Tekijänoikeuslain uudistuksen taustalla ovat EU:n tekijänoikeusdirektiivin edellyttämät muutokset jäsenmaiden lakeihin. Toiveet ovat korkealla niin tekijöillä kuin käyttäjilläkin. Erityisesti opetuksen osalta on suuria odotuksia, vaikka direktiivin edellyttämä teosten digitaalinen käyttö opetuksen havainnollistamiseksi on meillä Suomessa ollut mahdollista jo yli 10 vuotta.
Koronan siirtäessä opetuksen yhdessä yössä kokonaan verkkoon, meillä Suomessa kouluilla oli kaikki tarvittavat luvat jo valmiina ja opetus jatkui etäyhteyksin tekijänoikeuksia kunnioittaen.
Direktiivi edellyttää, että teosten digitaalinen käyttö on mahdollistettava opetuksen havainnollistamiseksi − eli esimerkiksi, että artikkeleita ja tekstiotteita voidaan jakaa etäopetuksessa tai teoksia näyttää valkotaululla luokassa. Tämä on meillä Suomessa ollut mahdollista kopiointiluvalla jo nykyisinkin. Koronan siirtäessä opetuksen yhdessä yössä kokonaan verkkoon, meillä Suomessa kouluilla oli kaikki tarvittavat luvat jo valmiina ja opetus jatkui etäyhteyksin tekijänoikeuksia kunnioittaen.
Se, mikä opetuksessa herättää kysymyksiä, on YouTube-videoiden, elokuvien ja mainosten esittäminen elokuva- ja mediakasvatuksessa sekä Spotifyn, Netflixin ja erilaisten äänikirjapalveluiden käyttö opetuksessa.
Miten lakiehdotus vastaa näihin huoliin? Ei mitenkään. Luonnoksessa ei oteta kantaa siihen, saako YouTube-, Netflix-, äänikirja- tai Spotify-palveluita edelleenkään käyttää opetuksessa. Mutta kysymys ei olekaan yksistään tekijänoikeudellinen. Elokuvien ja mainosvideoiden esittämistä opetuksessa ehdotetaan kyllä vapaaksi, mutta suoratoistopalveluita koskevat jatkossakin niiden omat käyttöehdot ja sopimusten sitovuuden periaate. Käyttöehdoissa usein määritetään, että saamme kuunnella ja katsella palveluiden sisältöjä vain henkilökohtaisessa käytössämme.
Toimivasta järjestelmästä kaaokseen
Lakiluonnos jättää ilmaan enemmän avoimia kysymyksiä kuin selkeyttää tilannetta. Hetken ilo elokuvien ja mainosten vapaasta esitysoikeudesta muuttuikin opettajan näkökulmasta tuskan hieksi.
Ehdotettu säännös vilisee uusia tulkinnanvaraisia käsitteitä: koulutusmarkkinoille tarkoitettu teos, tilapäinen käyttö, tarkoituksen edellyttämä laajuus, opetuksen havainnollistaminen… Apua! Missä menee sallitun kopioinnin ja käytön raja? Kuka vastaa, kun opettaja ylittääkin sallitun rajan tai käyttö olikin muuta kuin opetuksen havainnollistamista tai tilapäistä? Opettaja itse. Tekijänoikeuden loukkauksesta on vastuussa aina käyttäjä.
Nykyisin teosten käyttö opetuksessa on mahdollista sopimuslisenssillä. Sopimuslisenssiluvassa vastuu on järjestöllä, kun käyttäjä toimii luvan mukaisesti. Sopimuslisenssilupa on kuin vakuutus: se antaa turvan käyttäjälle oikeudenhaltijoiden vaateita vastaan. Epäselvässä tilanteessa opettaja voi ottaa yhteyttä luvan myöntäneeseen tekijänoikeusjärjestöön ja saada sieltä tulkinta-apua luvan sisällöstä. Ehdotetun rajoitussäännöksen tulkintariidat puolestaan ratkaistaisiin viime kädessä tuomioistuimessa.
Sopimuslisenssiluvat ovat mahdollistaneet aineistojen kopioimisen ja käytön opetuksessa jo 40 vuoden ajan.
Sen sijaan, että lainvalmistelussa olisi paneuduttu tarkemmin selvittämään, mitä varsinaisia tekijänoikeudellisia ongelmia opetuksessa on, luonnoksessa ammutaan alas toimiva ja oikeusturvan antava sopimuslisenssi ja esitetään tekijöiden oikeuksia rajoittavaa pakkolisenssisäännöstä.
Sopimuslisenssiluvat ovat mahdollistaneet aineistojen kopioimisen ja käytön opetuksessa jo 40 vuoden ajan. Käyttöluvat ovat kehittyneet tekniikan mukana käyttäjien tarpeita kuunnellen mahdollistamaan myös sisältöjen digitaalisen kopioinnin ja käytön opetuksessa. Sopimuslisenssien ansiosta saimme jo 1980-luvulla nauttia sinimusteisista monisteista ja VHS- kaseteille nauhoitetuista opetusvideoista luokassa. 2000-luvulla monisteiden sijasta opettajat voivat jakaa kopiot oppilaille digitaalisesti oppimisympäristöissä ja esittää ohjelmia Yle Areenasta.
Sopimuslisenssi on käyttäjien turvaksi ja eduksi lakiin rakennettu järjestely, jolla voidaan myöntää kattava lupa teosten käyttäjälle, kuten opettajalle. Samalla sopimuslisenssiin liittyvä sopimustoiminta turvaa tekijöiden oikeuden päättää teostensa käytöstä ja saada siitä korvausta. Sopimukseen perustuva lupa on mahdollistanut joustavan ja nopean vastaamisen muuttuneisiin opetuksen käyttötarpeisiin turvaten tekijöiden oikeudet ja käyttäjien oikeusvarmuuden.
Miksi hajottaa jotain, mikä ei ole rikki?
Lakiluonnoksesta ei varsinaisesti käy ilmi, mitkä ovat ne konkreettiset ongelmat tai käyttötilanteet, joita nykyinen sopimuslisenssi ja käyttöluvat eivät jo mahdollista tai voisi mahdollistaa. On totta, että tekijänoikeuslaki ei nykyisellään salli vapaata elokuvien, YouTube- tai mainosvideoiden esittämistä oppitunnilla. Mutta eiköhän tähän ole muitakin ratkaisuja kuin toimivan systeemin alasajo?
Vuosittain tuhansia opettajia kohdanneena erilaisissa koulutuksissa, opetusalan messuilla ja tapahtumissa voin väittää, että oppilaitosten sopimuslisenssilupia pidetään erittäin hyvin toimivina ja kattavina.
Jos meillä on kärpäsen kokoinen ongelma, kannattaako koko toimiva ja opettajalle turvallinen järjestelmä ampua alas ja luoda epäselvä ja suppeampi korvike tilalle?
Isoin rajoite sisältöjen käytölle opetuksessa on usein määrärahan puute tai opetuksen järjestäjän maksuhaluttomuus. Valtaosa käyttöluvista hankitaan keskitetysti opetukseen. Täydentäviä lupia esimerkiksi elokuvien esittämiseen on saatavilla, mutta näitä hankitaan nihkeästi. Silti tuoreen Tekijänoikeusbarometrin mukaan 82 % suomalaisista näkee, että tekijöiden tulee saada korvaus teosten kopioinnista ja käytöstä opetuksessa.
Vielä on mahdollista korjata tilanne
Onneksi tämä oli vasta luonnos. Korjausmalliakaan ei tarvitse hakea kaukaa. Ruotsissa sama direktiivin kohta ratkaistiin päinvastaisella tavalla, säilyttäen sekä opettajalle yksinkertainen ja turvallinen sopimuslisenssilupa että tekijöiden oikeus korvaukseen.
Lahden toisella puolella toimivat ja kattavat käyttöluvat pidetään ensisijaisena jatkossakin, ja niitä täydentämään säädetään rajoitussäännös opetuksen havainnollistamiseksi sellaisilla teoksilla, joita käyttöluvat eivät kata. Esimerkiksi mainosvideoita voisi tällöin esittää mediakasvatuksessa opetettavan asian havainnollistamiseksi. Jos meillä on kärpäsen kokoinen ongelma, kannattaako koko toimiva ja opettajalle turvallinen järjestelmä ampua alas ja luoda epäselvä ja suppeampi korvike tilalle?
Ruotsin malli on win-win ratkaisu kaikille: Tekijät, kustantajat ja muut oikeudenhaltijat säilyttävät oikeuden sopia teostensa käytöstä ja saada käytöstä korvauksen. Opettajilla taas säilyvät oikeusvarmat käyttöluvat ja laillinen keino opetuksen havainnollistamiseksi sisällöillä, jotka ovat aikaisemmin olleet luparatkaisujen ulkopuolella. Toivon, että Suomessakin lainsäätäjä päätyy tähän kaikkia osapuolia hyödyttävään ratkaisuun.
– Kirsi Salmela, lisensiointipäällikkö
