Kopiosto lyhyesti
Kopiosto on kirjallisen, kuvataiteellisen ja audiovisuaalisen alan tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se huolehtii luovan alan ammattilaisten puolesta, että heidän teoksiaan käytetään luvallisesti ja että he saavat teostensa käytöstä heille kuuluvat korvaukset. 45:n jäsenjärjestönsä kautta Kopiosto edustaa yli 80 000:ta luovan alan ammattilaista.
Kopioston tehtävänä on varmistaa, että tekijänoikeuden suojaamia julkaisuja ja audiovisuaalisia teoksia voidaan käyttää esimerkiksi oppilaitoksissa ja julkishallinnossa vaivattomasti ja vastuullisesti.
Lataa käyttöösi
Kopioston palvelut tekijöille, esittäville taiteilijoille ja kustantajille
Kopiosto myy lupia tekijänoikeuden suojaamien teosten vaivattomaan ja vastuulliseen käyttöön. Kopioston asiakkaita ovat oppilaitokset, yritykset ja julkishallinto. Lupien avulla niissä voidaan kopioida ja käyttää digitaalisesti tekijänoikeuden suojaamia julkaisuja sekä hyödyntää monipuolisesti tv-sisältöjä. Teosten käyttöluvista kerätyt korvaukset Kopiosto maksaa teosten tekijöille, kustantajille ja esittäville taiteilijoille.
Kun annat Kopiostolle valtuutuksen, Kopiosto huolehtii, että tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan, teoksiasi käytetään luvallisesti ja teostesi käytöstä maksetaan korvaus.
Kopiosto maksaa tekijänoikeuskorvauksia suoraan tekijöille sekä jäsenjärjestöjensä kautta:
- Televisio-ohjelmien käytöstä kerätyt korvaukset Kopiosto maksaa henkilökohtaisina korvauksina ohjelmien tekijöille ja esittäville taiteilijoille. Lue lisää televisio-ohjelmien käytöstä maksettavista korvauksista Kopioston nettisivuilla.
- Kirjojen, lehtien ja verkkosivulla julkaistujen teosten kopioinnista kerätyt korvaukset Kopiosto maksaa jäsenjärjestöilleen, jotka jakavat ne edelleen tekijöille ja kustantajille esimerkiksi apurahoina, erilaisina palveluina ja palkintoina. Jäsenjärjestöt jakavat korvaukset siten, että ne hyödyttävät mahdollisimman laajasti alan oikeudenomistajia. Lue lisää Kopioston jäsenjärjestöille jakamista tekijänoikeuskorvauksista Kopioston nettisivuilla.
- Lainauskorvausta ja korvausta e-aineistojen kirjastokäytöstä Kopiosto maksaa kuvantekijöille henkilökohtaisina korvauksina. Lisätietoa lainauskorvauksesta löydät Kopioston nettisivuilta.
Kopiosto tarjoaa tekijänoikeusneuvontaa luovan alan ammattilaisille. Kopiostolle valtuutuksen antaneet tekijät voivat lähettää Kopioston juristeille tekijänoikeuteen ja lupien sisältöön liittyviä kysymyksiä, neuvonta(at)kopiosto.fi.
Kopiosto järjestää tekijänoikeuskoulutuksia luovan alan oppilaitoksille ja jäsenjärjestöjensä jäsenille. Kopioston nettisivuille on koottu runsaasti tekijänoikeustietoa sekä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.
Kopiosto-valtuutukset
Miksi sinun kannattaa antaa valtuutus?
Televisio-ohjelmien tekijöitä ja esittäviä taiteilijoita edustavat järjestöt
Kopiosto myy käyttölupia ja valvoo teosten käyttöä luovan alan tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden antamien valtuutusten perusteella. Teosten käyttäjät saavat kattavan luvan yhdestä paikasta ja luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvan korvauksen teosten käytöstä.
Kun annat Kopiostolle valtuutuksen, varmistat, että tekemiäsi televisio-ohjelmia käytetään luvallisesti, oikeuksiasi kunnioitetaan ja saat sinulle kuuluvat tekijänoikeuskorvaukset.
Kirjoihin, lehtiin ja verkkosivuille tekstin ja kuvan tekijöitä edustavat järjestöt
Kopiosto myy käyttölupia ja valvoo teosten käyttöä luovan alan tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien antamien valtuutusten perusteella. Teosten käyttäjät saavat kattavan luvan yhdestä paikasta ja luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvan korvauksen teosten käytöstä.
Kun annat Kopiostolle valtuutuksen, Kopiosto valvoo puolestasi, että tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan, teoksiasi käytetään luvallisesti ja niiden käytöstä maksetaan korvaus.
Mikä on Kopiosto-valtakirja?
Kopiosto-valtakirjalla annat Kopiostolle oikeuden myöntää puolestasi lupia teostesi kopiointiin oppilaitoksissa, julkishallinnossa ja yrityksissä. Kopiosto-valtakirja koskee kirjoissa, lehdissä tai verkkosivuilla julkaistujen tekstien ja kuvien tulostamista, tallentamista tai valokopioimista.
Kun annat Kopiosto-valtakirjan, Kopiosto valvoo sinun puolestasi, että teoksiasi käytetään luvallisesti, tekijänoikeuksiasi kunnioitetaan ja teostesi käytöstä maksetaan korvaus.
Kopiosto maksaa kirjojen, lehtien ja verkossa julkaistujen teosten käytöstä kerätyt korvaukset jäsenjärjestöilleen. Järjestömme jakaa ne alamme tekijöille apurahoina ja muina palveluina [järjestö voi muokata itse sen mukaan, mihin tarkoituksiin korvauksia jakaa].
Mikä on Av-tekijänoikeussopimus?
Av-tekijänoikeussopimuksella valtuutat Kopioston myöntämään puolestasi lupia tekemiesi televisio-ohjelmien käyttöön. Valtuutus koskee televisiossa esitettyjen ohjelmien jälkikäyttöä, esimerkiksi niiden tallentamista kodeissa ja käyttöä oppilaitoksissa.
Tekemällä Av-tekijänoikeussopimuksen varmistat, että oikeuksiasi kunnioitetaan ja saat sinulle kuuluvat korvaukset tekemiesi televisio-ohjelmien käytöstä.
Mikä on Av-valtakirja?
Av-valtakirjalla annat Kopiostolle oikeuden myöntää puolestasi lupia tekemiesi televisio-ohjelmien käyttöön. Valtakirja koskee televisiossa esitettyjen ohjelmien jälkikäyttöä, esimerkiksi niiden tallentamista kodeissa ja käyttöä oppilaitoksissa.
Antamalla Av-valtakirjan varmistat, että oikeuksiasi kunnioitetaan ja saat sinulle kuuluvat korvaukset tekemiesi televisio-ohjelmien käytöstä.
Kopiosto maksaa korvauksia luovalle alalle
Kopiosto maksaa televisio-ohjelmien käytöstä korvaukset pääosin henkilökohtaisesti audiovisuaalisen alan ammattilaisille. Osan korvauksista Kopiosto maksaa jäsenjärjestöjensä kautta esimerkiksi apurahoina ja palkintoina.
Kirjojen, lehtien ja verkkoaineistojen käytöstä Kopiosto maksaa korvaukset jäsenjärjestöilleen, jotka jakavat ne tekijöille ja kustantajille muun muassa erilaisina apurahoina tai käyttävät ne alan hyödyksi esimerkiksi neuvontapalveluina ja koulutuksina.
Valmis teksti ajankohtaisviestintään: Kopioston tilityksistä viestiminen, korvaukset järjestöille
Viestin yhteydessä voi linkittää ko. tilitysuutiseen, joka löytyy esimerkiksi nettisivujemme uutisvirrasta. Tilitysuutiset ilmestyvät yleensä elo-syyskuun taitteessa ja joulukuussa.
Kopiosto tilitti tekijänoikeuskorvauksia X euroa! Olemme yksi korvauksia saavista jäsenjärjestöistä.
Korvaukset jaamme vuosittain hyödyttämään laajasti koko alaa muun muassa apurahojen muodossa.
Korvaukset ovat peräisin Kopioston myymistä kirjojen, lehtien ja verkkoaineistojen käyttöluvista. Lupia Kopiostolta ostavat esimerkiksi oppilaitokset ja yritykset.
Valmis teksti ajankohtaisviestintään: Kopioston tilityksistä viestiminen, henkilökohtaiset korvaukset av-alan ammattilaisille
Voit linkittää suoraan av-tekijöiden ekstranettiin sekä lisätietosivulle. Voit halutessasi linkittää myös ko. tilitysuutiseen, joka löytyy esimerkiksi nettisivujemme uutisvirrasta. Tilitysuutinen ilmestyy syyskuussa.
Kopiosto tilitti korvauksia televisio-ohjelmien tekijöille ja esittäville taiteilijoille! Tarkista saamasi korvaukset Kopioston av-tekijöiden ekstranetistä.
Korvaukset maksetaan televisio-ohjelmien yksityisestä käytöstä, verkkotallennuspalveluista, opetuskäytöstä ja TV Finland -kanavan edelleen lähettämisestä.
Valmis teksti ajankohtaisviestintään: Kopioston tilityksistä viestiminen, lainauskorvaus ja e-aineistojen kirjastokäyttökorvaus kuvantekijöille
Voit linkittää suoraan lainauskorvauspalveluun ja ko., tilitysuutiseen, joka löytyy esimerkiksi nettisivujemme uutisvirrasta. Tilitysuutinen ilmestyy syyskuussa.
Kopiosto tilitti kuvantekijöille korvausta teosten kirjastolainaamisesta ja e-aineistojen kirjastokäytöstä! Tarkista saamasi korvaukset Kopioston lainauskorvauspalvelussa.
Lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, jota maksetaan tekijälle hänen teostensa kirjastolainaamisesta. Korvauksenjako perustuu kirjastojen lainaustilastoihin. Kuvantekijöiden lainauskorvaus kohdistuu eniten lainattuihin kirjoihin: korvausta saa noin 50 000 lainatuinta kirjaa, e-kirjaa ja e-äänikirjaa.
Valmis teksti apurahauutisoinnin tai apurahan saamisesta ilmoittamisen yhteydessä
Kerro saamastasi apurahasta somessa lisäämällä tägit ja aihetunnisteet *apurahan jakaneen järjestön omat tiedot* sekä @kopiosto ja #kopiosto!
Digitaalinen onnittelukortti apurahan saajille
Kopioston onnittelukortti lähetetään apurahansaajille myönteisen apurahapäätöksen yhteydessä.
Käytäthän pdf-muotoista onnittelukorttia, jos lähetätte kortin apurahapäätöksen liitteenä ja png-muotoista korttia, jos liitätte kortin suoraan viestikenttään. Mikäli apurahapäätökset lähetetään paperisina, tilaa meiltä painettuja apurahakortteja lähettämällä viesti Kopioston koordinaattori Ria Korkiakankaalle ria.korkiakangas(at)kopiosto.fi.
Kopioston toimintaan liittyvät esitteet ja muut fyysiset materiaalit
Suosittelemme ensisijaisesti jakamaan Kopioston flyerin ja yleisesitteen digitaalisina.
- Kopiosto-flyer
- Kopioston yleisesite
- Kopiosto-kirjanmerkki
- Onnittelukortti apurahan saajille
Voit tilata materiaaleja ottamalla yhteyttä Kopioston koordinaattoriin Ria Korkiakankaaseen ria.korkiakangas(at)kopiosto.fi.
Kopioston toimintaan liittyvät kuvat
Tietoa Kopioston muusta toiminnasta
Mikä on AVEK?
Kopioston osana toimiva AVEK edistää tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria tukemalla alan ammattilaisten teoksia, tuotantoja ja hankkeita. Vuosittain AVEKilta saa tukea 140 elokuvahanketta ja mediataideteosta. AVEKin varat ovat pääasiassa peräisin valtion budjetista saatavasta yksityisen kopioinnin hyvityksestä.
Mikä on Kopiraittila?
Kopiraittila on Kopioston tuottama ilmainen, pelillinen verkkomateriaali tekijänoikeuksien opettamisen ja oppimisen tueksi. Sivusto tarjoaa pelillistä materiaalia peruskoulun eri luokka-asteille, lukioille ja ammatilliseen koulutukseen sekä opettajille ja opettajankoulutukseen.
Mikä on ©-info?
©-info on verkkosivuilta löytyvä kuvake, jota klikkaamalla saat sivustolla tai pdf:ssä olevien sisältöjen tekijä- ja käyttöoikeustiedot. Kuvakkeen takaa löydät tiedon siitä, kuka sisällön – kuvat, artikkelit, videot ja muut materiaalit – on tehnyt ja tuottanut. ©-infon käyttö on maksutonta, ja kuvake voidaan liittää mille tahansa verkkosivulle tai pdf-tiedostoon.