Yläkoulun kieltenopettajille suunnatussa koulutustilaisuudessa annettiin keväällä tekoälyn käyttöön liittyvää ohjeistusta ja näytettiin käytännön esimerkkejä, jotka eivät olleet tekijänoikeuslain mukaisia. Koulutuksen pitänyt yliopisto-opettaja näytti esimerkkinä, kuinka kopioimalla kustannetun oppikirjan sanastoja tekoälypalveluihin voi tehdä erilaisia tehtäviä ja muita oppimateriaaleja.
”Tekijänoikeuden suojaaman sisällön kopioiminen tekoälypalveluihin on tekijänoikeudellisesta näkökulmasta kappaleen valmistamista teoksista, mikä vaatii luvan. Vaikka yksittäiset sanat eivät ole tekijänoikeuden suojaamia, oppikirjojen sanastot kokonaisuuksina ovat suojattuja”, kertoo Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela.
Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 2005:43) todennut, että oppikirjan sanasto ilmentää tekijän luovuutta ja persoonallisia valintoja ja nauttii siten tekijänoikeussuojaa. Tällaisen aineiston kopioiminen ja syöttäminen ChatGTP:lle, Copilotille tai muulle tekoälylle ilman lupaa rikkoo tekijänoikeuslakia.
Tekijänoikeusloukkauksesta voi aiheutua seurauksia
Kouluttajaan on oltu yhteydessä koulutuksen jälkeen. Hän on myöntänyt toimintansa olleen virheellistä. Asia on oikaistu ja tilanteeseen liittyvistä seuraamuksista on sovittu asianosaisten kesken.
Tekijänoikeusloukkauksista voi seurata muun muassa
- velvollisuus maksaa hyvitystä ja korvauksia oikeudenhaltijalle
- velvollisuus lopettaa aineiston luvaton käyttö ja poistaa luvaton aineisto saatavilta
- mahdolliset muut oikeudelliset seuraamukset
- mainehaitta organisaatiolle ja yksittäisille toimijoille.
”Tekoälyn vastuullinen käyttö opetuksessa edellyttää, että tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa – kuten oppikirjojen sisältöä, artikkeleita tai kuvia – ei kopioida eikä syötetä tekoälyyn ilman lupaa. Tekoälyn käyttö tarjoaa opetukseen merkittäviä mahdollisuuksia, mutta sen tulee perustua tekijänoikeuksien noudattamiseen ja vastuullisiin toimintatapoihin”, Salmela muistuttaa.
Kopiosto ohjeistaa opettajia tekoälyn luvallisesta käytöstä
Julkaistun sisällön syöttäminen tekoälylle vaikuttaa olevan opetuksessa melko yleistä. Vuonna 2025 julkaistu pohjoismainen selvitys ”Generative AI, education and copyright – A Nordic joint survey” osoitti, että viimeisen kuukauden aikana toisten tekemää materiaalia oli tekoälytyökaluun ladannut 15–33 % suomalaisista opettajista, kouluasteesta riippuen.
Tässä ajassa onkin kriittistä lisätä opettajien tietoa siitä, miten tekoälyä voi käyttää vastuullisesti. Kopioston ylläpitämällä Kopiraittila-sivustolla on runsaasti tietoa ja opetusmateriaalia tekijänoikeuksista. Sivuilta löytyy myös osio, joka käsittelee tekoälyä ja tekijänoikeutta.
”Tekoälyn käyttäminen opetuksessa voi mietityttää monia opettajia. Haluamme tukea opettajia ja antaa heille mahdollisimman selkeää tietoa siitä, miten tekoälyä voi tekijänoikeuksia kunnioittaen hyödyntää opetuksessa. Siksi tarjoamme opettajille myös ilmaisia webinaareja aiheesta”, Salmela kertoo.
Kevään viimeinen Tekoäly opetuksessa -webinaari pidetään 21.5. klo 9–9:30. Kopiostolta voi myös maksutta tilata kouluttajan omalle koululle luennoimaan koko opetushenkilöstölle.
Ilmoittaudu Tekoäly opetuksessa -webinaariin 21.5.2026
Lue lisää tekoälystä ja tekijänoikeuksista Kopiraittilasta
Lisätietoa:
Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela, 09 4315 2349, kirsi.salmela(at)kopiosto.fi
