Kopioston vuosi 2023 oli vakaa. Keräsimme tekijänoikeuskorvauksia lähes saman verran kuin aiempina vuosina ja tilitimme luovalle alalle 50 M€.
EU:n direktiivi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla ja verkkolähetysdirektiivi säädettiin osaksi kotimaista tekijänoikeuslakia toivomallamme tavalla eli direktiivien mukaisesti. Tekijänoikeuslain osittaisuudistus saatiin valmiiksi vuoden alussa, ja päivitetty laki tuli voimaan 3.4.
Lakiin tehdyt muutokset ovat luovalle alalle tärkeitä. Uutena tekijänoikeuslakiin lisättiin säännös lehtikustantajan lähioikeudesta ja somealustojen vastuu hankkia tarvittavat luvat teosten jakamiseen alustoillaan. Lisäksi tekijän asemaa parannettiin ja kotimaisten kanavien edelleen lähettämistä selkeytettiin.
Toimiva tekijänoikeuslaki luo edellytykset sille, että luovalla työllä voi elää. Kulttuuriin perustuva liiketoiminta tuottaa myös yhteiskunnalle taloudellista lisäarvoa, minkä mahdollistaa niin ikään hyvä ja ajantasainen tekijänoikeuslaki.
Tekijänoikeuslain uudistuksesta jätettiin kotimaiset muutostarpeet huomioitavaksi erikseen. Valmistelutyö ei vielä ole alkanut, mutta pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on mukana tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tarpeen arvioiminen. Vaikutamme aktiivisesti siihen, että laki uudistuu vastaamaan yhteiskunnassa ja luovilla aloilla tapahtuvia muutoksia.
Vuoden loppupuolella tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala käynnisti hallitusohjelman mukaisen työn kulttuuripoliittisen selonteon laatimiseksi. Selonteon tavoitteena on tuottaa tulevaisuuskuva ja toimenpiteet kulttuuripolitiikan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Näkemyksemme mukaan kulttuurille ja taiteelle luodaan toimintaedellytykset paitsi ajantasaisella tekijänoikeuslainsäädännöllä myös edistämällä alojen elinkeinotoimintaa ja vientiä sekä turvaamalla kulttuurille valtion budjetissa riittävät määrärahat.
Pilottihankkeita ja uusia avauksia
Päivittynyt lainsäädäntö tarjoaa uusia mahdollisuuksia tekijänoikeuslupiemme kehittämiseen. Tämän vuoksi lisäsimme Kopiosto-valtakirjaan kaksi oikeusluokkaa ja pyysimme edustamiamme luovan alan ammattilaisia laajentamaan meille antamansa valtuudet. Oikeusluokat määrittelevät, millaiseen teosten käyttöön voimme myöntää lupia. Vuoden loppuun mennessä olimme saaneet jo yli 40 000 laajempaa valtuutusta, mikä antaa meille hyvän lähtökohdan tekijänoikeuksista sopimiseen myös uusilla teoksien ja muiden suojan kohteiden käyttöalueilla.
Vuoden 2023 aikana käynnistimme useita pilottihankkeita. Niiden myötä esimerkiksi tieteellisten aikakauslehtien kustantajat voivat digitoida julkaisujaan ja välittää niitä yleisön saataville nettisivuillaan. Kirjastot taas voivat käyttää kirjan kuvitusta aiempaa laajemmin videoissaan, verkkosivuillaan ja somessa. Piloteilla voimme kerätä kokemuksia uusien lisenssien toimivuudesta ja samalla mahdollistaa teosten erilaisia käyttötapoja luovan alan ammattilaisten oikeuksia kunnioittaen.
Uutta oli myös elokuvantekijöille suunnattu Kehittämö-ohjelma, jonka osanamme toimiva AVEK käynnisti yhdessä Suomen Kulttuurirahaston kanssa. Kyseessä on Suomen ensimmäinen av-alan kehittämisohjelma, joka keskittyy uusien tekijöiden ammatilliseen kehitykseen.
Tekoälyn sääntelyä luodaan EU:ssa
Seuraavina vuosina merkittävin luoviin aloihin ja tekijänoikeuksiin liittyvä muutosvoima on tekoälysovellusten nopea kehitys. Kysymyksiä herättää erityisesti se, millä tavalla tekijänoikeuden suojaamia teoksia on hyödynnetty tekoälyn opettamiseen muun muassa laajojen kielimallien yhteydessä.
Viime vuonna otettiin ensimmäiset askeleet sääntelyssä, kun EU:ssa saavutettiin poliittinen sopu uudesta tekoälyasetuksesta. Luovan alan ammattilaisten näkökulmasta on erittäin tärkeää, että asetuksessa on linjaukset läpinäkyvyysvelvoitteesta. Merkittävää on sekin, että nykyistä tekijänoikeuslainsäädäntöä tulee noudattaa myös tekoälyn kohdalla.
Asetuksen lopulliset yksityiskohdat tarkentuvat todennäköisesti kevään 2024 aikana. Seuraamme aktiivisesti lainsäädännön kehittymistä, ja tuomme siihen omaa näkemystämme esimerkiksi lausunnoillamme.
Olemme kokeneet tärkeäksi käynnistää ja ylläpitää keskustelua jäsenjärjestöjemme kanssa tekoälyn vaikutuksista luovalle alalle. Haastattelimme aiheesta jäsenjärjestöjämme ja järjestimme webinaarin, jossa kuultiin luovien alojen näkemyksiä. Tekoälysovellusten kehitys on koko alaa ravisuttava muutos, joten on tärkeää tuoda monipuolisesti eri näkökulmia esiin ja lisätä yhteistä ymmärrystä esimerkiksi sääntelyn tarpeesta ja tekijänoikeusjärjestöjen roolista.
Strategiaa käytäntöön hankkeilla
Vuonna 2023 Kopiostossa alkoi uusi strategiakausi, ja vuoden aikana olemme käynnistäneet monia hankkeita strategian tuomiseksi käytäntöön. Perustoimintamme lisäksi strategiassamme on kolme toimintaympäristömme muutoksiin pohjautuvaa painopistealuetta: uudet tulovirrat, edunvalvonnan terävöittäminen ja uudistuminen.
Ihmisten tavassa kuluttaa ja käyttää erilaisia teoksia ja sisältöjä tapahtuu jatkuvaa muutosta. Tavoitteenamme on oman roolimme puitteissa huolehtia siitä, että luovan alan ammattilaiset saavat jatkossakin heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Samalla haluamme mahdollistaa yhteiskunnalle ja kansalaisille uusia teosten käyttötapoja. Tämän eteen teemme aktiivista työtä lisensioinnin kehittämisessä.
Edunvalvonnan terävöittämiseksi loimme viime vuonna uuden edunvalvontamallin, joka ohjaa käytännön työtämme yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Myös viestinnän strategiset linjaukset päivitettiin.
Yksi strateginen painopistealueemme on uudistuminen. Haluamme pysyä teknologian kyydissä ja kehittää esimerkiksi datan hyödyntämistä omassa toiminnassamme. Siksi kehitämme myös omaa osaamistamme entisestään. Viime vuonna toteutimme henkilöstötutkimuksen, joka auttaa meitä tunnistamaan keskeiset kehityskohteemme. Käytännön työ uudistusten parissa jatkuu kuluvana vuonna.
Haluan kiittää kopiostolaisia ahkerasta ja osaavasta työskentelystä luovan työn asialla!
Valtteri Niiranen
toimitusjohtaja
Kuva: Riitta Supperi