Kopiosto-valtakirja päivitettiin alkuvuodesta 2023. Tehdyt muutokset perustuvat eduskunnassa helmikuussa hyväksyttyihin tekijänoikeuslain muutoksiin, jotka tuovat mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia teosten käyttölupien kehittämiseen ja myyntiin. Lain muutokset tulivat voimaan 3.4.2023. Päivittämällä Kopiosto-valtakirjansa kustantaja varmistaa, että sen teosten käyttöön liittyvät valtuudet ja edut ovat ajan tasalla.
Kopiosto-valtakirjaan lisättiin kaksi uutta oikeusluokkaa, ja yhtä oikeusluokkaa laajennettiin. Uudet oikeusluokat koskevat lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen käyttöä (GR8) ja teosten jakamista verkkosisällönjakopalveluissa (GR9), kuten YouTubessa, Facebookissa ja Instagramissa. Laajennettu oikeusluokka puolestaan liittyy kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmiin sisältyvän teoksen käyttöön (GR5). Oikeusluokat kuvaavat sitä, minkälaiseen teosten käyttöön Kopiosto voi myöntää lupia.
Voit tutustua Kopiosto-valtakirjan päivitettyihin oikeusluokkiin Kopioston sivuilla.
Kysymyksiä ja vastauksia Kopiosto-valtakirjaan tehdyistä päivityksistä
Tekijänoikeuslain muutokset tarjoavat uusia lupamahdollisuuksia Kopiostolle. Kopiosto myy teosten käyttölupia ja kerää niistä korvauksia oikeudenhaltijoiden antamien valtakirjojen perusteella.
Yrityksenne aiemmin antama Kopiosto-valtakirja ei anna Kopiostolle mahdollisuutta myöntää lupia uusiin teosten käyttötapoihin. Kun Kopioston jäsenjärjestöt ovat keränneet tarpeeksi laajasti päivitettyjä valtuuksia, ne päättävät lupien valmistelun aloittamisesta ja siitä, millä ehdoilla lupia myönnetään.
Valtakirjan päivitys tarjoaa kustantajille mahdollisuuden saada jatkossa uusia korvaustuottoja. Kopiosto-valtakirjan päivityksellä turvataan myös, että teosten käyttö tapahtuu oikeudenhaltijoiden luvalla ja että käytöstä maksetaan korvaus.
Uusi tekijänoikeuslaki hyväksyttiin eduskunnassa 27.2.2023 ja lain muutokset tulivat voimaan 3.4.2023. Lakiin on tehty lisäyksiä, jotka mahdollistavat uusien luparatkaisujen suunnittelun.
Kopioston jäsenkokous päätti Kopioston hallinnoimien oikeusluokkien päivittämisestä joulukuussa 2022. Oikeusluokilla tarkoitetaan teosten käyttötapoja, joihin Kopiosto voi myöntää lupia. Oikeusluokkiin tehdyt päivitykset on nyt lisätty Kopiosto-valtakirjaan.
Kopiosto tarvitsee Kopiosto-valtakirjan antaneilta oikeudenhaltijoilta uusilla oikeusluokilla päivitetyt valtuudet, jotta se voi myöntää jatkossa lupia teosten uusiin käyttötapoihin. Kun Kopiostolla on tarpeeksi laajasti päivitettyjä valtuuksia, Kopioston jäsenjärjestöt päättävät lupien valmistelun aloittamisesta ja siitä, millä ehdoilla lupia myönnetään.
Kopiosto-valtakirjan sisältämät oikeusluokat kuvaavat, minkälaiseen teosten käyttöön Kopiosto voi myöntää lupia jäsenjärjestöjen näin halutessa. Kopiosto-valtakirjaan lisättiin vuoden 2023 alussa kaksi uutta oikeusluokkaa:
GR8 Lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen käyttäminen
Lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen kappaleen valmistaminen ja yleisölle välittäminen, mukaan lukien sen, että yleisöön kuuluvalla henkilöllä on mahdollisuus saada teos saataviinsa valitsemassaan paikassa ja aikana.
GR9 Käyttö verkkosisällönjakopalveluissa
Käyttäjän verkkosisällönjakopalveluun tallentaman kirjallisen ja kuvataiteellisen teoksen ja valokuvan tai niiden osan yleisölle välittäminen tekijänoikeuslain 6 a luvun mukaisessa verkkosisällönjakopalvelussa.
Lisäksi kirjastoja, museoita ja arkistoja koskevaa oikeusluokkaa laajennettiin:
GR5 Käyttö kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa
Kirjaston, arkiston tai museon kokoelmiinsa sisältyvän teoksen kappaleen valmistaminen ja yleisön saataville saattaminen mukaan lukien sen, että yleisöön kuuluvalla henkilöllä on mahdollisuus saada teos saataviinsa valitsemassaan paikassa ja aikana.
Muita Kopiosto-valtakirjan oikeusluokkia ei ole muutettu. Näet kaikki Kopiosto-valtakirjassa olevat oikeusluokat tästä tiedostosta.
Kun tarpeeksi laaja joukko oikeudenhaltijoita on antanut Kopioston uusia oikeusluokkia koskevat valtuudet, Kopiosto voi hakea sopimuslisenssijärjestön asemaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja myöntää jatkossa uusia teosten käyttölupia.
Kopioston uudet oikeusluokat mahdollistavat esimerkiksi seuraavanlaisten lupien suunnittelun:
- Lehdissä olevien teosten käyttö. Esimerkiksi hakukoneet ja uutisaggregointipalvelut hyödyntävät palveluissaan lehtijulkaisujen sisältöjä ja mediaseuranta- ja uutiskoostepalvelut voivat jakaa painetuissa ja digitaalisessa muodossa olevia lehtiaineistoja asiakkailleen. Kopiosto voisi myöntää lupia hakukoneille tai mediaseurantayrityksille tällaiseen tarkoitukseen tekijöiden ja kustantajien puolesta.
- Teosten jakaminen verkkosisällönjakopalveluissa. Verkkopalveluntarjoajien, kuten YouTube, Facebook ja Instagram, tulee jatkossa hankkia lupa, kun yksityiset henkilöt jakavat palvelussa toisten tekemiä sisältöjä ei-kaupallisessa tarkoituksessa muussa muodossa kuin linkkeinä. Tällaisia luvan vaativia sisältöjä ovat esimerkiksi valokuvat, lehtiartikkelit, runot, kuvataideteokset, laulun sanat ja nuotit, jotka eivät ole niitä jakavan yksityishenkilön itsensä tekemiä.
- Kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmien digitoiminen ja avaaminen yleisön nähtäville verkkoon nykyistä laajemmin. Kulttuuriperintölaitokset digitoivat teoksia omista kokoelmistaan ja avaavat niitä verkkoon yleisön nähtäville. Kulttuuriperintölaitokset voisivat myös valmistaa kokoelmassaan olevasta teoksesta kappaleita ja jakaa niitä näyttelyissään.
Kopiosto toimii linkkinä teosten käyttäjien sekä oikeudenhaltijoiden välillä myöntämällä käyttölupia ja valvomalla teosten käyttöä tekijöiden puolesta. Lupien myöntäminen on mahdollista, koska laaja joukko suomalaisia kustantajia ja tekijöitä on valtuuttanut Kopioston sopimaan puolestaan kopiointiluvista sekä myöntämään niitä.
Luvat valmistellaan kustantajia edustavien Kopioston jäsenjärjestöjen kanssa. Jäsenjärjestöt päättävät lupien ehdoista ja laajuudesta. Teoksen kustantajalla on aina lain nojalla oikeus jättää teoksensa Kopioston myöntämän luvan ulkopuolelle eli kieltää teostensa käyttö Kopioston luvilla.
Kopiosto-valtakirja koskee tekijänoikeuden suojaamien painotuotteiden ja verkkoaineistojen käyttöä valokopioimalla, tulostamalla, skannaamalla tai tallentamalla opetuksessa, tutkimuksessa, yritysten ja muiden organisaatioiden sisäisessä käytössä. Uuteen Kopiosto-valtakirjaan lisätyt oikeusluokat koskevat seuraavanlaista teosten käyttöä:
Kaksi uutta oikeusluokkaa
GR8 Lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen käyttäminen
Oikeusluokka koskee painettuja ja digitaalisia sanoma- ja aikakauslehtiä ja uutissivustoja sekä niihin sisältyviä teoksia (artikkeleita, valokuvia, muita kuvia jne.).
GR9 Käyttö verkkosisällönjakopalveluissa
Oikeusluokka koskee verkkosisällönjakopalvelujen käyttäjien palveluissa jakamia, Kopioston edustamien oikeudenhaltijoiden tekemiä valokuvia, kuvataideteoksia, lehtiartikkeleita, runoja, laulun sanoja ja muita tekijänoikeuden suojaamia teoksia.
Täydennetty oikeusluokka
GR5 Käyttö kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa
Oikeusluokka mahdollistaa kirjastoille, arkistoille ja museoille digitoida teoksia kokoelmistaan ja avata ne esimerkiksi verkkoon yleisölle. Oikeusluokkaa on laajennettu kattamaan myös teoskappaleiden levittäminen kulttuuriperintölaitoksen kokoelmiin sisältyvien kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten osalta.
Näet oikeusluokkien tarkat kuvaukset kysymyksestä 3.
Kopioston luvat eivät koske sellaisia teoksia, joille on annettu vapaa kopiointi- ja käyttöoikeus avoimella lisenssillä, esimerkiksi CC-lisenssillä.
Kopiosto-valtakirjan antaminen tai sen päivittäminen ei estä kustantajaa julkaisemasta teoksiaan avoimesti saataville Creative Commons- tai vastaavalla avoimella lisenssillä.
Kopioston luvat eivät koske sellaisia teoksia, joille on annettu vapaa kopiointi- ja käyttöoikeus avoimella lisenssillä, esimerkiksi CC-lisenssillä.
Päivitetty Kopiosto-valtakirja astuu voimaan sinä päivänä, kun kustantaja allekirjoittaa uuden Kopiosto-valtakirjan. Se korvaa kustantajan aiemmin jäsenjärjestölle antaman samansisältöisen valtuutuksen.
Kustantajan aiemmin antama Kopiosto-valtakirja on tällöin voimassa.
Termien selitykset
Oikeusluokka
Oikeusluokka tarkoittaa tiettyä teosten käyttöaluetta tai -tapaa, jolla Kopiosto toimii ja voi myöntää lupia.
Sopimuslisenssi
Sopimuslisenssillä tarkoitetaan oikeuksien hallinnointijärjestelmää, josta säädetään tekijänoikeuslaissa. Sopimuslisenssi mahdollistaa sen, että tekijänoikeuksien haltijoita edustavan järjestön myöntämä käyttölupa ulotetaan kattamaan myös sellaiset tekijät ja oikeudenhaltijat, joita järjestö ei edusta. Sopimuslisenssijärjestelmässä myös järjestön ulkopuoliset oikeudenhaltijat voivat saada korvauksia järjestöstä.
Sopimuslisenssijärjestö
Sopimuslisenssijärjestelmä mahdollistaa sen, että tekijänoikeusjärjestö voi myöntää käyttölupia muidenkin kuin edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta. Sopimuslisenssijärjestelmä helpottaa käyttölupien hankkimista keskitetysti. Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt Kopioston toimimaan sopimuslisenssijärjestönä tietyillä teosten käyttöalueilla. Kustantajilta ja tekijöiltä saamiensa valtuuksien perusteella Kopiosto voi myöntää näillä alueilla teosten käyttölupia ja kerätä niistä korvauksia.
Verkkosisällönjakopalvelu
Verkkosisällönjakopalveluissa, kuten YouTube, Facebook, Instagram, TikTok, Twitch ja Pinterest, yksityishenkilöt jakavat omien sisältöjensä osana tai niiden lisäksi toisten tekemää tekijänoikeuden suojaamaa sisältöä, kuten valokuvia, lehtiartikkeleita, kuvia, runoja, laulun sanoja, nuotteja, otteita tv-ohjelmista jne.
Yleisön saataville saattaminen
Yleisön saataville saattamisesta on kyse tilanteessa, jossa teos saatetaan perhepiiriä laajemmalle ihmisjoukolle. Yleisön saataville saattamista on teoksen välittäminen, esittäminen, näyttäminen tai levittäminen.