Jos työnteko vie keskimäärin kolmasosan vuorokaudesta, työn on oltava kivaa. Näin uskoo median moniammattilainen Constantinos ”Gogi” Mavromichalis. Siksi hän on pyrkinyt tekemään urallaan sellaisia asioita, joista hän aidosti nauttii.
Parhaillaan Mavromichalis suunnittelee Gogin kantabaarin toista tuotantokautta, joka ilmestyy Yle Areenaan tulevana syksynä. Talk show’ssa hän juttelee mielenkiintoisten julkkisten kanssa rennosti, kuten baarissa on tapana.
Mavromichalis iloitsee, että täysin omasta konseptista lähtenyt ohjelma saa nyt jatkoa.
”On ollut kiinnostavaa ja antoisaa toteuttaa itselleni rakasta intohimoprojektia, jossa en ole vain haastattelijakasvona vaan mukana ohjelman tekemisessä alusta lähtien”, Mavromichalis kertoo.
Lisäksi hän luotsaa Gogin paska ilta -nimeä kantavaa Instagram-liveä. Joka torstai luvassa on hersyviä tarinoita ja parodioita niin miehen omasta kuin seuraajienkin elämästä.
Mavromichalis uskoo, että hänen päässään hyrrää loputon ideamoottori, joka saa virtaa luovuudesta. Siksi hänellä on tarve saada purkaa ajatuksiaan myös muille – joko läheisilleen tai suurelle yleisölle. Vastakaikuna hän saa muilta uusia ideoita ja kehitysajatuksia.
”Rakastan luovaa työskentelyä, kun saan keksiä spontaanisti uusia juttuja, ratkoa ongelmia ja kehitellä ideoita eteenpäin. On ihanaa, kun aivot ruksuttavat ja pääsen luomaan jotain ihan nollasta”, Mavromichalis innostuu.
Tavallisen tallaajan megafoni vannoo aitouden nimeen
Mavromichalisin mielestä jokaisessa viihdekonseptissa on aina omanlaisensa leikkikenttä, jonka pelisääntöjä pitää noudattaa. Innostavinta on keksiä, mitä rajojen sisällä voikaan tehdä ja mitä kaikkea käsillä olevista olosuhteista saa irti.
”Gogin paska ilta -formaatissa on jo sana ’paska’, mikä sallii vapauden toteuttaa omaa tajunnanvirtaa ja luovuutta nopealla syklillä. Silloin ei ole niin väliä, toimiiko ääni- tai kuvayhteys aina täydellisesti”, Mavromichalis toteaa hymyillen.
Hänen mielestään olennaista on luoda ohjelmaan kuin ohjelmaan sopivasti yllätyksellisyyttä ja rohkeutta, jotta katsoja pysyy uteliaana eikä osaa ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lopputulos on onnistunut silloin, kun se palkitsee sekä tekijänsä että yleisön.
”Haluan olla sellainen tavallisen tallaajan megafoni, joka uskaltaa kysyä juuri ne kysymykset, joita katsoja itse miettii.”
Huumorin keinoin voi valistaa ihmisiä yhteiskunnan epäkohdista.
Viime vuosina Yle Kioski on virkistänyt tapaa käsitellä uutis- ja ajankohtaissisältöjä. Mediakanava tarjoaa sisältöjä etenkin nuorelle kohdeyleisölle televisiossa ja Yle Areenassa mutta myös kattavasti eri sosiaalisen median kanavissa.
Mavromichalis on ollut mukana tekemässä Yle Kioskia jo kuusi vuotta. Hän aloitti ensin art directorina, mutta päätyi pian ohjelman juontajaksi. Mies kokee olevansa mediakanavan tiimissä ideoijan ja kannustajan mutta myös hauskuuttajan rooleissa.
”Kioskia tekee sekalainen sakki moniosaajia. Into on meille yhteinen polttoaine, joten kokeilemme rohkeasti erilaisia juttuja. Ehkä mediakanavan salaisuus kumpuaa juuri vapaamuotoisesta luovasta tekemisestä, ettei kukaan ole kahlittu mihinkään muottiin.”
Onpa Mavromichalis tehnyt Yle Kioskin videoklippejä joskus keskellä yötä, kun inspiraatio on yhtäkkiä iskenyt. Luovan sisällöntuottajan työ vaatii notkeaa joustavuutta, ei kaavoihin jämähtäneitä suorituksia.
Huumori ja oman elämän tarinat parasta polttoainetta viihteelle
Kun Mavromichalis oli alakoulun toisella luokalla, hän osallistui koulun jokavuotiseen runonlausuntakilpailuun. Pikkupoika voitti kilpailun suvereenisti ja sai yleisöltä raikuvat aplodit.
”Muistan, että jo tuolloin sain todella vahvan olon esiintyessäni. Edelleen komedia antaa minulle endorfiinibuustin, kun saan muut viihtymään ja nauramaan jutuilleni.”
Mitä vanhemmaksi mies on tullut, sitä paremmin hän on ymmärtänyt huumorin toisen puolen: leikinlasku ei ole ainoastaan hetkellistä hassuttelua, vaan sen avulla voi puuttua isoihinkin kysymyksiin.
”Huumorin keinoin voi esimerkiksi valistaa ihmisiä yhteiskunnan epäkohdista. Vaikeita asioita ei tarvitse työntää kurkusta alas väkisin. Tuntuu hienolta, jos vaikkapa saan jonkun mielessä aikaan ahaa-oivalluksen tai pystyn herättämään asiallista keskustelua”, Mavromichalis pohtii.
Huumori ei kuitenkaan ole helppo laji. Kun Mavromichalis jymähtää selailemaan somesta hauskoja videoita, hänestä tuntuu kuin kaikki maailman vitsit olisi jo kerrottu. Siksi hän ammentaa ohjelmiinsa ja lähetyksiinsä ideoita ennen kaikkea omista kokemuksistaan.
”Henkilökohtaiset arkielämän tarinat ovat omaperäisiä mutta samaistuttavia. Yritän olla kuin avoin kirja kertoessani omista kokemuksistani, jotka ovat joskus nolojakin. Mielestäni moni asia on lopulta niin luonnollinen, että säikähdän aika vähästä.”
Mavromichalis on tunnettu myös parisuhdetta koskevista videoistaan. Hänen mielestään on reilua, että vaimo toimii aina portinvartijana ja päättää, mitä someen lopulta päätyy. Mies hymähtää, että onneksi puoliso nauttii videoista ja ehdottaa itsekin tilanteita, joista voisi kertoa yleisölle.
Toimittajalle some on tärkeä mutta myös kuumottava työkalu
Sosiaalinen media on nykyään Mavromichalisille kiinteä osa toimittajan työtä. Hän julkaisee aktiivisesti sisältöjä esimerkiksi Yle Kioskin nimissä Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa – eli siellä, missä yleisökin on.
Hän pyrkii olemaan mahdollisimman aito, eikä siksi esitä mitään varta vasten someen luotua hahmoa. Välillä hän tosin puntaroi, kehtaako jotakin julkaista tai onko jossakin järkeä. Miehellä on eri somekanavissa yhteensä kymmeniä tuhansia seuraajia.
”Some on toimittajalle todella hyvä ja tärkeä työkalu, jossa voi postata matalalla kynnyksellä saman tien jostain arkisesta tilanteesta, joka tapahtuu juuri nyt. Myös vuorovaikutus seuraajien kanssa onnistuu hienosti, koska somealustat ovat yhteisöllisiä verrattuna vaikkapa televisioon.”
Mavromichalis vastaa aina jokaiseen saamaansa viestiin samalla tavalla kuin jos hän törmäisi ihmiseen kadulla. Avoin kommunikointi kannattaa, koska silloin kriittiseenkin palautteeseen voi reagoida suoraan.
Somen kääntöpuolena Mavromichalis kokee polarisoitumisen, kun ihmisten mielipiteet jakautuvat jyrkästi eri leireihin. Moni huutelee anonyymisti asioita, joita ei kasvokkain kehtaisi sanoa. Siksi nykyinen somekulttuuri kuumottaa ja joskus jopa raivostuttaa Mavromichalisia.
”Sananvapauden nimissä olisi tärkeää, että asioista voidaan keskustella asiallisesti ja hyväksyä erilaiset mielipiteet. Mutta jos eletään jonkin sortin pelon ilmapiirissä, terveelle väittelylle ei joko anneta mahdollisuutta tai siihen reagoidaan soihdut ja pamput ojossa. Tämä voi jopa tappaa journalismin”, Mavromichalis pohtii.
”Somella on aivan järjetön voima ja sillä on saatu aikaiseksi paljon hyvää, mutta silti mietin, ovatko ihmiset vielä tarpeeksi kehittyneitä käyttämään sitä oikein”, hän naurahtaa.
Tekijänoikeudet kannustavat jatkamaan luovaa työskentelyä
Plagiointia Mavromichalis ei siedä alkuunkaan. Siksi hän arvostaa tekijänoikeuksia, jotka antavat luovan työn tekijöille sekä taloudellisia että moraalisia oikeuksia. Tekijänoikeudet ovat osoitus siitä, että luovaa työtä kunnioitetaan yhteiskunnassa.
Kopiosto-korvauksista Mavromichalis sai esimakua jo nuorena miehenä, kun hän näytteli Salatut elämät -sarjassa kahden ja puolen vuoden ajan.
”Muistan vieläkin, kun tilille ilmestyi yllättäen aika isokin summa tekijänoikeuskorvauksia. Silloin ymmärsin, kuinka merkittävä tekijänoikeussysteemi meillä on. Se kannustaa jatkamaan luovaa työskentelyä median ja viihteen parissa.”
Myös myöhemmin joka ikinen televisiossa noteerattu sekunti on tullut Mavromichalisille takaisin tekijänoikeuskorvauksina – on hän sitten tehnyt esimerkiksi Yle Kioskin ohjelmia tai muita yksittäisiä sketsejä.
Sitä Mavromichalis kuitenkin harmittelee, että tekijänoikeuskorvaukset eivät ulotu nykyään verkkosisältöihin. Niinpä esimerkiksi Yle Kioskin televisio-ohjelmat ja sketsit internetissä ovat erilaisessa asemassa.
”Olen itse kasvanut perinteisen television parissa, mutta nykynuoriso käyttää ennemmin somekanavia ja suoratoistopalveluita. Tämä on uusi tapa käyttää viihdettä, joten siihen tulisi myös asennoitua uudella tavalla, kun puhutaan luovan alan tekijänoikeuskorvauksista.”
Teksti: Nelli Leppänen
Kuvat: Riitta Supperi
