sanoo.
Haanpään mukaan toisen asteen opiskelijat ovat tottuneita siihen, että oppimateriaali on laadukasta. ”Toivoisinkin, että opiskelijat antavat nopeasti palautetta koulutuksen järjestäjälle, mikäli oppimateriaali ei tyydytä”, Haanpää summaa.
—
Sanna Haanpää, Sakari Laiho ja Li Andersson puhuivat 17.11. Kopioston järjestämässä Oppivelvollisuuden laajennus ja maksuttomuus -seminaarissa, jossa kuultiin laaja-alaisesti eri näkemyksiä tulossa olevasta oppivelvollisuusuudistuksesta ja sen vaikutuksista.
Suomen tietokirjailijat ry ja Suomen Kustannusyhdistys ry ovat Kopioston jäsenjärjestöjä.
Teksti: Maria Bregenhøj
Kuva: Ria Korkiakangas